perjantai 1. heinäkuuta 2011

Häitä tanssitaan

Kesä on vilkasta naima-aikaa, sehän tiedetään. Hääkortteja tulikin askarreltua aika kasa, vaikkei meidän perheen postiluukusta tänä kesänä olekaan yhtään kutsua kolahtanut. Ainakaan vielä.

Vintage-kortti yllä on ehdoton suosikkini. En ehkä raaski antaa sitä kellekään, annan sen itselleni omana hääpäivänä?! Ideahan on ihan mahdottoman yksinkertainen. Ihanan romanttinen taustapaperi tuo mieleen rakkauskirjeen, reunoja vähän rapsutin rosoisemmiksi. Kuva on hääkuva-arkista, jonka tilasin taannoin muistaakseni Paperellasta. Kokonainen A4 siis täynnä vastaavia kuvia. Näitä nähdään vielä lisää, se on varma. Pienet valkeat paperikukat saivat keskelleen helmen. Hääpari ja muutama kukka on kiinnitetty tarratyynyillä. Tämä ei muuta kaipaa.

Kortti on muuten varsinainen kukkaisilotulitus: taustapaperissa on ruusuja, kuvan morsiamen kimpussa mm. liljoja ja paperikukkiakin on kolme eri mallia.

Tässä toisessakin kortissa on vintage-henkeä. Tämä tuotti jonkin verran päänvaivaa, koska en halunnut liittää siihen liikaa krumeluureja, mutta silti se tuntui kaipaavan jotain. Lisäsin siis lopulta organza-nauhan rusetteineen. Pääosassa ovat taustapaperi ja pitsinauha, jotka tuntuivat sopivan yhteen ihan justiinsa. Tekstaus ja sydän ovat omaa käsialaa. Ehkä jonkin hääaiheisenkin leimasimen voisi hankkia... Toisaalta käsin saa mukavasti vaihtelua tekstauksiin.

Syntyi myös vähän rokkihenkisempi kortti kaiken vintagen keskellä. Kortin idea on jälleen tuosta ihanasta kirjasta: Kutsuvat kortit (Kaarina Korventaka & Päivi Forsström, WSOY). Taustapaperi on leimattu. Tällä kertaa käytin o-kirjaimen sijasta nollaa, koska se tuntui sopivan paremmin nyt. Nollana olenkin tuota o:ta jo käyttänyt viisikymppisten korteissa.

Punainen nauha on kapeaa eikä kovin koristeellista, mitä ei myöskään ole tavallinen valkoinen paperi jolle leimasin. Toisaalta kirjaimet ovat hyvinkin koristeelliset. Jotain herkkää kuitenkin kaipasin koristeeksi, joten laitoin pikkuruisia tarrahelmiä koristamaan neljää kirjainta, yhtä kutakin. Tähän tapaan:

Niin että häitä järjestämään, ihmiset, kyllä näitä kortteja syntyy!

2 kommenttia:

  1. Mistä olet ostanut noin ihanat kirjainleimasimet? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Leimasimien hankinnasta on kyllä vierähtänyt tovi jos toinenkin joten ihan satavarma en ole, mutta muistelisin ostaneeni nuo Ideaparkin Sinellistä. 7gypsiesin aakkosleimat ovat kyseessä.

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)