Näytetään tekstit, joissa on tunniste huonekalut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste huonekalut. Näytä kaikki tekstit

torstai 25. marraskuuta 2010

Pula-ajan kaappi

Kaappi valmistui kuin valmistuikin! Kesän hikisen maalinpoistourakan jälkeen joka lokerostaan eri tavalla maalattu kaappi nökötti aikansa isäni autotallissa ylhäisessä yksinäisyydessään, kunnes hän - isäni, siis - päätti aikansa kuluksi hioa sen. Tässä vaiheessa kävi ilmi, että se mitä alunperin luultiin öljypetsiksi olikin jotain ihan muuta. Luultavasti punamultaa. Ilmeisesti sillä oli yritetty tasoittaa joitain epätasaisuuksia. Ja sitä pölyä olikin sitten hionnan jäljiltä ihan joka paikassa. Todella.

Samaan hötäkkään nikkaroinnin hallitseva isäni paikkaili kaapin takaseinää, teki alaoveen uuden listan ja nupin, uusia hyllynkannakkeita sekä toiseen laatikkoon uuden pohjan. Alkuperäinen noin 30x30 cm:n pohja kun oli tehty kahdesta kappaleesta.

Yläkaappien ovissa oli helat ja lukot. Ihmettelimme, miksi toista helaa oli siirretty niin että ne olivat tyystin eri kohdissa, kunnes lamppu syttyi: ehkäpä siksi, että lukkojen kielet ottivat aluksi toisiinsa kiinni, eivätkä siis toimineet! Yläkaappien ovista paljastui tarkassa syynissä myös toinen erikoisuus: saranapuolille oli liimattu ja naulattu noin 3 mm:n paksuinen lista. Olivatko ovet kenties jääneet piirun verran liian pieniksi?

Välillä kävi mielessä, onko tämän kaapin tekijä ihan selvinpäin ollutkaan. Selitys saattaisi kuitenkin löytyä sodan aikaisesta tai sen jälkeisestä pula-ajasta. Tarvikkeet ovat yksinkertaisesti olleet vähän mitä sattuu. Se ei silti selitä noita lukkoja...

Oli miten oli, hionnan jälkeen kaivettiin komeroiden perukoilta 80-luvun karmeimmat kuteet niskaan ja ryhdyttiin maalaamaan: siveltiin pintaan valkoinen pohjamaali (Tikkurilan Luja Yleispohjamaali). Sen kuivuttua pyyhkäisin kaapin kevyesti hiekkapaperilla.



Sen jälkeen autotalli olikin yksin minun valtakuntaani. Maalasin pintaan Tikkurilan Helmi-kalustemaalilla valkoista ja oranssia (sävy oli muistaakseni nimeltään Päiväntasaaja). Ulospäin kaappi on valkoinen lukuunottamatta työtason sivu- ja takaseiniä, jotka piristettiin oranssilla. Kaapit ja laatikot ovat sisältä oranssit.

Yläkaappien oviin piti hankkiman uudet helat, sillä vanhat olivat sanalla sanoen entiset. Sopivan kokoiset ja tyyliset, varsinaisesti laatikoihin tarkoitetut vetimet löytyivät Bauhausista. No, eiväthän nekään ihan kohdilleen osuneet. Kaapin henki kenties puuttui peliin?

Vihdoin kaappi nököttää kaikessa komeudessaan keittiössämme. Ja varsinainen tilaihme se on! Koko vanhan avohyllyn sisältö sinne upposi ja tilaa riitti vielä joillekin muille tavaroille, joten keittiön kaapistoihin saatiin taas aikaan kuri ja järjestys. Ainakin vähäksi aikaa.

torstai 12. elokuuta 2010

"Kun olen lomalla ja kalastelen vaan..."

...ei synny mitään valmistakaan. Otsikko on muuten lainaus Tove Janssonin Kuka lohduttaisi Nyytiä? -sadusta. Hieno tarina.

Loman alussa oli pienoinen piikki askartelutekemyksissä, mutta nyt ei ole viikkokausiin syntynyt mitään valmista. Kaikenlaista reissua ja lomatekemistä on riittänyt riesaksi asti (enkä edes ole kalastanut, paitsi marketin kalatiskillä). Ei vaan, hauskaa on ollut!

Itse asiassa meillä on kuin onkin isännän kanssa yhteinen kaapin tuunausprojekti meneillään, saatiin nimittäin appivanhemmilta tuollainen vanha keittiökaappi. Ylhäällä ja alhaalla on siis ovet, lisäksi on kaksi laatikkoa. Väliin jää matalahko työtaso.



Projekti on toistaiseksi ollut lähinnä isännän heiniä. Vanhan maalin poisto, nääs. Päällimmäisen, valkoisen maalin alta paljastui erikoinen turkoosi väri, sen alta luultavasti petsi. Yläkaapin sisältö on jotain myrkynvihreää... Eikä taida kellään olla aavistustakaan mitä sen alta vielä paljastuukaan.



Melekosen aikaa vievää puuhaahan tuo on, etten sanoisi. Kuumailmapuhaltimen kanssa kun rapsuttelee, se se on ollut näillä helteillä hilpeätä hommaa. Mikäs sitä on ollut sivusta katsellessa. Isäntä-parka sen sijaan oikoo sormi- ja kyynärniveliään urakan päätteeksi.



Vielä on vähän maalinpoistoa tiedossa, sitten hiominen (ei varmaan mikään piece-of-cake sekään, pelkään...) ja minä pääsen vihdoin maalaushommiin! Jaa, pitäisi kai ihan ensin päättää minkä väriseksi tuo laitetaan. Luultavasti pääväriksi tulee valkoinen ja lisäksi joku pirtsakka väri korostamaan joitain kohtia... Vetimiäkin pitää tutkailla, ainakin noihin yläkaappeihin. Siinä sitä on pähkäiltävää. Seuraamme projektia sen edetessä!

P.S. Voitin muuten jotain askartelujuttuja Sinellin Facebook-arpajaisissa! Enpä ole aikoihin mistään mitään voittanutkaan... En malta odottaa, että pääsen asiaa tarkemmin tutkailemaan.