Päärynä-inkiväärikakku

Helpot kahvikakkureseptit ovat aina tervetulleita. Love food-sarjan kirjasta Mmmm... Leivonta löytyi tämä nopeahko päärynä-inkiväärikakku, joka onkin oikein mukavaa vaihtelua ainaisiin suklaaherkkuihin (jotka toki vievät lähes poikkeuksetta kielen mennessään, mutta joihin ainakin itse kaipaan silloin tällöin myös vaihtelua).

 

kahdeksalle-kymmenelle

200 g voita

2 dl hienoasokeria

3 dl vehnäjauhoja siivilöityinä

1 rkl inkiväärijauhetta

3 munaa kevyesti vatkattuina

450 g päärynöitä kuorittuina, kota poistettuna ja ohueksi viipaloituina

1 rkl vaaleanruskeaa sokeria

 

1. Lämmitä uuni 180 asteeseen.Voitele syvä pyöreä kakkuvuoka (20 cm).

 

2. Pane 175 g voista ja hienosokeri kulhoon. Siivilöi joukkooon jauhot ja inkiväärijauhe ja lisää munat. Vatkaa sähkövatkaimella tasaiseksi taikinaksi.

 

3. Levitä taikina vuokaan ja tasoita pinta lastalla. Asettele päärynäviipaleet päälle. Ripottele pinnalle vaaleanruskea sokeri ja 2 ruokalusikallista voita.

 

4. Paista esilämmitetyssä uunissa 35-40 minuuttia, kunnes kakku on kullankeltainen ja tuntuu kosketettaessa kimmoisalta.

 

5. Jäähdytä kakkua hieman vuoassa ja kumoa se sitten ritilälle. Anna jäähtyä täysin.

 

Kuorin kakkua varten kolme päärynää, jotka eivät olleet edes mitenkään valtavia. Punnitsinkin ne, ja aika lähelle 450 grammaa pääsin. Silti en saanut 20 cm:n kakun päälle ängettyä viimeistä, vaan kaksi riitti vallan mainiosti. On tietenkin mahdollista sekin, että tulkitsin vaakaa väärin...

 

Itse paistoin kakun pellillä reunavuoassa leivinpaperin päällä. Hiukan taikinaa pääsi valumaan reunan alta, muuten toimi hyvin. Kakkuni jäi mielestäni aika vaaleaksi ja epäilen syyn olleen sokerissa. Vaikka omani näyttää silmissäni vaaleanruskealta, liekö tuo kuitenkin liian vaaleaa. Kokeilisinkohan seuraavan kerran ruokosokerilla?

Kahvipöydästä korulippaaseen

Kirpparilöytöjeni ehdottomiin helmiin kuuluvat kielokuvioin koristellut alpakkaiset kahvilusikat, euron kappale. Ostin niitä kaksi, mielessäni jonkinlainen jatkojalostus. Korvakorut? Riipus? Rannekoru?

 

Kuvasta voinee päätellä pähkäilyjeni lopputuloksen. Herkkä kuvio ei ole yhtään liian krumeluurinen, eikä sellainen ole rannerenkaan toteutuskaan.

 

Lusikan pesät sahasin irti kaarevasti, niin että jälki muistuttaa vähän pikkiriikkistä kalan pyrstöä. Lusikat muistuttivatkin hetken kahta pientä silakkaa. Juotettuani ne kiinni toisiinsa, ne muistuttivat kahta pussaavaa silakkaa, kuten mieheni avuliaasti korjasi.

 

Pussailevista pikkukaloista päädyttiin rannerenkaaseen alasimen kautta: paukutin korun muotoonsa varovasti alasimen sarven päällä kumivasaralla. Hiukan jännitti juotokseni kestävyys, mutta hyvin tuettuna se ei joutunut liian koville ja kesti. "Pyrstöt" viimeistelin viilalla ja vesihiomapapereilla, jotta koru ei raapisi rannetta verille joka kerran puettaessa ja riisuttaessa.

 

Lopulta rengas lillui vielä hetken sitruunahappoliuoksessa, minkä jälkeen harjasin sen messinkiharjalla kiiltäväksi.

 

Olipa kerrassaan onni, että satuin omistamaan liput heti seuraavan päivän näytökseen musiikkiteatteriin. Pääsin samantien ulkoiluttamaan tätä kaunistusta!

Herra Harmaakarhu Luppakorva

Söpö nallepipo livahti jo joulupukin konttiin suloiselle kummipojalle. Herra Harmaakarhu on kuvassa hetkellisesti Neiti, koskapa mannekiinina poseeraa kuopuksemme, joka on liki samanikäinen. Toivon mukaan myös (päästään) melko samankokoinen.

Virkkasin pipon kaksinkertaisella Novitan Huopasella, kasin koukulla. En oikein löytänyt ohjetta, ainoastaan kuvia ja viittauksia Novitan Ipana-lehteen, jota ei tietenkään juuri siihen hätään ollut saapuvilla. Njaa, on sitä ennenkin pipoja virkattu, tuumin, ja ryhdyin tuumasta toimeen. Kiinteillä silmukoilla virkkasin, reunan tosin huolittelin puolipylväillä.

Enkä tietenkään kirjoittanut ohjetta ylös tehdessäni - taaskaan! Siinä minulla olisi selvä ryhdistäytymisen paikka.

Taaperon pipossa on muuten oman kokemukseni mukaan PAKKO olla nauhat, joilla sen voi solmia kiinni päähän, muuten se on kaikkialla muualla paitsi siinä päässä. Tämäkin kuva on melkoisten ponnistelujen tulos...

Viime vuoden viimeisimpien tekemyksien esittelystä onkin hyvä siirtyä uuden vuoden ensimmäisten tekemiseen. Vauvavuosi on lähipiirissä startattu jo, joten sillä teemalla aloitellaan.

Onnellista uutta vuotta rakkaat lukijat!

Joulusydän

Alumiinilankaa, puuhelmiä, punaisia akryylihelmiä. Voilà! Joulusydän.

 

Pienet akryylihelmet mahtuivat paksuhkoon lankaan nippanappa, mutta mahtuivatpa kuitenkin. Puuhelmiä on sattumalta kahta eri kokoa, ja sattumalta niitä riittikin juuri sopivasti. Minä kun olen ajoittain vähän laiska tekemään kovin tarkkoja suunnitelmia ennakkoon.

 

Nyt sydän toivottaa vieraat tervetulleiksi sekä naapureille hyvää joulua kotiovessamme rappukäytävässä. Ja tietenkin tässä ihanaa joulunodotusta kaikille lukijoilleni!

Karkkipurkki joulun tuopi

Joulutontun auttamiseen menee nyt jo melkeinpä kaikki illat. Päivisin ehtii sentään edelleen puuhailla jotain pientä jouluista omaankin kotiin, vaikka itse joulu vietetäänkin suvun tykönä.

 

Tuunasin kaapin kätköistä löytyneen tavallisen lasipurkin leveällä pitsinauhalla ja juuttinarulla nätimmäksi. Karkkitankoja täytyy ehkä hankkia jokunen lisää, etteivät näytä noin orvoilta?

 

En muista karkkitankojen lapsuuteni jouluihin kuuluneen, toki joulukuvastoon ne ovat aina saumattomasti asettuneet: kortteihin ja satuihin. Nyt niistä on jotenkin tullut joulukoristeiden hitti, joka vetoaa joulusieluuni auttamattomasti. Ehkä omat lapseni joskus muistavat karkkitangot pakollisena jouluun kuuluvana juttuna. "Koska äitikin AINA laittoi niitä esille."

Virkkuukoruja

Kultaiset korvarenkaat olivat taas kerran sellainen pakko tehdä -projekti. Kultalanka on lankakauppa Tuuliviiristä, ja se on virkattu kullanvärisen korvakorurenkaan ympärille.

 

Ohje, joka on sama kuin taannoisissa joulukoristeissani, on Molla Millsin kirjasta Virkkuri, kuten niin monet viimeaikaiset tekemykseni. Mikä ihana kirja! Mikä mieletön kekseliäisyys! Ah, ollapa itselläkin tuollainen lähes pohjaton ideasampo korvien välissä... Vaan onneksi on edes kirja, josta ideat voi varastaa.

 

Touhukasta joulunodotusta muillekin!

Jotain pientä pukinkonttiin...?

Barbien hepeneet ovat nopeita tehdä ja useimmiten mieluisia saada. Aika monelle pikku neidille olen ehtiessäni tekaissut jonkun pienen asustekokonaisuuden lahjaksi.

 

Lisäplussa (jonka kenties olen joskus maininnutkin) tulee siitä, että laatikon pohjalla pyörivät keränloput saa näin käytettyä hyödyksi. Toinen lisäplussa siitä, että nämä asusteet ovat mukavan pieniä postittaa - vaikka sitten valtameren tuolle puolen!

 

Näitähän ehtii vielä muutamat hyvin tekaista Joulupukin konttiin, ainakin jos muut projektit antavat myöten. Omani olen tehnyt aika lailla omasta päästä, neulomalla ja virkkaamalla mitä kulloinkin mieleen on juolahtanut. Punaisessa puserossa on sovellettu itselleni neuloman tunikan ohjetta.