torstai 6. lokakuuta 2011

Sitruunamarenkipiiras

Testasinpa eilen sitruunamarenkipiiraan leipomista. En ole edes tainnut ennen moista herkkua maistaa, mutta kuulosti niin herkulliselta, etten voinut vastustaa. Ilmoitin aikeestani kavereilleni Facebookissa ja se herättikin aika lailla kiinnostusta! Ja hyväähän se on, meinaa viedä kielen mennessään, suorastaan.

Löysin kaksi vähän erilaista reseptiä, joita sitten sujuvasti sekoitin ja sovelsin keskenään. Toinen löytyi Yhteishyvän Ruokalehdestä (11/08), toinen lahjaksi saamastani Ruokasuosikit-sarjan Jälkiruoat-kirjasta. Jälkimmäisessä on herkulliset kuvat ja herkullisen kuuloiset makoisat ohjeet, mutta yksi (minua) ärsyttävä juttu: määrät ilmoitetaan grammoissa. Ja huudelkaa vaikka laiskaksi, mutta minä kun en jaksa jauhoja ja sokereita ruveta punnitsemaan...

...joten nappasin pohjan ohjeen suoraan Yhteishyvästä.

100 g margariinia (Voipaketeissa on sitten nerokas keksintö se "mittanauha"!)
0,5 dl sokeria
1 kananmuna
1 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
0,5 tl leivinjauhetta

Sekoitus kuten torttupohjissa yleensäkin: margariini ja sokeri vaahdoksi, lisätään muna, sekoitetaan kuohkeaksi ja lopuksi keskenään sekoitetut jauhot siivilöidään joukkoon.

Toisessa ohjeessa taikinaankin olisi tullut sitruunankuorta (mitä voisi joskus kokeilla tuohon edellä mainittuunkin) ja kokonaisen kananmunan sijaan puolikas keltuainen. Kyllä, luit oikein: PUOLIKAS. Joopa joo, jos en jaksa punnita jauhojakaan, voitte olla aika varmoja etten todellakaan rupea puolittelemaan keltuaisia!

Esipaistoin pohjaa 175-asteisessa uunissa 15 minuuttia. Siinä kävi hiukan hassusti, sillä taikina valui reunoilta kokonaan pois, pohjalle kaikki tyynni. Ehkä ripaus enemmän jauhoja seuraavaan piiraaseen...?

Sitruunakiisseliohje oli melko sama molemmissa, erona käytännössä vain keltuaisten käyttö. Yhteishyvässä neuvottiin laittamaan (ihan kokonaiset) keltuaiset kiisselin sekaan, mikä on tietenkin käytännöllistä, koska valkuaiset tarvitaan marenkiin. Toisaalta kiisselistä olisi ehkä tullut hyytelömäisempi ilman.

Siis täyte:
2 dl vettä
1,25 dl sokeria
2 keltuaista
2 rkl maissitärkkelystä
n. 1 sitruunan mehu ja kuori raastettuna
25 g margariinia

Kiisselin aineet sekoitetaan kuorta ja rasvaa lukuunottamatta kattilassa keskenään ja sitten keitellään kiisseliksi. Kädet olikin täynnä työtä sillä samaan aikaan yleiskone vatkasi kahta munanvalkuaista vaahdoksi vieressä, ja toisella kädellä siis sekoitin kiisseliä ja toisella ripottelin vajaan desin (n. 0,75 dl) hienoa sokeria vaahtoon. (Lehden ohjeessa marenkiin laitetaan tomusokeria, onko kukaan kokeillut? Onko sillä jotain käytännön eroa? Minulla ei ole kokemusta, joten tein marengin suunnilleen aiemmin käyttämäni ohjeen mukaan.)

Sitten täytteet piiraspohjan päälle. Eikä se pohjan reunattomuus lopulta kovin paljon häirinnyt. Piiras 150-asteiseen uuniin, jossa pidin sitä suunnilleen 35-40 minuuttia. 5-10 minuuttia lisää olisi kenties ollut paikallaan, sillä marenki vähän lässähti pian uunista tultuaan.

Paisto-ohjeissa oli muuten aika huima ero: toinen käski pitää 200-asteisessa uunissa 7 minuuttia, toinen - kirjan ohje - 150-asteisessa 40 minuuttia! Mutta olipa eroa kuvissakin: toinen piiras oli lättänä, toinen kuohkea. Päädyin yrittämään jälkimmäistä. Lopputulos on jotain siltä väliltä. Mutta hyvää: yhtä aikaa makeaa ja raikasta.

5 kommenttia:

  1. Jestas,että rupesi tekemään mieli sitruunapiirakkaa! Se on nii-in hyvää!

    VastaaPoista
  2. Kieltämättä on! Tuokin meni jo, vaikka eilen tein. No, eipähän jäänyt ainakaan happanemaan... :)

    VastaaPoista
  3. No upealta se ainakin näyttää :). Olen itsekin useaan otteeseen haaveillut tekeväni, mutta toistaiseksi vielä on jäänyt haaveilun asteelle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tiedän tunteen: itse olen jonkin aikaa haaveillut, että jos tätä vaikka joskus toistekin sais aikaseks tehdä! :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)