Kolme jättimäistä hallia. Satoja näytteilleasettajia. Tuhansia, tuhansia, tuhansia ihania, herkullisia, kauniita, sykähdyttäviä, taidokkaita, lumoavia houkutuksia.
Suomen Kädentaidot 2014 ovat tänä viikonloppuna Tampereen Messu- ja urheilukeskuksessa.
Siellä se perjantaipäivä vierähtikin, kymmenestä viiteen. Aiempina vuosina vierailleena tiesin jo mitä odottaa, ja tiesin myö mitä halusin ehdottomasti löytäää kaiken tuon askartelu- ja käsityötaivaan uumenista. Ykköskohteeni olivat Teippitarha sekä Molla Mills. Lisäksi halusin ihailla Karkkineuleita, ja buukkasin vielä itseni
Annan Aarteiden työpajaan Face to Face-blogikahvilaan.
Anna esitteli
Sinellin sponsoroimassa pajassaan Inka-Gold-vahojen käyttöä. Värjäsimme craft-kartioista metallinhohtoisia joulukuusia. Koristelut jäivät siinä messutuoksinassa vähän puolitiehen, mutta Inka-Goldiin ihastuin tietysti heti. Eiköhän tuo kolmen kuusen sarjakin saada tänne esittelyyn vielä lähitulevaisuudessa.
Novitan, Pirkka-lehden ja Fazerin Karkkineule-kilpailun tuotokset löivät minut ällikällä. Haaveilin itsekin osallistumisesta, mutta harmikseni havahduin liian myöhään; tässä vaiheessa joulukiireet ahmaisevat jo roimasti aikaa. Mahtavasti muut olivat ahkeroineet. Hämmästelin siellä ihan ääneen, kuinka näistä voi valita oman suosikkinsa, kun tekisi mieli suorastaan syödä ne kaikki!
Herkuista seuraaviin.
Teippitarha on perinteisesti ollut melkoisen suosittu osasto – niin nytkin. Onneksi messuväki on perin sopuisaa ja blogisti ehti napata pari kuvaakin herkullisista väreistä, joita teipparit tarjoilivat. Eikä siitä tietenkään ohi päässyt hankkimatta muutamaa ”teippien Rolls Roycea” kartuttamaan jo ennestään villiintynyttä kokoelmaa. Mutta niillähän voi tehdä melkein mitä vain!
Paperistakin voi tehdä melkein mitä vain, ja kaiken täsmähaun keskellä törmäsin
Creativ Companyn osastolle, jossa houkutuksia piti aivan tietoisesti hillitä. Paperista taiteltaviin joulutähtiin kuitenkin hurahdin, sen verran näppärästi Meira Palmio niiden tekoa osastolla esitteli. Siis lisää papereita varastoon...
Molla Millsin säästin viimeiseksi, messupäivän loppuhuipennukseksi. Virkkurin taidokkaat mallit lumoavat kerrassaan ja houkuttelevat kokeilemaan niin pieniä kuin isompia ja vaativampiakin virkkaustöitä. Rennon rupattelutuokion päätteeksi sain vielä valokuvat sekä omistuskirjoituksen ostamaani uuteen Virkkuri-kirjaan.
Messuille ehtii vielä tänään, ken innostui!