torstai 13. kesäkuuta 2013

Vähän erilainen prinsessahääkakku

Miekkonen häippäsi viime viikonloppuna poikain reissulle juurikin sopivasti. Olihan lauantai nimittäin tuo kauan odotettu prinsessähääpäivä. Saimme pikkuneitojen kanssa hääseuraksemme toisen samanmoisen rytmiryhmän: äitiystävä ja hänen kolme pientä tytärtään. Kyllä meinaan riitti rimssua ja rämssyä, kimallusta ja hörhelöä, tiaraa ja hiuskukkaa!
 
Ja kakku. Perinteisen prinsessakakun sijaan päätin tehdä jotain muuta. (Ja kun pakastimessa on vielä aika lailla menneen syksyn puolukkasatoa...!) Niin syntyi tämä puolukka-kinuskijuustokakku - sydämen muotoon tietenkin.
 
Resepti on muutoin lähes sama kuin mustikkajuustokakku Ullan tapaan (Ulla Svensk: Lempileivonnaiset), mutta valkosuklaan ja mustikoiden sijaan laitoin kakkuun purkillisen kondensoitua maitoa kinuskiksi keitettynä ja päälle puolukoita. Siis näin:
 
Pohja
200 g (täysjyvä) Marie-keksejä
150 g voita
 
Täyte
1 prk kondensoitua maitoa (purkkia keitetään 3 tuntia, jotta saadaan kinuskia! Keitto-ohje Kinuskikissalla. Kinuskin voi keittää valmiiksi jo etukäteen, vaikka edellisenä päivänä tai viikkoa ennen.)
600 g Philadelphia-tuorejuustoa
250 g maitorahkaa
0,75 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 dl maissitärkkelystä
3 kananmunaa
 
Pinnalle
puolukoita
sokeria
 
Murskaa keksit ja sekoita muruun huoneenlämpöinen voi. Vuoraa irtopohjavuoka leivinpaperilla ja painele muruseos tiiviisti vuoan pohjalle ja reunoille.
 
Nostele kinuski lusikalla purkista nokareiksi pohjan päälle. Sekoita muut täytteen osat: vatkaa tuorejuusto ja maitorahka sekaisin, lisää sokerit ja maissitärkkelys, sekoita munat yksitellen täytteeseen. Kaada täyte vuokaan. Ripottele päälle puolukat ja niiden päälle hieman sokeria. Paista kakkua uunin alatasolla 175-asteessa noin 50 minuuttia. Sammuta uuni ja anna kakun paistua jälkilämmöllä vielä 30-40 minuuttia. Anna jäähtyä ja nosta jääkaappiin. Tarjoile seuraavana päivänä.
 
Mmmmm...

2 kommenttia:

  1. Nam, kelpasi siinä prinsessojen herkutella, niin hyvältä tuntuu reseptisi. ja kaunis tuo kakku.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Enemmän oli isojen rinsessojen makuun tuo, mutta haitanneeko... ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)