torstai 18. huhtikuuta 2013

Kun äiti lastensa jälkiä siivosi

Kaivoinpa taas lapsille hama-helmet kaapin perukoilta. Niitä on kokeiltu aina silloin tällöin, vaan eivätpä ole neidot malttaneet tähän mennessä mitään valmiiksi asti näpertää. Onhan se kieltämättä vähän raivostuttavaa puuhaa; juuri kun saa kymmenen helmeä pystyyn nätisti, yhdettätoista laittaessa vähintään viisi kellahtaa kumoon.
 
Niinhän siinä nytkin kävi, että muutaman helmen he jaksoivat asetella kun jo alkoivat muut toimet kutsuvasti huudella. Ja tietenkin ne helmet jäivät siihen keittiön pöydälle lojumaan levälleen, äidin siivottavaksi...
 
Joten minä niihin sitten joutessani tartuin. Ja sain ällin. Voi hyvin olla - ja todennäköistä onkin, että tämä on jo sataan kertaan keksitty juttu kuten melkein kaikki. Mutta keksinpä sitten tehdä hama-helmistä korvarenkaat. Muovikorut tuntuvat olevan juuri nyt kovasti muodissa. Kevyetkin ne ovat, ja leikkisät.
 
Kiinnitysten kanssa aikani pähkäilin, väänsin lopulta lenkit metallilangasta. Korvakorukoukut ovat valmistavaraa.
 
Viime aikoina koruissani on näköjään ollut lähes poikkeuksetta mustaa. Nyt suunnitelmissa on tehdä seuraava koruprojekti ilman. Ehkä kunnon kasarikorvikset pinkeistä ja keltaisista hama-helmistä...?
 
Äidin puuhia hetken ihmeteltyään jatkoivat tyttösetkin askaretta seuraavana päivänä ihan uudella innolla. Ja tulivatpa työt valmiiksikin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)