perjantai 8. maaliskuuta 2013

Ladies and Gentlemen

Kortteja herroille ja hienoille naisille. Vähän samanhenkisiä ja vähän erityylisiä.
 
Ensimmäisenä esittelyssä pikkuveljeni syntymäpäiväkortti, jossa seikkailee itse legendaarinen Sherlock Holmes Watsoneineen. Creative Expressionsin leimasinsetti löytyi sattumalta tamperelaisesta askarteluliikkeestä Paperilohikäärmeestä, jonka löysin niinikään sattumalta. Kävelin siitä ohi ja... en sitten yllättäen voinutkaan kävellä ohi.
 
Pohja on tehty Distress Inkeillä ensin kalvolle, vesivärien tapaan siveltimellä levittäen ja paperi painettu päälle. Jostain askartelulehdestä tekniikan bongasin. Watson on leimattu siihen päälle mustalla VersaFinella, teksti jollain jo hieman kulahtaneemmalla "mustalla". Sherlock on rajattu ympyräksi isommasta leimakuvasta ja kohotettu tarrapaloilla. Napit ovat kirpparilöytö.
 
Kortin sisäsivulle leimasin Sherlock-setistä suurennuslasin, jonka linssin keskelle leimasin velipojan saavuttaman iän. Myös teksti on Sherlockia.
 
20-luvun leidi puolestaan onnitteli 90-vuotiasta isotätiäni, joka siis on syntynyt vuonna 1923. Pohdin, onko sopivaa lätkäistä vanhalle rouvalle nuoren naisen kuva, mutta tuo vuosikymmen yhdistävänä tekijänä ei jättänyt rauhaan. Kuva on Papermanian Art Deco-sarjaa. Pyrin pitämään kortin muuten vanhan rouvan oloisena.
 
Sisäsivulla on käsin kullanvärisellä geelikynällä tekstattu ikäluku. Harmaalle kuviopaperille kirjoitin onnittelutervehdyksen sekä toivottajien nimet.
 
Samaisella leidillä olen kyllä onnitellut myös kolmenkympin huikkeilla porskuttavaa ystävätärtä. Hänelle tein kortin vähän dramaattisemmalla kontrastilla.
 
Ja vielä yksi herrain kortti, tämä lähetettiin kyllä lankomiehelle jo syksyllä. Pohjalla on vaaleanruskea, vintagehenkinen kuviopaperi, jolle on leimattu ruskealla "postikortti". Sen päälle on leimattu mustalla lentokone, joka leimavärin kuivuttua on sivelty liimalla. Myös postikortin leimat on sivelty liimalla. Liiman kuivuttua päälle on levitetty Distress Inkin Peeled Paint- ja Stormy Sky-musteita. Tämäkin tekniikka on napattu jostain lehdestä, olisikohan ollut Papercraft Inspirations. Ihan hauska tehdä. Onnitteluteksti on kohotettu taustasta tarratyynyillä.


4 kommenttia:

  1. Eka näyttää erittäin mielenkiintoiselta. Värit ja hituisen utuisuutta. Kiehtova.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Puuhis. :) Pientä tuskailua oli tuon kortin asettelun kanssa havaittavissa ja olin jo vähällä luovuttaa, mutta lopulta olen kyl tyytyväinen että jatkoin. :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)