Urotyön kunniaksi

Tässä taannoin ostin itselleni uutukaiset lenkkarit aikeenani mikäpä muukaan kuin reippaampi minä. Siis lenkkipolulle, lomps lomps. Olen varmaan lähestulkoon kuuluisa siitä, että minähän en juokse, en. En ole siitä koskaan erityisemmin innostunut, enkä sitä jaksanut. Mieluummin kävelen. Paitsi nyt, kun minulla on uudet lenkkarini!

Tässä päivänä eräänä löntystelin sitten lenkille uutuuttaan hohtavissa popoissani, ja päätinkin yllättäen kokeilla, miltä se hölkkääminen maistuu. Juoksin noin kilometrin. Ylämäetkin. Minä. Se on enemmän kuin vuosikausiin, ehkä koulussa viimeksi olen juossut sen ja vähän enemmänkin, kyllä. Oli sellainen voittajafiilis, että piti väsätä oikein kakku sen kunniaksi. (Ja ehkä vähän siitäkin syystä, että viimein sain uuden sähkövatkaimen kilpikonnaprojektissa tuhoutuneen tilalle. Niin ja uuden, pikkuruisen kakkuvuoan sain myös.)

Punaherukka-kinuskikakku syntyi kahden munan sokerikakkupohjalle. Vuoka on halkaisijaltaan vain 15 cm, joten jopa noin pientä taikinaa varten piti vuokaan tehdä vähän varmistavia toimenpiteitä: liuska leivinpaperia reunoille varmistamaan, ettei kaakkuni pursuile yli äyräiden. Ja tarpeeseenhan tuo tulikin.

Kakkupohjan leikkasin kolmeen osaan, ja väliin tein kinuskivaahdon kenenpä muun kuin Kinuskikissan ohjeella. Puolukoiden sijaan tosin lisäsin täytteeseen punaherukoita. Kakkunen tekeytyi jääkaapissa yön yli. 

Seuraavana päivänä keittelin kinuskin niin ikään Kinuskikissan ohjetta noudattaen, määriä tosin vähän pienensin, kun kakkukin oli niin pikkuruinen. Tähän päälle riitti kinuski 0,75 dl:sta kermaa ja samasta määrästä fariinisokeria. Keittoaika oli lisäksi huomattavasti ohjetta lyhyempi, sillä kinuskia oli sen verran vähemmän. Keitin ehkä minuutin kaksi "varman päälle", ja jähmetyttyään kinuski oli aavistuksen turhan jämäkkää kakun leikkaamisen kannalta. Vaan kyllähän se leikkautui sentään! Kinuskin levittämisessä on muuten syytä olla nopea. Tökötti jähmettyy melko nopeasti valuttuaan ulos kattilasta. Minä tässä kuvailin samalla, ja meinasi siinä sitten hiukka vanhanaikaisesti käydä, niin sanoakseni...

Lopusta kuohukermasta (minulla oli siis alkujaan 4 dl) vatkasin vaahtoa, jota terästin maustamattomalla tuorejuustolla kestävämmäksi. Levitin sitä kakun kylkeen ja loput pursotin reunalle. Noiden pursotusten kanssa on vielä vähän niin ja näin. Kermakakkuja siis lissää, että saa harjootusta... Mutta se on sanottava, että taas kerran tuo tuorejuusto piti kutinsa, kerma pursottui nätisti ja pursotus oli kestävä.

Viimeistelin koko komeuden jäisillä punaherukoilla - yritin samalla vähän tasapainottaa kermapursotusten vinoutumia. Mutta ei niitä pursotuksia kukaan ehtinyt tuijotella, sen verran nopeaan tämä pikkuinen livahti parempiin suihin!