tiistai 13. joulukuuta 2011

Porkkanarengas

Luin jostain akkainlehdestä, että kuivakakut ovat tekemässä paluuta kahvipöytiin. Mitäpä siitä muuta voi ajatella kuin että niinpä! Minäkin sentään aina kuvittelin, etten ikinä moisella vuoanrenkulalla mitään tule tekemään, vaan teenpäs sittenkin.

Vuokani on aika pikkuinen ja siksi sen kanssa on syytä olla tarkkana, ettei käy niin kuin ensimmäisellä kokeilulla kävi... Mutta kantapään kautta olemme tämän oppineet, kuten monta muutakin juttua.

Kokeilinpa kuitenkin tehdä myös porkkanakakun rengasvuokaan. Tein viiden munan porkkanakakkutaikinan, jota olen aiemmin käyttänyt myös 10 munan täytekakussa.

5 munaa
4 dl sokeria
n. 5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
1 tl kardemummaa
125 g voita
300 g porkkanaa raastettuna

Tämän taikinan jaoin kahteen vuokaan: neliöön sekä tähän renkaaseen. Toiseen kakkuun tein kuorrutuksen Pirkan appelsiinituorejuustosta ja tomusokerista. Rengaskakkuun halusin valuvan kuorrutuksen.

Siihen löytyi ratkaisu sattumalta: ystävättäreni oli tehnyt porkkanakuppikakkuja ja vahingossa kuorrutteesta oli tullut valuvaa vaikka hän olisi halunnut pursotettavaa. Syyllinen oli tuorejuusto: Valion 2% Viola maustamaton kevyttuorejuusto, jota sitten itse käytin tomusokerilla maustettuna. Heidille siis terveisiä: ei mennyt ihan hukkaan sekään "onnettomuus"!

2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi! :)