lauantai 14. huhtikuuta 2012

Tähtien sotaa

Olin ihan innoissani kun sain pyynnön tehdä 7-vuotissynttärikakun pojalle. Kahden tyttölapsen äitinä kun en ole kovin paljon päässyt näitä "poikakakkuja" tekemään.

Lievää etukäteispaniikkia aiheutti sankarin toive: Star Wars, sekä tieto siitä että mallia kakkuun oli jo ehditty vähän netistä tutkailla. Satuin vilkaisemaan itsekin joitakin kuvia aiheesta ja niitähän riittää. Darth Vader, Yoda, Chewbacca... Toinen toistaan huikeampia luomuksia.

Huojennus valtasi mielen (ehkä vähän liiankin aikaisin), kun toive lopulta oli sentään ihan pyöreä kakku suunnilleen kymmenelle hengelle. Suuntaa antavaa mallia haettiin Helmeilevää-blogista. Lisäksi kakkuun toivottiin synttärisankarin nimeä ja ikää.

Pohjana on neljän munan sokerikakku, jonka kostutin kivennäisvedellä. Väliin laitoin mustikkahilloa ja valkosuklaavaahtoa - täsmälleen sama setti kuin tämän vuoden ensimmäisessä kakussani. Kuorrutus on ticcino-massaa ja sen alla on tietenkin vielä kreemi.

Osa koristeista on perinteistä sokerimassaa, osa ticcinoa. Ja siinäpä se helpotuksen huokaus meinasikin kostautua: ihan helpoin keissi ei ollut piipertää Star Wars -logoa melko pehmeästä ticcinosta niin, että muoto pysyisi kuosissaan. Lopputulos on kuitenkin tyydyttävä.

Väri ei ehkä ole se kaikkein oikein. Kultaisempaa yritin, oranssiksi meni, mutta väri sopii toisaalta sinisen kuorrutuksen kanssa. Kuvasta se ei käy ilmi, mutta tekstit on sivelty vielä kultaisella kristallipulverilla, eli kyllä ne jossain valossa kimaltavat.

4 kommenttia:

  1. Wau! Ihanan värikäs! Ja todella siististi tehty! Mistä saa ticcinomassaa?

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia. Väsäsinkin sitä sitten yöllä puoli kahteen... :D Ticcinoa olen ostanut paikallisesta Ullanunelmasta (joka valitettavasti on lopettamassa täällä Tampereella :/), verkkokaupasta en ole ehtinyt vielä katsoa löytyykö valikoimasta.

    VastaaPoista
  3. Ooh, kuinka hieno! Tuo sininen pohjaväri ja lasermiekat on ihan huippuja.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)