keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

Barbie-prinsessa

Järjestimme kotiseudulla lomaillessamme tyttäriemme syntymäpäivien (2+4-v.) kunniaksi pienet kahvikekkerit, kun on noita kummeja ja sukulaisia siellä Kaakkois-Suomessakin. Ja prinsessateemalla mentiin; vanha Barbieni joutui paikkaan, johon se ei ennen olekaan joutunut...

Näitä kakkuja on näkynyt blogeissa ja konditorioiden näyteikkunoissa tasaisin väliajoin. Onhan tämä näyttävä kakku. Eikä ollenkaan niin vaikea kuin voisi kuvitella. Vaikein osuus oli nuken asetteleminen suoraan niin, että kokonaisuus on sopusuhtainen. Nyt kävikin niin, että turnyyri näyttäisi olevan vähän väärällä puolella.

Seuraavalla kerralla osannen välttää tämänkin sudenkuopan.

Pohjana kuuden munan sokerikakkutaikina, jonka jaoin irtopohjavuokaan ja pienehköön kuivakakkuvuokaan. Pohjien valmistuttua leikkasin irtopohjakakusta reunan tasan kuivakakun kanssa, samoin leikkasin keskelle Barbien mentävän reiän. Kuivakakun leikkasin poikittain kahtia. Kostutukseen käytin maitoa. Vähän kuivaksi kakku jäi, kun en uskaltanut kovin runsaalla kädellä lotrata. Oli nähkääs jonkinmoinen arvoitus itsellenikin kuinka tällainen hökötys ylipäätään pysyy kasassa.

Välissä on tuoreita mustikoita ja valkosuklaatäyte:

2,5 dl Flora Vispiä vaahdotettuna
100 g maustamatonta tuorejuustoa
130 g valkosuklaata sulatettuna

Hiukan ripottelin sekaan vielä tomusokeria makeuttamaan täytettä, mutta nämä ovat niitä makuasioita. Täytettyäni kakkusen sommittelin nuken keskelle ja tilkitsin ylijääneillä kakkupohjan palasilla, mustikoilla ja suklaatäytteellä.

Neidon hiuskuontalo kampauksineen piti suojata kelmulla, siitä karu ulkomuoto. Kakku muhi jääkaapissa yön yli. Tähänhän ei sitten mitään kupuja paljon viritellä, joten lienee syytä tarkistaa etukäteen ettei kaapissa ole mitään kovin voimakkaan tuoksuista, joka saattaisi jättää jälkensä kakkuunkin... Minulla kävi tuuri.

Seuraavana aamuna kuorrutin kakun Flora Vispi -vaahdolla. Ja piti vielä lähettää isäni kauppaan hakemaan sitä äkkiä lisää. Sen verran vähän on tullut näiden kermajuttujen kanssa puuhasteltua, että on aika vaikea arvioida minkä verran kermaa mihinkin tarvitaan. Terästin vaahtoa vaniljakastikejauheella, joka myös maustaa vaahdon kivasti. Pursotukset onnistuivat taitoihini nähden hienosti - on se vaan ihmeellistä miten hyvin kylmä kermavaahto asettuu!

Tämän kakun leikkaaminen onkin sitten mielenkiintoinen operaatio, jonka jokainen ratkaiskoon itse omalle kohdalle sattuessa!

keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

Moottoripyöräilevälle hääparille

Ystävättäreni serkku meni naimisiin ja hän pyysi tekemään parille kortin, jota moottoripyöräaiheesta lähdettiin rakentamaan...

Kuten näkyy, värimaailma on aika harmaa ja pelkäsin, tuleeko kortista ihan ankea. Siis harmaata? Keskellä kauneinta Suomen suvea? Olenkohan edes järjissäni, joku auringonpistos varmaan... Mutta tästähän tuli tyylikäs. Ja kun löysin tuon pyörän, valinta tuntui luontevalta. Pehmeyttä korttiin tuo taustapaperisuikaleen kuva-aihe: se on romanttinen kuin mikäkin, tyttö ja poika puiden siimeksessä ja silleen. Vähän tuollainen vintage-henkinen paperi jälleen. Reunoja elävöitin mustalla leimavärillä tuputtelemalla.

Harmaalle kartongille leimasin valkoisella tuollaista tekstijuttua, samaa leimaa käytin lentokonekortissa taustalla. Neliöt piirsin käyttämällä pientä leimavärirasiaa apuna. Jonkin aikaa mietiskelin mitähän noihin kahteen muuhun neliöön keksisi. Motskari oli selviö. Raapustelin jo koetekstejä ja sydämiä, kun välähti mieleen tiedustella hääparin nimikirjaimia. Tietenkin juuri morsiamen nimikirjain sattui olemaan koristeellisen kirjainsetin vähiten koristeltu... En ruvennut suuria kiemuroita siihen sotkemaan, mutta löysin pienen kukkaleiman, jolla sain sentään vähän pehmeyttä tuohon maskuliiniseen T:hen.

maanantai 18. heinäkuuta 2011

Maidenilainen kiitos

Heiluin reilu viikko sitten Olympiastadionilla Iron Maidenin keikalla ja punkkasin siinä samalla koko viikonlopun ystävien nurkissa Helsingissä. Oli niin hauskaa, että oli ihan pakko muistaa jälkeenpäin (edes) kortilla. Tämä syntyi tosi nopeasti, koska palaset vain loksahtelivat paikoilleen. Koko ajatus kietoutui Iron Maiden -fontilla tekstaamani kiitos-tekstin ympärille. Pehmeyttä heavy metaliin tuovat pätkä pitsiä sekä tuolta reissulta Hakaniemen Tiimarista (!) löytynyt tarrasydän.

Kävi kyllä mielessä semmoinenkin ajatus, jotta olisiko pitänyt rustata helsinkiläisen postiosoitteen sijaan erään brittibändin osoite. Sekin kyllä kiitoksen mahtavasta keikasta ansaitsee.

perjantai 15. heinäkuuta 2011

Teinitähti

Tämän starakortin tein kummipojalle. Niinpä, minun kummipoikani täytti jo 15 vuotta! Tässä vaiheessa kuuluu tietenkin mainita, että justhan se vasta syntyi... Toisin sanoen: justhan minä vasta itse olin viisitoista.

Kortti on loppujen lopuksi hyvin yksinkertainen: musta-hopeinen tähtikartonki pohjalla, vähän oranssia väriksi, leimattu Happy Birthday ja lopulta kohotarroilla kiinnitettynä musta kartongin pala, jolle on leimattu ikä ja jota on vähän valkoisella pigmenttimusteella reunoilta käsitelty. Nuo oranssit palat leikkasin tarkoituksella epäsymmetrisiksi, ja keskimmäiseen tälläsin vielä hopeisen tähtitarran.

Ja lahjakin mahtuu nykyään niin näppärästi kortin väliin.

keskiviikko 13. heinäkuuta 2011

Kakkosia, vitonen ja seiskakin

Alkaa olla omien lisäksi suvussa ja ystäväpiirissäkin noita ipanoita, ja sitä myöten synttäreitä tietenkin kuhisemalla. Ja kortteja on askarreltu joka lähtöön.

Tämä kakkosen kortti ojennettiin omalle rakkaallemme. Paljon ei tarvinnut vaivaa nähdä, tuo lintupaperi kimalteineen kun oli suoraan pienestä lehtiöstä, jonka muuten ostin Tiimarista. Tekstin vain leimasin siihen, puisen numeron maalasin vihreällä kimallemaalilla, yhdistin violettiin taustapaperiin ja lopuksi valkoiset kukat ja vaaleanpunaiset strassit.

Samaan tapaan tein tämänkin, rakkaan ystävän pienokaiselle osoitetun kortin. Vähän eri väreillä ja asetteluilla tosin.

7-vuotiaalle pojalle kortti syntyi autopaperin pohjalta. Minusta tuo paperi on aivan hurmaava! Siitä otin mallia tuon vaaleansinisen auton piirtämiseksi, ja värikin on suunnilleen samaa sävyä kuin paperissa on. Mustia raitoja painoin kulmiin leimavärillä viivottimen avulla. Hain siihen samaa fiilistä kuin pohjapaperin kulmissa.

Tästä viimeisestä, 5-vuotiaan tytön kortista olisi helposti voinut tehdä ällölällyn prinsessahössötyksen, mutta yritin väistellä sitä ihan tietoisesti. Värikäs tästä tulikin, ja lennokas. Vähän pinkkiä mukaan, totta kai. Valkoinen kartonki, jolle leimasin ja väritin kuppikakkuryhmän ei tosin ollut paras mahdollinen valinta. Se oli liian kiiltävä, luulisin, eikä väritys onnistunut ihan tasaisesti. Toisaalta paperi ei imaissut väriä, eikä väri levinnyt kuten joillain papereilla. Puolensa ja puolensa, niin kuin useimmissa asioissa on.

tiistai 12. heinäkuuta 2011

Pikku kakkosen pikku kakku

Vaikka kaksivuotiaamme juhlii syntymäpäiväänsä vasta myöhemmin yhdessä isosiskon kanssa, pitihän toki virallinen päiväkin muistaa perheen kesken. Siispä myös pikku kakku pikku prinsessalle.

Kuten kuvasta näkyy, varastosta löytynyt sokerimassa alkoi olla jo hiukka kuivakka: värjäys ei ihan tasaisesti onnistunut vaan valkeita laikkuja jäi sinne tänne... Tämmöistä ei sitten virallisessa kakussa nähdä! Koristekruunukin on pikapikaa Candy Meltseillä pursotettu. En ollutkaan aiemmin päässyt noita nappeja kokeilemaan. Valmiita sokerihelmiä painoin koristukseksi vielä sulaan massaan, ja kruunun kuivuttua pursotin Wiltonin kimallegeelituubista reunat, jotka tietenkin valuivat vallattomasti...

Olisin halunnut painella reinaan sellaisen kivan rypytyksen, mutta kakku oli siinä vaiheessa jo tuolla reunallisella lautasella eikä homma enää onnistunut, ei sitten mitenkään päin. Niinpä rullasin taikinapyörällä reunasta ylimääräiset massat pois.

Pohjana on kahden munan sokerikakku - 15 cm:n halkaisija. Kakku on siis tosi pieni. Kostutin sen maidolla, sillä jo pelkkä kuorrute on niiiiiiiin makea kaikkine kreemeineen ettei kostutus minusta enää makeutusta kummemmin kaipaa. Täytteenä oli sipaisu Lime curdia sekä vaniljakreemijauheella buustattu vispikermavaahto, johon upotin mansikoita. Lime curd ja mansikat toimivat kivasti yhdessä.

Kakun ja kuorrutteen välissä on siis vielä sokerikreemi: n. 65 g voita, 2 dl tomusokeria, puoli rkl vettä. Se varmistaa, ettei kakkunen "pissi alleen" ja että massa kiinnittyy nätisti kakun päälle. Tarjoilun hetkellä kakun päälle upotettiin tietenkin vielä kaksi kynttilää, jotka päivänsankari isänsä avustamana puhalsi sammuksiin.

perjantai 1. heinäkuuta 2011

Häitä tanssitaan

Kesä on vilkasta naima-aikaa, sehän tiedetään. Hääkortteja tulikin askarreltua aika kasa, vaikkei meidän perheen postiluukusta tänä kesänä olekaan yhtään kutsua kolahtanut. Ainakaan vielä.

Vintage-kortti yllä on ehdoton suosikkini. En ehkä raaski antaa sitä kellekään, annan sen itselleni omana hääpäivänä?! Ideahan on ihan mahdottoman yksinkertainen. Ihanan romanttinen taustapaperi tuo mieleen rakkauskirjeen, reunoja vähän rapsutin rosoisemmiksi. Kuva on hääkuva-arkista, jonka tilasin taannoin muistaakseni Paperellasta. Kokonainen A4 siis täynnä vastaavia kuvia. Näitä nähdään vielä lisää, se on varma. Pienet valkeat paperikukat saivat keskelleen helmen. Hääpari ja muutama kukka on kiinnitetty tarratyynyillä. Tämä ei muuta kaipaa.

Kortti on muuten varsinainen kukkaisilotulitus: taustapaperissa on ruusuja, kuvan morsiamen kimpussa mm. liljoja ja paperikukkiakin on kolme eri mallia.

Tässä toisessakin kortissa on vintage-henkeä. Tämä tuotti jonkin verran päänvaivaa, koska en halunnut liittää siihen liikaa krumeluureja, mutta silti se tuntui kaipaavan jotain. Lisäsin siis lopulta organza-nauhan rusetteineen. Pääosassa ovat taustapaperi ja pitsinauha, jotka tuntuivat sopivan yhteen ihan justiinsa. Tekstaus ja sydän ovat omaa käsialaa. Ehkä jonkin hääaiheisenkin leimasimen voisi hankkia... Toisaalta käsin saa mukavasti vaihtelua tekstauksiin.

Syntyi myös vähän rokkihenkisempi kortti kaiken vintagen keskellä. Kortin idea on jälleen tuosta ihanasta kirjasta: Kutsuvat kortit (Kaarina Korventaka & Päivi Forsström, WSOY). Taustapaperi on leimattu. Tällä kertaa käytin o-kirjaimen sijasta nollaa, koska se tuntui sopivan paremmin nyt. Nollana olenkin tuota o:ta jo käyttänyt viisikymppisten korteissa.

Punainen nauha on kapeaa eikä kovin koristeellista, mitä ei myöskään ole tavallinen valkoinen paperi jolle leimasin. Toisaalta kirjaimet ovat hyvinkin koristeelliset. Jotain herkkää kuitenkin kaipasin koristeeksi, joten laitoin pikkuruisia tarrahelmiä koristamaan neljää kirjainta, yhtä kutakin. Tähän tapaan:

Niin että häitä järjestämään, ihmiset, kyllä näitä kortteja syntyy!