Riisipaperipallon muodonmuutos

Joitain ideoita saa/voi/täytyy makustella pitkäänkin, ennen kuin niitä pääsee toteuttamaan. Toisaalta se on monesti vain hyvä juttu. Kuulemma hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, vaikka itse usein ryntäänkin suin päin toteutukseen.

No niin, tämä valaisimen tuunaus on antanut odottaa itseään jo tovin jos toisenkin. Netistähän se idea päähän putkahti, kuinkas muutenkaan. Joku oli jossain päin maailmaa tuunannut riisipaperipallonsa valkeilla paperisuikaleilla. Minä kuitenkin aloin haaveilla vanhojen aikakauslehtien suikaloimisesta.

Materiaalin puutteen takia projektin ei suinkaan tarvinnut vartoa. Ennemminkin kyse oli ajasta ja työrauhasta. Päivisin meillä on turha yrittää mitään näin aikaavievää, ja iltaisinkin vähintään isäntä pyörii ihmettelemässä.

Siispä kun jäin kolmeksi viikoksi työmatkaleskeksi, päätin repiä siitä irti edes jotakin riemua. Ja mitäpä muuta se olisi tarkoittanut kuin PROJEKTEJA.

Pari-kolme iltaa vierähti mukavasti valaisimen kimpussa. Ensin liuskojen leikkelyä, sitten ilta liimailua, vähän lisää leikkelyä (koska eiväthän ne liuskat lopulta riittäneet koko palloon!) ja liimailua.

Valaisemiseenhan tuosta hapsukkeesta ei juuri ole, se on myönnettävä. Mutta kyllä sen avulla sentään eteensä näkee, hauskannäköinen siitä tuli ja tunnelmaa se luo mukavasti hämärän laskeuduttua.

Auringonkukka

Näitä pitsiliinoja! Äitini oli ahkera käsityöihminen ja virkattuja pitsiliinoja - muun muassa - ovat meillä sitten nurkat väärällään. Isäni ei niistä perusta (tuliko yllätyksenä kenellekään...), enkä itsekään osaa niitä joka pöydälle ja hyllylle astella niin kuin äidillä taisi olla tapana. Mutta eipä niitä poiskaan raaski heittää, perintökalleuksia.

 

Joten minä sitten yritän parhaan kykyni mukaan jatkojalostaa pitsiliinoja. Aiemmin tein muutamista valkoisista liinoista lumihiutalekoristeen, joka edelleen ripustetaan ikkunaan aina talveksi. Tällä kertaa bongasin Facebookista kuvasarjan, jossa pitsiliinoista tekaistiin ilmapallon ja vesi-liimaseoksen avulla näppärästi lampunvarjostin.

 

Kuten arvata saattaa, ihan niin näppärästi se ei käynyt, varsinkaan kun samaa yritti useammalla pitsiliinalla. Siitä lisää tuonnempana. Ehkä. Tämä yhden liinan lamppuihme sen sijaan suostui onnekseni yhteistyöhön vallankin hyvin.

 

Aluksi tosin olin ehdottomasti sitä mieltä, että luomani kulho on liian pieni lampunvarjostimeksi. Ei se siitä mihinkään kasvanut, mutta päällystettyäni lampun johdon virkkaamalla (Molla Millsin inspiroimana) vaaleanvihreäksi (sattuman oikusta) automaattinen mielleyhtymä oli kukka. Sitten piti virkata vielä lehdet.

 

Tuloksena ihana aurinkoinen pitsivalo lastenhuoneessa.

 

Kahvipöydästä korulippaaseen

Kirpparilöytöjeni ehdottomiin helmiin kuuluvat kielokuvioin koristellut alpakkaiset kahvilusikat, euron kappale. Ostin niitä kaksi, mielessäni jonkinlainen jatkojalostus. Korvakorut? Riipus? Rannekoru?

 

Kuvasta voinee päätellä pähkäilyjeni lopputuloksen. Herkkä kuvio ei ole yhtään liian krumeluurinen, eikä sellainen ole rannerenkaan toteutuskaan.

 

Lusikan pesät sahasin irti kaarevasti, niin että jälki muistuttaa vähän pikkiriikkistä kalan pyrstöä. Lusikat muistuttivatkin hetken kahta pientä silakkaa. Juotettuani ne kiinni toisiinsa, ne muistuttivat kahta pussaavaa silakkaa, kuten mieheni avuliaasti korjasi.

 

Pussailevista pikkukaloista päädyttiin rannerenkaaseen alasimen kautta: paukutin korun muotoonsa varovasti alasimen sarven päällä kumivasaralla. Hiukan jännitti juotokseni kestävyys, mutta hyvin tuettuna se ei joutunut liian koville ja kesti. "Pyrstöt" viimeistelin viilalla ja vesihiomapapereilla, jotta koru ei raapisi rannetta verille joka kerran puettaessa ja riisuttaessa.

 

Lopulta rengas lillui vielä hetken sitruunahappoliuoksessa, minkä jälkeen harjasin sen messinkiharjalla kiiltäväksi.

 

Olipa kerrassaan onni, että satuin omistamaan liput heti seuraavan päivän näytökseen musiikkiteatteriin. Pääsin samantien ulkoiluttamaan tätä kaunistusta!

Karkkipurkki joulun tuopi

Joulutontun auttamiseen menee nyt jo melkeinpä kaikki illat. Päivisin ehtii sentään edelleen puuhailla jotain pientä jouluista omaankin kotiin, vaikka itse joulu vietetäänkin suvun tykönä.

 

Tuunasin kaapin kätköistä löytyneen tavallisen lasipurkin leveällä pitsinauhalla ja juuttinarulla nätimmäksi. Karkkitankoja täytyy ehkä hankkia jokunen lisää, etteivät näytä noin orvoilta?

 

En muista karkkitankojen lapsuuteni jouluihin kuuluneen, toki joulukuvastoon ne ovat aina saumattomasti asettuneet: kortteihin ja satuihin. Nyt niistä on jotenkin tullut joulukoristeiden hitti, joka vetoaa joulusieluuni auttamattomasti. Ehkä omat lapseni joskus muistavat karkkitangot pakollisena jouluun kuuluvana juttuna. "Koska äitikin AINA laittoi niitä esille."

Onnea isille!

Isänpäivälahja syntyi nyt yhteisvoimin keskimmäisen tyttären kanssa. Esikoinenhan tietenkin askarteli oman lahjan eskarissa ja kuopunen... No niin, hän keskittyköön vielä rauhassa tuohon "tuholoimiseen".

 

Idea on Suuresta Käsityölehdestä, jossa kylläkin esiteltiin koristetyynynpäällisiin aplikoidut viikset ja huulet. Ennen kuin edes ehdin lukea juttua loppuun, virisi ajatus tyynyliinasta johon trendikäs viiksikuvio olisi painettu. Ja olihan sekin vinkki tietenkin jossain jutun uumenissa pienellä präntillä. Mutta hyvä vinkkihän se oli, joten ei kun käyttöön!

 

Tyynyliinan ostimme valmiina (koska ompelukone pitäisi huollattaa; kukahan saisi aikaiseksi ja ennen kaikkea milloin...). Sinooperista löytyi mustaa tekstiiliväriä sekä sapluunamuovia, joka olikin näppärä apuväline. Sapluuna kestää vaikka kuinka monta käyttökertaa, joten vartokaahan vain!

 

Lokoisaa isänpäivää kaikille!

Tunikan helppo muodonmuutos

Periaatteessa en koskaan osta kirpparilta rikkinäisiä tai valmiiksi tahraisia vaatteita. Liekö ollut väri, joka sai minut kuitenkin tarttumaan tähän suht edulliseenkin lasten tunikaan jonka helmassa kyllä erottui pari pientä rasva(?)läikkää. Keskimmäisen tyttären vaatekaappi nimittäin suorastaan huusi keskelleen jotain vihreää kaiken sen pinkin keskelle.

 

Ajattelin jo ostopäätöstä tehdessäni vaaleanpunaista vauvalankakerän jämää, joka käsityökorin pohjalla lojui joutilaana sekä virkattuja kukkia, joiden ohjeen nappasin kerrassaan ihastuttavasta Sekaisin langoista-kirjasta (Susanna Zacke & Sania Hedengren, WSOY).

 

Ja tässä on tulos joka paitsi peittää pikku tahrat myös piristää mekkosta mukavasti:

 

Dyykattu kehys

Löysin joskus syksyllä meidän talon roskakatoksesta ihan ehjän, nätin ja siistin kehyksen, enkä vain voinut jättää sitä dyykkaamatta. Ja hetihän siitä muodostui visio.

Isäni löysi omista pohjattomista (?) kätköistään vanhaa halltex-levyä ja leikkasi siitä minulle sopivan palan, jonka sitten kiinnitin kehykseen.

Nyt minulla on työhuoneen seinällä taulu, johon voin kiinnittää keskeneräisiä askarteluja - lähinnä koruja yms. lasten ulottumattomiin. Mies totesi kuivasti: "Ilmoitustaulu? Kuin kasaria se nyt on?" Mutta minäpäs en välitä. Taulu on käytännöllinen. Sitä paitsi kasarihan on muotia.

Kierrätystyyny

Niin se vaihtui taas vuosi, vaan näperrysinnostus on ja pysyy. Mihinkäs koira karvoistaan jne...

Kätköistäni kaivoin lisää äitini perintöpitsiliinoja. Tällä kertaa yhdistin liinan farkkuun, ja ompelin tyynynpäällisen. Aika kiva yhdistelmä minusta, sopivan kontrastinen.

Tyyny on kierrätyskamaa viimeisen päälle: silppusin vanhoista risoista farkuistani sopivia, isohkoja tilkkuja, jotka huolittelin reunoistaan siksakilla ja sitten ompelin pitkiltä sivuiltaan yhteen pitkäksi yhtenäiseksi kappaleeksi ja käänteet päihin.

Sovittelin pitsiliinan kohdalleen ja ompelin kiinni. Lopuksi ompelin kankaan tyynynpäälliseksi niin, että päät jäivät lomittain. Päällisessä ei siis ole vetoketjua tai muutakaan kiinnitystä, vaan aivan yksinkertainen pujotussysteemi. Farkku on sen verran napakkaakin, että varmasti reunat pysyvät siististi kuosissaan.

Purnukan uusi ilme

Välillä on kuulkaas aika vaikeaa saada varsinkin pehmeät tai vähän erikoisen muotoiset paketit siistin näköisiksi. Jonkinlainen ratkaisu pulmaan saattaa piillä keittiön purnukoissa.

Erilaisia tuunattuja purnukoita esitteli blogissaan muun muassa Kati, jonka ansiosta sitten muistin taas tämänkin mahdollisuuden. Viime jouluksihan tuunasin kyllä pahvirasian sekä korkean sipsipurkin.

Täksi jouluksi oli sopivasti tyhjentynyt suklaavohvelipurnukka, joka niinikään sopivasti lojui tiskipöydällämme jatkotoimenpiteitä odottamassa, kun tuon Katin postauksen bongasin.

Värit valitsin tietoisesti ei niin perinteisen jouluisiksi. Se tuntuu itse asiassa olleen tänä jouluna suorastaan trendikästä. Kannelle en tehnyt mitään (tiskasin kyllä!), se on purkin oma kansi. Se kun tuntui sopivan väreihin ihan kivasti, joten mitäpä sitä muuttamaan. Toisaalta jos purkin haluaa ottaa uusiokäyttöön vaikkapa kynätelineeksi tms., voi kannen surutta heittää menemäänkin. Purkin voi toki käyttää uudestaan myös pakettina.

Lasten paketteihinhan tämä ei tietenkään ole mikään ratkaisu. Eikös se ole nimenomaan osa joulun viehätystä repiä hullunraivolla niitä papereita ja viskellä ne sikinsokin pitkin lattiaa niin, että lopulta ei voi olla varma menikö niiden mukana takkaan joku kallisarvoinen lahjuskin.

Mutta aikuisille, jotka ehkäpä jo osaavat avata pakettinsa maltillisesti seuraten välillä huvittuneina pikkuväen joulumaniaa ja jotka mahdollisesti ehtivät arvostaa lahjansa kääreenkin kauneutta, heille tykkään ojentaa ajatuksella koristellun paketin.

Oikeaa lunta odotellessa

Kun ei sitä lunta meinaa tänne Tampereelle sataa sit niin millään, niin nyt on ainakin muutama lumihiutale meillä sisällä talven ja joulun tunnelmaa tuomassa.

Olen jo pitkään hautonut mielessäni visiota tästä lumihiutalekoristeesta. Löysin nimittäin äitini jäämistöstä viisi kappaletta näitä pieniä pitsiliinoja, hänen itse tekemiään. Oikein sieviä, mutta enhän minä osaa pitsiliinoja joka kukkapöydälle ripotella, mutta luopuakaan en niistä tunnearvon vuoksi raaskinut.

Lopulta sain tietooni pätevän ohjeen liinojen "tärkkäämiseksi". Nämä on kovetettu yleisliiman (esim. Erikeeper) ja veden seoksella. Suhteet ovat ihan omia arvioitani, en ryhtynyt niitä kovin tarkkaan mittailemaan. Tuoreimmassa Suuressa Käsityölehdessä (11-12/2011) oli muistaakseni ohje 1 osa liimaa, 5 osaa vettä, mutta oma seokseni taisi olla jonkin verran ytympää.

Levitin liinat piirtoheitinkalvoille kuivumaan ja ne kuivuivat hyvin suunnilleen vuorokaudessa. Ne irtosivat kalvosta ihan hyvin, kun varovasti nyhti. Ripustusnauhoiksi löysin kapeita satiininauhoja, joita olen leikannut ostopaidoista talteen. Tiedättehän niitä nauhoja, joilla ne vähän avarammat paidat ja mekot saadaan pysymään henkareissa paremmin ja jotka aina tunkevat kaula-aukosta ulos käytön aikana. No nyt ne on taas kerran valjastettu hyötykäyttöön.

Siinä ne olohuoneen korkeimman ikkunan ääressä roikkuvat ja pyörivät hiljaa omia aikojaan. Ja saavat roikkuakin koko talven.

Ysäripaidan päivitys

Oletteko huomanneet, että viime aikoina kauppojen rekeissä on kaupattu meille aika paljon valmiiksi kulahtaneen näköisiä, repaleisia vaatteita? Trikoo- ja kollaripaitojen helmoja, hihansuita ja kaula-aukkoja ei siis ole millään lailla huoliteltu ja väritkin ovat sen näköiset että paita on pesty jo vähintäänkin viiskyt kertaa. Malli on mukavan väljä, jopa vähän lötö. Ja hinta voi olla monta kymppiä.

Mutta hei, meillähän on vanhoja yhdeksänkytluvulta peräisin olevia paidan raatoja kaappien perillä ehkä aika (turhan) monta. (Varmaan teilläkin? Onhan?) Ja kuinka vaikeaa on käyttää - niin, saksia!

Tämä oli alku.

Saksimisen jälkeen.

Paidan malli muuttui aika radikaalisti (parempaan päin, väittäisin) ihan vain leikkaamalla kauluksen, hihansuut sekä helman. Viimeksi mainitun leikkasin takaa pidemmäksi ja edestä lyhyemmäksi, kuten kuvastakin voinee päätellä. Minun paidassani (tai oikeastaan miehen vanhassa paidassa, jonka omavaltaisesti siirsin omiin nimiini) ei ole mitään printtiä kuten näkyy ja ajattelin että joku juju siihen olisi kiva saada. Löytyi sitten toinen vanha paita...

...joka oli niin ikään aika kulahtanut, jostain 2000-luvun alkupuoliskolta peräisin oleva melko lyhyen sorttinen trikoopaita. Tykkäsin tuosta joskus kovasti koska siinä on hiukan erilainen leikkaus, mutta kaksi lasta synnyttänyt äiti-ihminen ei oikein enää viitsi napaansa esitellä muutoin kuin kenties uima-asuissa, joten joutihan tuo. Leikkasin siitä siis printin irti. (Nyt minulla on siis vielä käsissäni hassunmuotoinen pala punaista trikoota, mitäs siitä keksittäis?)

Paikka löytyi: oikealle alas.

Ompelin printin kiinni paitaan tukikankaan kera. Ja siinä se. Aika kiva, uusi lempparipaitani. Reunat tietenkin rispaantuvat koko ajan ja vähän kyllä jännittää, miten paljon paidasta häviää pesussa. Mutta eipähän ole montaa kymppiä kiinni tässä projektissa. Paitsi jos pesukone räjähtää langanpätkistä...

Paidasta pipoksi

Tein tämän kevyen kevätpipon esikoiselle jo viime keväänä. Nyt se on taas kaivettu kaapin perukoilta esiin, kun on tuo aurinko ryhtynyt lämmittämään ilmaa sen verran ahkerasti.

Oma vanha pesussa kutistunut (?) t-paitani koki siis nopean, näppärän ja helppoakin helpomman muodonmuutoksen: nelikulmaisiksi leikatut kaksi kappaletta, kolme suoraa saumaa plus resori reunaan. Tämän malliset pipot tuntuvat olleen muksuilla muodissa jo jonkin aikaa.

Uniikki kerroslautanen

Kirpputorilta löytyneistä lautasista ja parista munakupista syntyi aika nopeasti ja helposti liimaamalla omaperäinen kerroslautanen. Ei muuten varmana tule toista samanlaista vastaan!

Idean olen nähnyt parissakin eri lähteessä, ja pitihän sitä kokeilla. Semminkin kun moinen kapistus huushollista puuttui. Liimana käytin epoksiliimaa, jota Helsingin Sanomain ohjeessa neuvottiin käyttämään.

Munakupit ovat vaaleankeltaiset, mikä seikka ei kuvassa kovin hyvin ilmene. Kuva on muutenkin taas melko kamala, pahoittelen. Murrr. Vaan aina ei sentään voi onnistaa vaikka kuinka yrittää.

Pula-ajan kaappi

Kaappi valmistui kuin valmistuikin! Kesän hikisen maalinpoistourakan jälkeen joka lokerostaan eri tavalla maalattu kaappi nökötti aikansa isäni autotallissa ylhäisessä yksinäisyydessään, kunnes hän - isäni, siis - päätti aikansa kuluksi hioa sen. Tässä vaiheessa kävi ilmi, että se mitä alunperin luultiin öljypetsiksi olikin jotain ihan muuta. Luultavasti punamultaa. Ilmeisesti sillä oli yritetty tasoittaa joitain epätasaisuuksia. Ja sitä pölyä olikin sitten hionnan jäljiltä ihan joka paikassa. Todella.

Samaan hötäkkään nikkaroinnin hallitseva isäni paikkaili kaapin takaseinää, teki alaoveen uuden listan ja nupin, uusia hyllynkannakkeita sekä toiseen laatikkoon uuden pohjan. Alkuperäinen noin 30x30 cm:n pohja kun oli tehty kahdesta kappaleesta.

Yläkaappien ovissa oli helat ja lukot. Ihmettelimme, miksi toista helaa oli siirretty niin että ne olivat tyystin eri kohdissa, kunnes lamppu syttyi: ehkäpä siksi, että lukkojen kielet ottivat aluksi toisiinsa kiinni, eivätkä siis toimineet! Yläkaappien ovista paljastui tarkassa syynissä myös toinen erikoisuus: saranapuolille oli liimattu ja naulattu noin 3 mm:n paksuinen lista. Olivatko ovet kenties jääneet piirun verran liian pieniksi?

Välillä kävi mielessä, onko tämän kaapin tekijä ihan selvinpäin ollutkaan. Selitys saattaisi kuitenkin löytyä sodan aikaisesta tai sen jälkeisestä pula-ajasta. Tarvikkeet ovat yksinkertaisesti olleet vähän mitä sattuu. Se ei silti selitä noita lukkoja...

Oli miten oli, hionnan jälkeen kaivettiin komeroiden perukoilta 80-luvun karmeimmat kuteet niskaan ja ryhdyttiin maalaamaan: siveltiin pintaan valkoinen pohjamaali (Tikkurilan Luja Yleispohjamaali). Sen kuivuttua pyyhkäisin kaapin kevyesti hiekkapaperilla.

Sen jälkeen autotalli olikin yksin minun valtakuntaani. Maalasin pintaan Tikkurilan Helmi-kalustemaalilla valkoista ja oranssia (sävy oli muistaakseni nimeltään Päiväntasaaja). Ulospäin kaappi on valkoinen lukuunottamatta työtason sivu- ja takaseiniä, jotka piristettiin oranssilla. Kaapit ja laatikot ovat sisältä oranssit.

Yläkaappien oviin piti hankkiman uudet helat, sillä vanhat olivat sanalla sanoen entiset. Sopivan kokoiset ja tyyliset, varsinaisesti laatikoihin tarkoitetut vetimet löytyivät Bauhausista. No, eiväthän nekään ihan kohdilleen osuneet. Kaapin henki kenties puuttui peliin?

Vihdoin kaappi nököttää kaikessa komeudessaan keittiössämme. Ja varsinainen tilaihme se on! Koko vanhan avohyllyn sisältö sinne upposi ja tilaa riitti vielä joillekin muille tavaroille, joten keittiön kaapistoihin saatiin taas aikaan kuri ja järjestys. Ainakin vähäksi aikaa.

Somistusta pipolle

Viime talvena neulomani myssy kaipasi mielestäni tälle kaudelle vähän jotain uutta jujua - ja väriä. Tein tuon pipon soveltaen eri ohjeita. Reunassa on pieni pätkä 2 oikein, 2 nurin joustinneuletta. Pipo-osan tein helmineuleena (1 o, 1 n, seuraavalla kierroksella toisin päin).

Väri on jotain beigen ja harmaan välimaastosta, eikä oikeastaan ollenkaan minulle tyypillinen värivalinta. Mutta aina välillä on hyvä kokeilla jotain uutta. Silti halusin tähän vielä jotain... Ja keksin käyttää tuota turkoosia villahahtuvalankaa, jota olen joskus jostain nettikaupasta tilannut neuloakseni villavaippahousuja, joita en sitten koskaan ole neulonut.

Pipossa ei siis ole mitään valmiita reikiä nauhaa varten, vaan neulan avulla "ompelin" langan tuohon joustinneuleen ja helmineuleen rajalle. Hahtuvalanka on todella nimensä veroista - hahtuvaista - ja helposti katkeilevaa, eli varoen sitä piti pujotella. Alkuhankaluuksien jälkeen sain kuin sainkin myssyyni rusetin.

"Kun olen lomalla ja kalastelen vaan..."

...ei synny mitään valmistakaan. Otsikko on muuten lainaus Tove Janssonin Kuka lohduttaisi Nyytiä? -sadusta. Hieno tarina.

Loman alussa oli pienoinen piikki askartelutekemyksissä, mutta nyt ei ole viikkokausiin syntynyt mitään valmista. Kaikenlaista reissua ja lomatekemistä on riittänyt riesaksi asti (enkä edes ole kalastanut, paitsi marketin kalatiskillä). Ei vaan, hauskaa on ollut!

Itse asiassa meillä on kuin onkin isännän kanssa yhteinen kaapin tuunausprojekti meneillään, saatiin nimittäin appivanhemmilta tuollainen vanha keittiökaappi. Ylhäällä ja alhaalla on siis ovet, lisäksi on kaksi laatikkoa. Väliin jää matalahko työtaso.

Projekti on toistaiseksi ollut lähinnä isännän heiniä. Vanhan maalin poisto, nääs. Päällimmäisen, valkoisen maalin alta paljastui erikoinen turkoosi väri, sen alta luultavasti petsi. Yläkaapin sisältö on jotain myrkynvihreää... Eikä taida kellään olla aavistustakaan mitä sen alta vielä paljastuukaan.

Melekosen aikaa vievää puuhaahan tuo on, etten sanoisi. Kuumailmapuhaltimen kanssa kun rapsuttelee, se se on ollut näillä helteillä hilpeätä hommaa. Mikäs sitä on ollut sivusta katsellessa. Isäntä-parka sen sijaan oikoo sormi- ja kyynärniveliään urakan päätteeksi.

Vielä on vähän maalinpoistoa tiedossa, sitten hiominen (ei varmaan mikään piece-of-cake sekään, pelkään...) ja minä pääsen vihdoin maalaushommiin! Jaa, pitäisi kai ihan ensin päättää minkä väriseksi tuo laitetaan. Luultavasti pääväriksi tulee valkoinen ja lisäksi joku pirtsakka väri korostamaan joitain kohtia... Vetimiäkin pitää tutkailla, ainakin noihin yläkaappeihin. Siinä sitä on pähkäiltävää. Seuraamme projektia sen edetessä!

P.S. Voitin muuten jotain askartelujuttuja Sinellin Facebook-arpajaisissa! Enpä ole aikoihin mistään mitään voittanutkaan... En malta odottaa, että pääsen asiaa tarkemmin tutkailemaan.