Kaappi valmistui kuin valmistuikin! Kesän hikisen maalinpoistourakan jälkeen joka lokerostaan eri tavalla maalattu kaappi nökötti aikansa isäni autotallissa ylhäisessä yksinäisyydessään, kunnes hän - isäni, siis - päätti aikansa kuluksi hioa sen. Tässä vaiheessa kävi ilmi, että se mitä alunperin luultiin öljypetsiksi olikin jotain ihan muuta. Luultavasti punamultaa. Ilmeisesti sillä oli yritetty tasoittaa joitain epätasaisuuksia. Ja sitä pölyä olikin sitten hionnan jäljiltä ihan joka paikassa. Todella.
Samaan hötäkkään nikkaroinnin hallitseva isäni paikkaili kaapin takaseinää, teki alaoveen uuden listan ja nupin, uusia hyllynkannakkeita sekä toiseen laatikkoon uuden pohjan. Alkuperäinen noin 30x30 cm:n pohja kun oli tehty kahdesta kappaleesta.
Yläkaappien ovissa oli helat ja lukot. Ihmettelimme, miksi toista helaa oli siirretty niin että ne olivat tyystin eri kohdissa, kunnes lamppu syttyi: ehkäpä siksi, että lukkojen kielet ottivat aluksi toisiinsa kiinni, eivätkä siis toimineet! Yläkaappien ovista paljastui tarkassa syynissä myös toinen erikoisuus: saranapuolille oli liimattu ja naulattu noin 3 mm:n paksuinen lista. Olivatko ovet kenties jääneet piirun verran liian pieniksi?
Välillä kävi mielessä, onko tämän kaapin tekijä ihan selvinpäin ollutkaan. Selitys saattaisi kuitenkin löytyä sodan aikaisesta tai sen jälkeisestä pula-ajasta. Tarvikkeet ovat yksinkertaisesti olleet vähän mitä sattuu. Se ei silti selitä noita lukkoja...
Oli miten oli, hionnan jälkeen kaivettiin komeroiden perukoilta 80-luvun karmeimmat kuteet niskaan ja ryhdyttiin maalaamaan: siveltiin pintaan valkoinen pohjamaali (Tikkurilan Luja Yleispohjamaali). Sen kuivuttua pyyhkäisin kaapin kevyesti hiekkapaperilla.
Sen jälkeen autotalli olikin yksin minun valtakuntaani. Maalasin pintaan Tikkurilan Helmi-kalustemaalilla valkoista ja oranssia (sävy oli muistaakseni nimeltään Päiväntasaaja). Ulospäin kaappi on valkoinen lukuunottamatta työtason sivu- ja takaseiniä, jotka piristettiin oranssilla. Kaapit ja laatikot ovat sisältä oranssit.
Yläkaappien oviin piti hankkiman uudet helat, sillä vanhat olivat sanalla sanoen entiset. Sopivan kokoiset ja tyyliset, varsinaisesti laatikoihin tarkoitetut vetimet löytyivät Bauhausista. No, eiväthän nekään ihan kohdilleen osuneet. Kaapin henki kenties puuttui peliin?
Vihdoin kaappi nököttää kaikessa komeudessaan keittiössämme. Ja varsinainen tilaihme se on! Koko vanhan avohyllyn sisältö sinne upposi ja tilaa riitti vielä joillekin muille tavaroille, joten keittiön kaapistoihin saatiin taas aikaan kuri ja järjestys. Ainakin vähäksi aikaa.
