lauantai 10. heinäkuuta 2010

Kesäklassikko Kitty-kuosissa


Mansikkakakku on kesän klassikko numero yksi. 1-vuotissynttäreille se sai kermahunnun lisäksi ylleen Hello Kitty -koristuksen.

Perinteisen sokerikakkupohjan sijaan rohkaistuin kokeilemaan niin sanottua sienikakkua Kinuskikissan tapaan. Ensimmäinen tekele lässähti kraateriksi, toinen yritys onnistui paremmin. Vaatinee vielä harjoitusta tämä... Muutenhan tuo sienikakku tehdään ihan sokerikakun tapaan, mutta muna-sokerivaahtoon lisätään kiehuvaa vettä.

Halkaisijaltaan 24 cm:n vuokaan sienikakku luonnistuu siis seuraavasti:

3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
4 munaa
2 dl sokeria
1 dl kiehuvaa vettä

Ennen muita toimia tietenkin on syytä voidella ja jauhottaa kakkuvuoka. Sen jälkeen sekoitetaan kuivat aineet, ja vasta sitten kaivetaan vatkain esiin. Munat ja sokeri vaahdoksi, siis! Tässä kohtaa Kinuskikissalla oli toimiva vinkki: laita vesi kiehumaan samalla, mutta mittaa sitä vähän reilusti koska sitä kiehuessa haihtuu. Itse laitoin 1,5 desiä ja kun muna-sokerivaahto oli valmis, vettä oli kattilassa enää vähän reilu desi. Siitä sitten mittailin tarvittavan määrän, joka pitää lisätä vaahtoon pienissä erissä koko ajan voimakkaasti vatkaten. Lopuksi vaahtoon sekoitetaan jauhoseos varovasti nuolijalla nostellen.

Kakkua paistellaan 200 asteessa uunin alatasolla noin puoli tuntia. Kypsymistä kannattaa kyllä vähän seurailla - uuneissa ON eroja. Kakku kumotaan kohta uunista otettua.

Sienikakusta tuli kyllä ihan erilaisen tuntuinen sokerikakkuun verrattuna. Maussa tuskin mitään suurta ja mullistavaa eroa on.

Kakun vähän jäähdyttyä leikkasin sen kolmeen osaan. Taas uutta minulle, olen nimittäin pelannut useimmiten varman päälle leikkaamalla vain kahteen osaan ja tekemällä sitten vähän tuhdimman täytteen. Tämän kakun täytteet taas oikeastaan vaativat tuon kaksi täytekerrosta. Ajatuksena nimittäin oli laittaa väliin mansikkaviipaleita (n. 1 litra) ja vaniljarahkaa (2 purkkia valmiiksi maustettua rahkaa). Kostutukseen käytin laimennettua ja sokeroitua sitruunamehua.



Ensimmäistä kertaa käytin tuollaista valmista kakkukuvaa ja kylläpä se olikin kätevä! Päällä oleva Hello Kitty -kuva on siis maissi- ja perunatärkkelyksestä valmistettu kuva, joka laitetaan kakun päälle. Kuvan alle laitoin ohjeen mukaisesti noin sentin kerroksen kermavaahtoa (2 dl vispikermaa). Kuva alkoi kupruilla jääkaapissa melko pian, ja pari kertaa kävin sitä vähän reunoilta hellästi painelemassa. Oltuaan yön yli kylmässä kuva oli kuitenkin asettunut ihan siististi.


Pursotukset olivat minulle myös aika uusi juttu. Vielä en ole hankkinut kovin järeitä aseita siihen hommaan, mutta tämähän oli kyllä aika hauskaa, joten saattaa olla että varustelua täytyy harrastaa kohta silläkin saralla. Näillä muovisilla halpisvälineilläkin sai ihan kelvollista jälkeä aikaan.

Kakun makuteeman mukaan pursotuksissa käytin vaniljakermaa (Flora Vanilla) ja mansikkakermaa (Valion vaahtoutuva mansikkakastike). "Douppasin" sitä vähän maustamattomalla tuorejuustolla, jolloin siitä tuli selvästi jämäkämpää. Tuorejuuston lisäsin vatkaamalla vaahtoon. Näillä helteillä pelailin vielä varman päälle pitämällä vaahtoja joka välissä jääkaapissa viilentymässä.

Pursotin reunaan vaaleanpunaiset ja valkoiset pystyraidat ja kakun päälle kuvan ympärille vielä vaaleanpunaisen mansikkaisen kehyksen. Kermasta tuli muuten aika hauskan makuista, kun siinä oli ripaus tuorejuustoa. Ja pursotus kesti huomattavasti paremmin kuin pelkkä kuohukermavaahto.

2 kommenttia:

  1. Tulipas kivannäköinen! Miten tuo sienikakku eroaa tavallisesta kakkupohjasta muuten, kuin että siihen lisätään se kiehuva vesi? Nimestä päätellen siitä tulee sienimäinen - tiiviimpi? Pitääpä kokeilla...

    VastaaPoista
  2. Ja ei kun kokeilemaan! :) Siitä tuli joo vähän erilaisen tuntuinen kuin sokerikakkupohjasta. Vähän semmonen taulusienityyppinen. :D En oikein osaa paremmin selittää. Mullakin oli tosiaan vasta ensimmäiset kokeilut tällä ohjeella, että tarttee varmaan perehtyä asiaan uudemmankin kerran...

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)