tiistai 4. lokakuuta 2011

Ysäripaidan päivitys

Oletteko huomanneet, että viime aikoina kauppojen rekeissä on kaupattu meille aika paljon valmiiksi kulahtaneen näköisiä, repaleisia vaatteita? Trikoo- ja kollaripaitojen helmoja, hihansuita ja kaula-aukkoja ei siis ole millään lailla huoliteltu ja väritkin ovat sen näköiset että paita on pesty jo vähintäänkin viiskyt kertaa. Malli on mukavan väljä, jopa vähän lötö. Ja hinta voi olla monta kymppiä.

Mutta hei, meillähän on vanhoja yhdeksänkytluvulta peräisin olevia paidan raatoja kaappien perillä ehkä aika (turhan) monta. (Varmaan teilläkin? Onhan?) Ja kuinka vaikeaa on käyttää - niin, saksia!

Tämä oli alku.
Saksimisen jälkeen.

Paidan malli muuttui aika radikaalisti (parempaan päin, väittäisin) ihan vain leikkaamalla kauluksen, hihansuut sekä helman. Viimeksi mainitun leikkasin takaa pidemmäksi ja edestä lyhyemmäksi, kuten kuvastakin voinee päätellä. Minun paidassani (tai oikeastaan miehen vanhassa paidassa, jonka omavaltaisesti siirsin omiin nimiini) ei ole mitään printtiä kuten näkyy ja ajattelin että joku juju siihen olisi kiva saada. Löytyi sitten toinen vanha paita...

...joka oli niin ikään aika kulahtanut, jostain 2000-luvun alkupuoliskolta peräisin oleva melko lyhyen sorttinen trikoopaita. Tykkäsin tuosta joskus kovasti koska siinä on hiukan erilainen leikkaus, mutta kaksi lasta synnyttänyt äiti-ihminen ei oikein enää viitsi napaansa esitellä muutoin kuin kenties uima-asuissa, joten joutihan tuo. Leikkasin siitä siis printin irti. (Nyt minulla on siis vielä käsissäni hassunmuotoinen pala punaista trikoota, mitäs siitä keksittäis?)

Paikka löytyi: oikealle alas.

Ompelin printin kiinni paitaan tukikankaan kera. Ja siinä se. Aika kiva, uusi lempparipaitani. Reunat tietenkin rispaantuvat koko ajan ja vähän kyllä jännittää, miten paljon paidasta häviää pesussa. Mutta eipähän ole montaa kymppiä kiinni tässä projektissa. Paitsi jos pesukone räjähtää langanpätkistä...

5 kommenttia:

  1. ihana paidasta tuli! Harmi ettei itellä oo vanhoja paitoja kaapin perukoilla, joudun ehkä kurkkaa miehen kaapille :D

    VastaaPoista
  2. Sieltäkin voi tehdä löytöjä. Tämän mallisiin tuunauksiin ehkä jopa todennäköisemmin sieltä kuin omasta. :D (Vaikka silloin yheksänkytluvulla nämä oli kyllä "muotia" tytöilläkin. Jösses! ;D)

    VastaaPoista
  3. Niin ja hei, miehän tosiaan kaivoin sen konheen esiin ja toden totta OMPELIN. Ainakin tuon yhen ympyräisen verran. ;D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)