sunnuntai 18. heinäkuuta 2010

Yritys, erehdys ja pelastus


Tuli luvattua omien tyttöjen syntymäpäiväjuhliin kilpikonnakakku. Alussa oli visio. Ja liian kunnianhimoinen suunnitelma. Kaikessa lyhykäisyydessään ja ytimekkyydessään ensimmäinen kakuntekele levisi joka suuntaan niiden kuulujen Jokisen eväiden malliin, eikä ollut toivoakaan sitä enää pelastaa. (Paitsi että pelastin sen kumminkin muovikulhoon ja pakastimeen, mistä kenties lisätietoja myöhemmin, sekä täytteet uuden kakkupohjan väliin.)

Onneksi apuna oli ystäväni Heidi. Ilman hänen apuaan ja oman isäntäni kylmiä hermoja olisin luultavasti saanut hyvinkin kehiteltyä itselleni paniikin tapaisen. Mutta ryhdyimme siis paniikin sijaan vielä puolen yön kieppeillä isännän ehdotuksesta - tai pikemminkin toteamuksesta - leipomaan uutta kakkupohjaa. Jotta katastrofi olisi jokseenkin täydellinen, sähkövatkain sanoutui totaalisesti irti tehtävistään. Saihan sen sokerikakkutaikinan toki käsinkin vatkattua - ja Heidi vesikellon sormeensa.

Lopullisessa tuotoksessamme pohjana oli siis sokerikakku, tuo luottopohja, kahteen osaan leikattuna. Kostutukseen käytin murskattuihin mansikoihin sekoitettua vettä - siis mansikkamehua.



Välissä oli mansikoita viipaleina sekä maitosuklaa-vispikerma-tuorejuustotäyte (sattuneesta syystä buustattuna suklaakakkupohjan murusilla).

2 dl vispikermaa
100 g maustamatonta tuorejuustoa
130 g maitosuklaata

Kerma vatkataan ja siihen sekoitetaan tuorejuusto. Sulatettu suklaa lisätään viimeiseksi. Olen aiemmin käyttänyt Kinuskikissan ohjeen mukaan vaniljatuorejuustoa, joka on kyllä hyvää mutta makeaa. Koska maitosuklaa on huomattavasti makeampaa kuin aiemmin käyttämäni taloussuklaa ja kuorrutteenkin tein sokerimassasta, päätin soveltaa ohjetta jottei kakusta tulisi ällömakea. Tämä toimikin oikein hyvin. Täytteestä tuli muuten ihan maitosuklaa-NamiNamin makuinen!

Kakun ja kuorrutteen väliin tehtiin tietenkin vielä kreemi, kaakaotomusokerista ja margariinista kuten toukokuisten polttareiden sydänkakkuunkin.



Kilpikonnan pään, jalat ja hännän olin askarrellut jo etukäteen valmiiksi vihreäksi värjäämästäni sokerimassasta. Silmät tein piirtämällä mustalla elintarviketussilla valkoisen massapalan päälle, ja liimasin ne päähän kaupasta saatavalla, tuubista pursotettavalla sokerikuorrutteella.



Kilpparin ulkomuoto on itse asiassa lainattu ikealaiselta pehmolelulta värejä myöten. Siispä "ruumiin" alareunaan kaulin kaistaleen vihreää sokerimassaa, kilven tein oranssista massasta, jonka reunaa rullattiin ja kiinnitettiin sokerikuorrutteella. Tuo rullaaminen olisi muuten ollut yhdellä käsiparilla todella työläs ellei peräti mahdoton työvaihe. Kiitos siis taas Heidille, tällä kertaa sokerikuorrutetuubin hallinnoinnista!





Ruumiin valmistuttua asettelimme paikoilleen pään ja hännän. Piirsin kilven kuviot vapaalla kädellä muovisella marsipaanityökalulla kevyesti painamalla. Sokerimassakuorrutetta ei tarvitse paljon painaa kun siihen jo jää jälki, ja liian raskaalla kädellä massa menee rikki. Siis hellästi!



Ympärille ripoteltiin kaurakeksistä rouhittua "rantahiekkaa", johon oli sekoitettu juoksevaa margariinia kiinnikkeeksi. Jalat aseteltiin paikoilleen vasta h-hetkellä kakkualustan rajallisuuden vuoksi - ne olisivat muuten jäänet kannen väliin ja kansi oli pakko saada paikalleen kuljetuksen takia, sillä juhlat vietettiin piknikillä tamperelaisessa puistossa järven äärellä. Rantasandaalin muotoiset kakkukynttilät "hiekalla", 1+3, kruunasivat tyttösten pelastetun kilpikonnan.

P.S. Kakku oli sitten lopulta valmis noin kello 03.00 aamuyöllä. Hullumminkin olisi kai voinut käydä.

1 kommentti:

  1. Eikä! olet sie ihan uskomaton!!! Ihan huippu kakku!!!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)