keskiviikko 13. heinäkuuta 2011

Kakkosia, vitonen ja seiskakin

Alkaa olla omien lisäksi suvussa ja ystäväpiirissäkin noita ipanoita, ja sitä myöten synttäreitä tietenkin kuhisemalla. Ja kortteja on askarreltu joka lähtöön.

Tämä kakkosen kortti ojennettiin omalle rakkaallemme. Paljon ei tarvinnut vaivaa nähdä, tuo lintupaperi kimalteineen kun oli suoraan pienestä lehtiöstä, jonka muuten ostin Tiimarista. Tekstin vain leimasin siihen, puisen numeron maalasin vihreällä kimallemaalilla, yhdistin violettiin taustapaperiin ja lopuksi valkoiset kukat ja vaaleanpunaiset strassit.

Samaan tapaan tein tämänkin, rakkaan ystävän pienokaiselle osoitetun kortin. Vähän eri väreillä ja asetteluilla tosin.

7-vuotiaalle pojalle kortti syntyi autopaperin pohjalta. Minusta tuo paperi on aivan hurmaava! Siitä otin mallia tuon vaaleansinisen auton piirtämiseksi, ja värikin on suunnilleen samaa sävyä kuin paperissa on. Mustia raitoja painoin kulmiin leimavärillä viivottimen avulla. Hain siihen samaa fiilistä kuin pohjapaperin kulmissa.

Tästä viimeisestä, 5-vuotiaan tytön kortista olisi helposti voinut tehdä ällölällyn prinsessahössötyksen, mutta yritin väistellä sitä ihan tietoisesti. Värikäs tästä tulikin, ja lennokas. Vähän pinkkiä mukaan, totta kai. Valkoinen kartonki, jolle leimasin ja väritin kuppikakkuryhmän ei tosin ollut paras mahdollinen valinta. Se oli liian kiiltävä, luulisin, eikä väritys onnistunut ihan tasaisesti. Toisaalta paperi ei imaissut väriä, eikä väri levinnyt kuten joillain papereilla. Puolensa ja puolensa, niin kuin useimmissa asioissa on.

4 kommenttia:

Kiitos kommentistasi! :)