Muffinipäivä

Eräänä päivänä oli ihan selvästi muffinipäivä. Vai pitääkö nykyään sanoa kuppikakku? Mitä eroa näillä muka on, voisiko joku valaista?

Joka tapauksessa kaivoin vanhan luotto-ohjeeni esille. Se on Anni-Helenan leivontakirjassa, jonka olen saanut 4-vuotissynttärilahjaksi! Perinteikäs ohje, siis.

Tällä kertaa tein muffineja 12 kappaletta, mutta määrähän riippuu tietenkin aina vuokien koosta. Kuvassa näkyvään ohjeeseen olen aina lisännyt jotain makua: marjoja, hilloa, suklaata... Tällä kertaa kaivoin kaapin kätköstä kuivattuja karpaloita leivonnaisia piristämään. Ai niin, ja vähensin jonkin verran lisääntyneen täytekakkukokemukseni perusteella leivinjauheen määrän yhteen teelusikalliseen.

Nämä muffinit tehdään muuten sokerikakkutaikinan periaatteella, mutta kuivien aineiden kanssa taikinaan lisätään lopuksi voisula. Olen joskus käyttänyt myös juoksevaa margariinia, joka ajaa asian ihan yhtä hyvin.

Sokerin ja munien vatkaamiseen olen viime aikoina käyttänyt äitini perintöä, Kenwoodin yleiskonetta, jolle lopulta päätin raivata tilaa keittiön kaapista. Ja täytyy sanoa, että toimenpide kannatti vaikka isäntä suhtautui asiaan ensin varsin nihkeästi. On vain niin paljon näppärämpää kun kädet ovat vapaat tekemään muuta koneen vatkatessa taikinaa tai kermaa tai kreemiä, eikä tarvitse olla naimisissa sähkövatkaimen kanssa! Leipurin hartiatkin kiittävät.

(Koneeseen kuuluu kaiken maailman lisäosia, muun muassa lihamylly. Pitäisiköhän joskus kokeilla jauhelihan mylläämistä itse...?)

Muuten vaan kakkua

Tänään meille tuli vieraita, ja yleensä vieraille on tapana jotain tarjota. Ajattelin siis, että se on oikein sopiva tekosyy leipoa kakku ja vähän harjoitella pursottelujuttuja. Ja harjoitusta se tosiaan kaipaa, kaikin puolin...

Ensinnäkin suklaakerma (jonka ohjeen löysin Kinuskikissan aarteista, täältä) jäi minulta vähän turhan löysäksi. Toisekseen pitäisi ehkä hankkia oikein oikein oikein kunnolliset pursotusvälineet. Noilla halpiksilla tuppaa saamaan aina vähän sinnepäin. Vaikka niilläkin saisi aikaan parempaa jälkeä, jos kohta yksi olisi kunnossa.

Tarkoitus oli saada aikaan tietenkin yhtä ihana reuna kuin KakkuKatrin ihQussa Eiffel-kakussa! No, ei ihan menny niinku Strömsössä... Aion joka tapauksessa sitkeästi harjoitella tätä, koska tämä oli virkistävän erilainen ja tosi kaunis pursotus. Onnistuessaan, siis.

Muuten kakku oli kyllä hyvää, ja saikin kehuja. Mutta eihän se muuta voi ollakaan, kaakku kun oli suklaata pullollansa. Neljän munan sokerikakkutaikinaan lisäsin sulatettua 70 % tummaa suklaata vajaat 100 grammaa. Välissä on valkosuklaa- ja maitosuklaatäytteet, jälkimmäinen vielä Marianne-rouheella maustettu. Plus suklaakerma Flora Vispistä ja Brunbergin tummasta suklaasta. Kostutin kakun vaniljamaidolla.

Valkoinen päällinen on vaniljanmakuista sokerimassaa, koukerot maitosuklaata. Kukat, lehdet ja perhonen ovat kaikki sokerimassaa, jota värjäsin pastaväreillä. Kukkien keskustan "piirsin" elintarviketussilla.

Nelikymppisiä

Päätin välillä tehdä onnittelukortin ilman kaikkein ilmeisintä onnittelutekstiä. Tästä neljäkymppisen naisen kortista pidän itse kovasti. Kaksivärinen leimauskin onnistui kivasti. Aina ei tarvitse laittaa kovin paljon koristeita saadakseen lopputuokseen runsautta: erilaiset paperit ja nauhat tekevät tosi paljon. Välillä mietin noita "kehyksiä" leikellessäni, että olisihan sellainen kuvioleikkuri ihan näppärä kapine...

Ja samaan syssyyn väkersin sitten miehisemmän nelikymppiskortin. Sinne livahti onnittelukin, joskin englanninkielisenä. Tex Willerhän se siellä taasen seikkailee, valmiiksi liimattu pohja on lojunut minulla iät ja ajat odottamassa inspiraatiota. Kehykset ovat valmiita, jossain paperisetissä mukana tulleita. Niillä korostin yksityiskohtia sarjakuvasta. Nauha on itseliimautuvaa ja pyöreän lätkän leimailin läpeensä. Lätkän valkeaa reunaa nyrhin vähän, mikä ei kovin hyvin kuvasta näy.

Elämäni ensimmäinen skräppäys

Sain sitten alkukesäisen Lontoon matkan kuvia oikein paperiversiona. Enkä vain voinut enää vastustaa kiusausta. Oli ihan pakko kokeilla. Skräppäämistä nimittäin.

Leiskan koko on 12x12 tuumaa, eli 30,5x30,5 senttiä. Kuvassa patsastelemme siis minä ja ystäväni ja matkatoverini Heidi Piccadilly Circuksella. Sekä muutama muu satunnainen turisti.

Huomasin, että tämähän on hirmu näppärä tapa saada kuvien lisäksi kivasti talteen kaikki reissuun liittyvät lippuset ja lappusetkin, jotka (jostain kumman syystä) on aina pakko säilyttää! Tässä ne ovat metroliput.

Paljon on vielä opiskeltavaa, harjoiteltavaa ja petrattavaa. Mutta kyllä tästä ainakin kiva muisto jää reissusta, ja se on minulle se pääasia. Seuraava leiska jo tuolla työpöydällä odotteleekin valmistumistaan, ja joitain ihania kuvia sain lapsista kesäloman aikana... Tarttee varmaan kohta ostaa jo joku mappi näille.

Kerroksia kakkuun

Tytöillä oli viikonloppuna ne viralliset synttärijuhlat 2+4. Teemaa esikoinen pohti pitkään ja hartaasti, ja se ehti tietysti vaihtuakin pariin kertaan. Prinsessajuhla vei lopulta voiton, ja sain kaupiteltua kimppaan ritarit jotta poikavieraatkin voivat rohkein mielin tulla juhliin.

Kakku on koottu neljän ja kahden munan sokerikakkupohjista. Täytteenä on raparperihilloa ja mansikoita sekä diplomaattikreemi, johon löysin hyvän ohjeen Ahonlaita-blogista. Kostutuin kakun sitruunamehuvissyllä.

Kuorrute on sokerimassaa, tosin valkoinen oli tällä kertaa jotain uutta vaniljanmakuista, jota paikallisen Ullan Unelman myyjä kehui joustavammaksi kuin perinteistä sokerimassaa. Ja oikeassahan hän oli. Liikkeestä ostin samalla reissulla myös kruunun mallisen pienen piparkakkumuotin, jolla tein reunan koristeet sekä pinkkiä, ihanasti kiiltävää sokeriraetta. Raetta ripottelin sitten kakun saumakohtaan sivelemääni elintarvikeliimaan ikään kuin jalokiviksi. Sokerimassaruusun olin tehnyt jo aiemmin valmiiksi varastoon.

En ehkä olisi edes rohjennut kerroskakkuprojektiin ryhtyä, ellen olisi törmännyt käytännönläheiseen ja ihan mainioon ohjeeseen Rouva V:n kakkublogissa. Tämän ohjeen avulla kakkua oli suorastaan ilo kasata, eikä ylimääräisiä kommelluksiakaan tarvinnut pelätä. Päällimmäistä kakkua oli myös helppo leikata tukisysteemien ansiosta.

Kultaiset kakkukynttilät (Tiimarista) kruunaavat vaaleanpunaisen prinsessaunelman. Vaikka puhaltamiseen tarvittiinkin vielä vähän ylimääräistä apua.

Barbie-prinsessa

Järjestimme kotiseudulla lomaillessamme tyttäriemme syntymäpäivien (2+4-v.) kunniaksi pienet kahvikekkerit, kun on noita kummeja ja sukulaisia siellä Kaakkois-Suomessakin. Ja prinsessateemalla mentiin; vanha Barbieni joutui paikkaan, johon se ei ennen olekaan joutunut...

Näitä kakkuja on näkynyt blogeissa ja konditorioiden näyteikkunoissa tasaisin väliajoin. Onhan tämä näyttävä kakku. Eikä ollenkaan niin vaikea kuin voisi kuvitella. Vaikein osuus oli nuken asetteleminen suoraan niin, että kokonaisuus on sopusuhtainen. Nyt kävikin niin, että turnyyri näyttäisi olevan vähän väärällä puolella.

Seuraavalla kerralla osannen välttää tämänkin sudenkuopan.

Pohjana kuuden munan sokerikakkutaikina, jonka jaoin irtopohjavuokaan ja pienehköön kuivakakkuvuokaan. Pohjien valmistuttua leikkasin irtopohjakakusta reunan tasan kuivakakun kanssa, samoin leikkasin keskelle Barbien mentävän reiän. Kuivakakun leikkasin poikittain kahtia. Kostutukseen käytin maitoa. Vähän kuivaksi kakku jäi, kun en uskaltanut kovin runsaalla kädellä lotrata. Oli nähkääs jonkinmoinen arvoitus itsellenikin kuinka tällainen hökötys ylipäätään pysyy kasassa.

Välissä on tuoreita mustikoita ja valkosuklaatäyte:

2,5 dl Flora Vispiä vaahdotettuna

100 g maustamatonta tuorejuustoa

130 g valkosuklaata sulatettuna

Hiukan ripottelin sekaan vielä tomusokeria makeuttamaan täytettä, mutta nämä ovat niitä makuasioita. Täytettyäni kakkusen sommittelin nuken keskelle ja tilkitsin ylijääneillä kakkupohjan palasilla, mustikoilla ja suklaatäytteellä.

Neidon hiuskuontalo kampauksineen piti suojata kelmulla, siitä karu ulkomuoto. Kakku muhi jääkaapissa yön yli. Tähänhän ei sitten mitään kupuja paljon viritellä, joten lienee syytä tarkistaa etukäteen ettei kaapissa ole mitään kovin voimakkaan tuoksuista, joka saattaisi jättää jälkensä kakkuunkin... Minulla kävi tuuri.

Seuraavana aamuna kuorrutin kakun Flora Vispi -vaahdolla. Ja piti vielä lähettää isäni kauppaan hakemaan sitä äkkiä lisää. Sen verran vähän on tullut näiden kermajuttujen kanssa puuhasteltua, että on aika vaikea arvioida minkä verran kermaa mihinkin tarvitaan. Terästin vaahtoa vaniljakastikejauheella, joka myös maustaa vaahdon kivasti. Pursotukset onnistuivat taitoihini nähden hienosti - on se vaan ihmeellistä miten hyvin kylmä kermavaahto asettuu!

Tämän kakun leikkaaminen onkin sitten mielenkiintoinen operaatio, jonka jokainen ratkaiskoon itse omalle kohdalle sattuessa!

Moottoripyöräilevälle hääparille

Ystävättäreni serkku meni naimisiin ja hän pyysi tekemään parille kortin, jota moottoripyöräaiheesta lähdettiin rakentamaan...

Kuten näkyy, värimaailma on aika harmaa ja pelkäsin, tuleeko kortista ihan ankea. Siis harmaata? Keskellä kauneinta Suomen suvea? Olenkohan edes järjissäni, joku auringonpistos varmaan... Mutta tästähän tuli tyylikäs. Ja kun löysin tuon pyörän, valinta tuntui luontevalta. Pehmeyttä korttiin tuo taustapaperisuikaleen kuva-aihe: se on romanttinen kuin mikäkin, tyttö ja poika puiden siimeksessä ja silleen. Vähän tuollainen vintage-henkinen paperi jälleen. Reunoja elävöitin mustalla leimavärillä tuputtelemalla.

Harmaalle kartongille leimasin valkoisella tuollaista tekstijuttua, samaa leimaa käytin lentokonekortissa taustalla. Neliöt piirsin käyttämällä pientä leimavärirasiaa apuna. Jonkin aikaa mietiskelin mitähän noihin kahteen muuhun neliöön keksisi. Motskari oli selviö. Raapustelin jo koetekstejä ja sydämiä, kun välähti mieleen tiedustella hääparin nimikirjaimia. Tietenkin juuri morsiamen nimikirjain sattui olemaan koristeellisen kirjainsetin vähiten koristeltu... En ruvennut suuria kiemuroita siihen sotkemaan, mutta löysin pienen kukkaleiman, jolla sain sentään vähän pehmeyttä tuohon maskuliiniseen T:hen.