maanantai 31. tammikuuta 2011

Perinteitä

Minä se en ole kuunaan innostunut Runebergin tortuista. Ne kaupasta ostetut, ne ovat aina kauhean tiiviitä ja maistuvat... No ne eivät ole koskaan minulle maistuneet. Se lienee riittävän korrekti ilmaus. Joskus taannoin sain maistaakseni anopin tekemiä Runebergeja, ja nehän olivatkin makoisia! Sitä ennen ei ollut päähän edes pälkähtänyt, että niitäkin voisi itse leipoa.

Nyt sitten bongasin jostain paikallisesta ilmaisjakelulehdestä torttuohjeen. Tuijotin sitä pitkään ja hartaasti, mutta mikään aineksista ei näyttänyt siltä, että se ei minulle maistuisi. Yhdistelmäkään ei vaikuttanut hullummalta ja niinpä rohkaistuin kokeilemaan. Ja hyviähän niistä tuli. Kertokaas, mikä se oikein on se kumma ominaismaku niissä kaupan tortuissa?

Tällä ohjeella meillä syödään Runebergin torttuja vast'edeskin:

200 g voita tai margariinia
1,5 dl ruskeaa sokeria (alkuperäisessä ohjeessa 0,5 dl sokeria ja 1 dl fariinisokeria, mutta kotileipurin fariinisokeri oli kivettynyt - taas! Ruskea sokeri ajoi asian, toiminee tavan sokerillakin.)
2 munaa
1 dl kermaa
0,75 dl mantelirouhetta
1,5 dl keksinmuruja (käytin kaurakeksejä, joita löytyi kaapista)
1 tl leivinjauhetta
1 rkl kardemummaa
3,5 dl vehnäjauhoja

Päälle:
vadelmamarmeladia
tomusokeri-vesiseosta

Vaahdota voi ja sokeri(t). Lisää munat yksitellen. Yhdistä kuivat aineet ja lisää ne taikinaan vuorotellen kerman kanssa. Annostele leivosvuokiin (20 kpl). Tee taikinan pinnalle syvennys ja täytä paistonkestävällä vadelmamarmeladilla.Paista 175 asteessa noin 20 minuuttia. Jäähdytä kypsät tortut. Sekoita vettä tipoittain tomusokerin sekaan kunnes seos on tarpeeksi juoksevaa - muttei liian! Valuta seosta pikkulusikalla tortun päälle hillon ympärille.

Nuo 20 kappaletta mahtuvat ihan normaaleihin muffinipapereihin. Itselläni oli noita vähän korkeampia ikealaisia paperivuokia joita olisi voinut täyttää reilumminkin, vaan en arvannut kun en ennen ollut moisia torttuja tehnyt. Ensi kerralla sitten tiedän, ettei näillä leivonnaisilla ole taipumusta paisua yli äyräidensä.

sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Vaaleanpunaiset varpaat

Väreistä sen varmaan voi päätellä: tämä kortti lähti tyttövauvalle kastepäivän kunniaksi. Tilaustyönä tehtyyn korttiin sain melko vapaat kädet. Osviitaksi annettiin vain, että vauvan äiti on mieltynyt ruskeaan väriin ja yksinkertaiseen tyyliin. Visio ruskean ja vaaleanpunaisen yhdistelmästä tupsahti päähän heti, se on niin herkullinen!

Varpaat leikkasin valkealle käsintehdylle paperille askarteluveitsellä. Aluksi ajattelin laittaa jonkin tekstinkin, tyyliin "Kummitytölle", mutta kun tuo paperinarurusetti asettui paikalleen, ei teksti oikein luontevasti mielestäni mihinkään asettunut. Siispä päätin olla rikkomatta saavutettua harmoniaa.

Kortti on taatusti yksinkertaisuuden ylistys, mutta minusta sellaisena aika sievä. Ja varmasti täyttää tilauksen ehdot.

perjantai 21. tammikuuta 2011

Onnenkyyhky lentää...

Tirppaparka vähän myöhästyi onnentoivotuksessaan, mutta toivottavasti sentään vei sen lopulta perille. Matkaan pääsi ainakin!

Lintunen on leimakuva, kuin myös tuo pieni onnitteluteksti. Kuvan liimasin mustalle kartongille. Valkean paperin reuna on muuten rajattu hopeatussilla, mikä ei tietenkään kuvassa oikein näy... Ei, vaikka kuva on otettu Joulupukin tuomalla digijärjestelmäkameralla! Saattaa olla vika kuvaajassakin, kun ei aina ihan ehdi keskittyä.

Kortin sisäsivun käsintekstattu onnentoivotus onnistui mielestäni hienosti, mutta siitä ei ole kuvaa. Vaan kehunpa kumminkin.

torstai 20. tammikuuta 2011

Pienille viluvarpaille

Pienet varpaat kasvavat vallan mahdotonta vauhtia, ja oli taas aika puikottaa uudet villukat. Koko on noin 28-30. Nämä ovat niin perussukat kuin olla voi, ohjekin on kirjasta Iloa tekstiilityöhön 3-6, mikä siis tarkoittaa alakoulun 3.-6.-luokkalaisten kässänkirjaa... Nyt on tullut tehtyä jo sen verran näitä sukkia, ettei koko ajan tarvitse ohjetta kytätä ja se on mukavaa, se.

maanantai 10. tammikuuta 2011

Lämmintä nukkevauvalle

Neulomus- ja virkkuuvillityksessäni näpersin tällaiset nuken asusteet syntymäpäivälahjapakettiin neljävuotiaalle neitoselle. Pipo, sukat ja kaulahuivi sopivat esimerkiksi BabyBorn-nukelle. Meillä ei tuota isompaa nukkea ole, joten aika arviolla meni nuo koot. Mutta sopivatpas! Hyvä on, lunttasin vähän osviittaa kirjahyllystä löytyvästä nukenvaatekirjasta.

Sellainen kardinaalimokahan tässä tietenkin kävi, että unohdin ottaa kuvan vermeistä sen nuken päällä. Vaikka synttärisankaritar sovitti heti kohta asusteita nukelle, ja tuli vielä esittelemään sopivuutta. Aina ei voi olla ihan kartalla...

Tässä nukensukka verrattuna lapsen sukkaan,
jonka koko on noin 28-30.

torstai 6. tammikuuta 2011

Maailman helpoin laskosverho

Tein työhuoneeseen uuden verhon jo viime vuoden puolella, mutta jostain kumman syystä kaikenlaiset muut näperrykset ovat kiilanneet tämän ohi postauksissa. Joku ihmeen joulukorttirumbakin...

Päähäni pälkähti äkkiä, että haluan työhuoneeseen laskosverhon. Eräästä Suuren Käsityölehden numerosta löytyikin ohjeita erilaisiin laskosverhoihin. Omani tein yksinkertaisimmalla ohjeella, ja sitäkin vielä yksinkertaistamalla. Verho on siis ihan tavallinen suora verho, johon on ommeltu nauhat. Kangas on Finlaysonin tehtaanmyymälästä, nauha ihan tavan marketista sitä valkoista onko-se-nyt-kanttinauhaa, joka on tarkoitettu esimerkiksi pyyhkeiden ripustuslenkkeihin.

Työhuoneen verhoa ei usein lasketa, vain silloin kun sattuu yövieraita olemaan sillä huone toimii myös vierashuoneena. Siispä käytännöllisyys rullaamisessa ei ole niin kovin tärkeää. Verhon alareuna on siis yksinkertaisesti rullattu ja kiinnitetty solmimalla nauhat rusetille. Helppoa. Vielä kun joku viitsisi raivata tuon projektiröykkiön tuosta pöydältä...

maanantai 3. tammikuuta 2011

Pienen miehen elämän merille

Mieheni sai tässä taannoin kummiviran kunnian, ja minä tietenkin kunnian askarrella ristiäiskortti. Vähän aikaa piti miettiä, että mitä näihin tämmöisiin kortteihin oikeastaan on tapana tekstata... Onnea? Hyvää nimeä? "Ristiäispäivänä" olisi luultavasti ollut kelvollinen myös. Miehen kummius kuitenkin ratkaisi. "Kummipojalle" kuulostaa sitä paitsi jotenkin lämpöisemmältä kuin virallisenoloinen "Ristiäispäivänä".

Kortti on kaikessa yksinkertaisuudessaan jotenkin puhutteleva. Valmiille korttipohjalle liimasin tuota ihanaista Tildan paperivenepaperia, ja reunasta leikkasin kuviosaksilla "aaltoa". Tekstin tekstasin siis ikään kuin sisäsivulle. Ja käsikin pysyi kirjoittaessa vakaana; usein niitä tärinöitä ja lipsahduksia esiintyy juuri kriittisellä hetkellä, mikä siinäkin oikein on? Ruskea organzanauha rajaa tekstiä ja korostaa aaltoa.

Vintage-kiiltokuva on vaan niin ihana! (Löysin näitä ihan sattumalta kerran kirjakaupasta, enkä kerta kaikkiaan voinut jättää.) Seiloripojan värit sattuivat justiinsa nappiin kaiken muun kanssa, ja kokonaisuudesta tuli harmoninen.

Ei muuta kuin elämän meriä seilaamaan, hienon nimen keralla!

sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Loppiaiskekkereihin

Näitä lasintunnistimia olin aikeissa ehdottaa jo uudeksi vuodeksi, mutta joulun jälkeen koko meidän perheeseen iski räkäköhätauti oikein isolla kädellä ja koko väliviikko meni makoillessa, niistäessä ja yskiessä. Mutta ehdotanpa nyt sitten niille, joilla näköpiirissä siintelee loppiaisen hippaloita.

Tein nämä naisten pikkujouluihin. Valmiit kultaiset puukuviot ostin kädentaitomessuilta Sinelliltä, ohut kuparinvärinen rautalanka on muistaakseni Tiimari-kamaa, samoin mustat puuhelmet.

Kirjaimet - jokaiselle vieraalle oman nimen alkukirjaimen - leimasin mustalla leimavärillä. Kannattaa antaa kuivumiselle aikaa! Jos vieraiden joukossa on samannimisiä tai samalla kirjaimella alkavia nimiä, erottaa voi vaikkapa eriväristen helmien avulla. Itse ratkaisin tämän laittamalla toiselle S-kirjaimelle yhden, toiselle kaksi helmeä.

Rautalangan pujottelu syntyi kokeilemalla ja kieputtelemalla. Ensin pujotin langanpätkän sydämen valmiista reiästä ja kieputin kiinni niin, että yläpäähän jäi pieni lenkki. Lenkkiä litistämällä pujotin helmen. Lasin jalkaan kiinnitettävän renkulan kieputtelin kolmesta rautalangan pätkästä. Toiseen päähän taitoin lenkin, josta toisen pään saa ujutettua niin että rengas sulkeutuu. Viimeistely oli lähinnä rautalanganpäiden piilottelua ja likistelyä pinseteillä.

Jokainen vieras sai juhlien päätteeksi oman sydämen mukaansa. Kuvassa siis omani, sekä yhden viime hetkellä perumaan joutuneen vieraan kappaleet. Hänkin sai lopulta omansa joulupaketin "pakettikorttina".