torstai 8. joulukuuta 2011

Vaniljainen puolukkajuustokakku

Joskus sitä vain onnistuu, ja voi taputella itse itseään olkapäälle. Pehmeän mutta raikkaan makuinen vaniljainen puolukkajuustokakku syntyi omasta päästä.

Pohja:
180 g kaurakeksejä
75 g margariinia
ruokokidesokeria

Murskaa keksit muruksi, sekoita joukkoon pehmeä rasva sekä sokeri. Laita irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi ja voitele reunat ohuelti rypsiöljyllä, jolloin kakku irtoaa vuoasta paremmin. Painele keksimuruseos tiiviisti pohjalle.

Täyte:
6 liivatetta
3 dl Flora Vanillaa
250 g mascarponejuustoa
n. 1 dl puolukkasurvosta/-hilloa
0,5-1 dl sokeria (maun mukaan)
0,5 dl puolukkamehua (tai vettä)

Laita liivatelehdet likoamaan runsaaseen kylmään veteen. Sekoita puolukkasurvos/-hillo sekä sokeri juustoon. Vaahdota Vanilla kovaksi vaahdoksi ja sekoita vaahto juustopuolukkaseokseen. Kuumenna puolukkamehu kiehuvaksi, purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi ja liuota lehdet kuumaan mehuun. Kaada liivateseos puolukkajuustovaniljavaahtoon ohuena nauhana koko ajan sekoittaen täytettä tasaiseksi. Kaada täyte vuokaan pohjan päälle ja laita jääkaappiin jähmettymään, mieluiten yön yli.

Kiille:
3,5 dl puolukkamehua
3 liivatetta

Valmista kiille hyvissä ajoin. Itse tarjoilin kakun illalla ja tein kiilteen aamupäivällä. Sen pitäisi kyllä hyytyä parissa tunnissa, mutta otan yleensä mieluummin varman päälle tässä kohtaa.

Siis laita liivatteet likoamaan kylmään veteen (5-10 min.). Laimenna mehutiivistettä maun mukaan. Kuumenna osa puolukkamehusta, vaikkapa 1 dl ja liuota siihen puristetut liivatteet. Lisää liivatemehuun loput 2,5 dl mehua, sekoita hyvin ja kaada vuokaan hyytyneen kakun päälle. Nosta kakku takaisin jääkaappiin hyytymään.

Irrota valmis kakku varovasti vuoasta ja koristele millä keksit. Koristeeksi voi laittaa vaikka kanelitankoja, suklaakoristeita, sokerimassa- tai marsipaanikoristeita, spritsauksia, valmiita sokerihelmiä... Listahan on lähes rajaton. Kovin painavia koristeita en suosittele, vaikka enpä ole kokeillut miten toimisivat. Jotenkin tulen epäilleeksi kiilteen kestävyyttä.

Minä aikani asiaa pohdiskeltuani juoksin hakemaan kaupasta ja käytin koristeluun tähtianiksia, ja mikä huumaava tuoksu! Kyllä kannatti hakea.

2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi! :)