Happy Birthday to Me...!

Pitihän minun itsekin itseäni synttäripäivänä muistaa. Kakulla, kuinkas muutenkaan. Ja onhan tuo äitienpäiväkin vallan sopivasti hollilla, joten kaksi kärpästä yhdellä iskulla, kuten vanha sananlasku kuuluu.

Vaihteen vuoksi ajattelin testata juustokakkua, ja kuinka ollakaan suklaan ystävälle löytyi kuin löytyikin aika messevä resepti! Valkosuklaa-juustokakun ohje löytyi omasta kirjahyllystä, Kotilieden uudesta leivontakirjasta, joka nimestään huolimatta on kyllä jo jokusen vuoden vanha. Näyttäisi olevan vuodelta 2003, tarkalleen ottaen.

Ohje näytti pikavilkaisulla melko helpolta ja vaivattomalta, eikä aineksiakaan ollut ylenmäärin. Hommaan ryhdyttyäni tosin sitten muistinkin taas, miksi ohjeet kannattaisi aina lukea ihan ajatuksella alusta loppuun ennen kuin alkaa toimia. Joitain aukkojakin ohjeistuksessa oli, tai sitten aivoni eivät vain suostuneet yhteistyöhön tekstin kanssa. Mieheni sanoin: "Kolme tuntiahan sä sitä väkersitkin..." Puolustaudun sillä, että väkertelin siinä ajassa kyllä vähän muutakin.

Mutta hommiin. Tältä se siis näytti paperilla:

Pohja
100 g kaurakeksiä
80 g valkosuklaata
50 g voisulaa

Täyte
3 liivatetta
100 g valkosuklaata
270 g maustamatonta tuorejuustoa
2 kananmunaa
1-2 tl vaniljasokeria
1 dl sokeria
2 dl kuohukermaa

Murensin keksit ja rouhin suklaat tasaiseksi mujuksi, johon lisäsin voisulan. Omistan kyllä monitoimikoneenkin, mutta se on hautautunut kaappiin niin tehokkaasti, ettei sitä useinkaan jaksa kaivaa esiin. Siispä murustelin menemään ihan käsipelillä. Ja ihan hyvin onnistui. Tämän seoksen sitten litistelin irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperin päälle. Se oli se helppo osuus.





Sitten olikin äkkiä monta asiaa tekeillä samaan aikaan. Liivatteet piti liottaa kylmässä vedessä (5-10 minuuttia), suklaa piti sulattaa vesihauteessa, munista piti erotella keltuaiset valkuaisista ja vatkata keltsit sokerin kera vaahdoksi. Eivät sentään suklaat palaneet pohjaan tai muuta vallan mahdotonta...

Vaahtoon sekoitin sitten tuorejuuston ja suklaan. Ai niin, ne liivatteethan piti vielä sulattaa! En ollutkaan vähään aikaan liivatteiden kanssa lätrännyt, mutta muistinpas sentään. Liivatelehtipussin kyljestä tosin piti tarkastaa, että miten se nyt menikään. Tilkkaan kiehuvaksi kuumennettua vettä, jep. Niin ja ne liotusvedet piti puristaa pois. Muistinpas senkin! Ja liivatelitku täytteen sekaan.

Vielä piti vatkata kuohukerma vaahdoksi. Ja valkuaiset. Ihme, etteivät tenavat heränneet moiseen sähkövatkaimen mekkalaan (sitä vekotinta ei sentään ole haudattu mihinkään kovin syvälle, vaan se pörisee meillä aina säännöllisin väliajoin). Tein tätä siis tapani mukaan illalla tyttöjen mentyä nukkumaan. Taisi vain tuudittaa oven läpi kivasti. Mutta kun tämä kaikki oli saatu vatkattua ja sekoitettua, täyte oli valmis kaadettavaksi pohjan päälle vuokaan. Ja kakku yöksi jääkappiin jähmettymään ja odottelemaan suuren päivän kakkukahveja!





Tänään oli sitten vielä tehtävänä koristelu ja kakun irrottaminen vuoasta. Mietiskelin koristushommaa, mutta päätin pitää sen mahdollisimman nopeana ja helppona. Ihan siitäkin syystä, että meillä nykyään pyörii kyökin puolella äärimmäisen innokas, pikkuista vajaa 3-vuotias pikkupiika, joka haluaa auttaa kaikessa. Siis IHAN kaikessa, välittämättä siitä mihin pystyy ja mitä osaa. Tarkkuutta ja kärsivällisyyttä vaativat puuhat on sen tähden tehtävä, niinpä niin, iltaisin tahi öisin.

Olimme kauppareissulla ostaneet espanjalaisia mansikoita ja kaapista löytyi hätävara: levy tummaa suklaata. Hämmästyttävää kyllä, sillä yleensä kaikki suklainen katoaa kaapeistamme salaperäisesti alta aikayksikön. Asettelin jähmettyneen kakun päälle kolme mansikkaa ja höyläsin suklaata juustohöylällä. Kauniin ulkomuodon kruunasi herkullinen maku. Tämä tekemys tosin on sen verran makea, että jäihän sitä. Mutta onneksi huomenna on äitienpäivä, ja taas hyvä syy herkutella!

P.S. Mieheni leipoi tänään esikoisemme kanssa minulle korvapuusteja synttärin kunniaksi. Ulkonäkö ei ehkä ollut leipomotasoa, mutta kylläpä ne maistuivat ihan rakkaudella tehdyiltä!