Nyt ei liikutakaan minulle tutuimmassa maastossa. Pokémonia ei nimittäin ole tullut seurattua ollenkaan. Oli tosin vaihe, jolloin ainakaan tuolta keltaiselta Pikachu-hahmolta ei mitenkään voinut välttyä, joten tiesin sentään suunnilleen mistä on kyse kun naapurinpoikien kakkutoive tuli ilmi.
Kaipa siitä sentään mitenkuten tunnistettava tuli, tuosta ötökästä. Piirsin kuvan netistä löytämäni mallin mukaan. Valitsin tämän, koska sehän näyttää aivan selvästi hyökkäävän halaamaan päivänsankareita onnitellakseen! Koriste kuten kuorrutekin ovat sokerimassaa. Mustat osat on piirretty ja väritetty elintarviketussilla, valkoiset ja punaiset maalattu pastavärillä.
Siellä sisällä on neljän munan sokerikakkupohja kahteen osaan leikattuna, täytteenään lemon curd-tahnaa ja persikkamousse:
4 liivatelehteä
2,5 dl Flora Vispiä vaahdotettuna
100 g maustamatonta tuorejuustoa
1 tl vaniljasokeria
sokeria
1 prk säilykepersikoita mehussa (ota mehu talteen ja lisää siihen hiukan vettä liivatteiden liuottamista sekä kakun kostuttamista varten!)
Laita liivatelehdet likoamaan runsaaseen kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää tuorejuusto. Mausta vaniljasokerilla ja sokerilla. Soseuta persikat ja lisää sose vaahtoon. Kiehauta kattilassa 3 rkl persikkamehua ja liuota liotetut liivatteet siihen. Kaada liivateseos vaahdon joukkoon ohuena nauhana koko ajan sekoittaen.
Kostuta kakkupohjan ensimmäinen levy, levitä sille sitruunatahnaa ja sen päälle moussea. Laita kansi päälle ja kostuta. Laita jääkaappiin jähmettymään ennen sokerikreemin levittämistä ja kakun kuorruttamista.
Oikein hauskaa juhlaa naapuriin!
poikien virne oli hyvä kun näkivät kakun. Totesivat, että Pikachu on iloinen, joten hienosti tunnistettiin. Kiitos, huomenna maistellaan ja juhlitaan!
VastaaPoistaNo niin, hyvä! Vähän jännitin tuomiota. :D
PoistaHieno kakku!
VastaaPoistaKiitos. :)
Poista