Tipitii!

Pääsiäisen kunniaksi piti tietenkin askarrella kakku. Tipukakku. Vähän lisähaastetta hommaan tarjoili se tosiasia, että leivontapaikka on ehtinyt vuosien varrella tulla vähän vieraammaksi. Olimme nimittäin pääsiäisen vietossa lapsuudenkodissani, jossa koneet ovat erilaiset kuin omassa kodissani ja tavarat ovat ehkä vaihtaneet paikkaa sen jälkeen kun olen siellä enemmän leipomuksia harrastanut... Oli miten oli, pitihän lapsille pääsiäistipu saada.

Aloitin askareen sokerikakusta. Luottoresepti kun löytyy isänikin keittokirjahyllystä. Aura Liimataisen Parasta kotiruokaa tuntuu olevan sukumme käytetyin opus. Se löytyy paitsi omasta ja isäni hyllystä myös anoppilasta, veljeltäni sekä mieheni kaikilta sisaruksilta. Siellä sokerikakun leivonnan jalo taito opastetaan seuraavasti:

4 kananmunaa
1 1/2 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
Vuokaan: margariinia tai voita ja korppujauhoja

Kirja on siitäkin hyvä, että se neuvoo oikeasti asiat järjestyksessä. (Vihaan ohjeita, joissa käsketään "lisätä vaahtoon keskenään sekoitetut kuivat aineet".) Ensimmäiseksi tietenkin voidellaan ja jauhotetaan vuoka, ja laitetaan uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Sitten sekoitetaan leivinjauhe hyvin jauhoihin, minkä jälkeen tietenkin vaahdotetaan munat ja sokeri. Kannattaa malttaa vatkata kunnolla, sillä napakka vaahto on kakun kuohkeuden salaisuus! Lopuksi lisätään vaahtoon jauhot hellästi sekoittaen. Itselläni uhkaa välillä jäädä liiankin helläksi tämä sekoitus - se kostautuu ikävinä jauhopaakkuina kakussa. Valmis taikina kaadetaan vuokaan ja tyrkätään uuniin 20-30 minuutiksi. Kirjassa sanotaan "noin 30 minuuttia", mutta ainakin meidän kotiuunilla 20-25 minuuttia riittää. Isäni uunissa 35 minuuttia oli lähempänä totuutta. Siispä tilannetta kannattaa tarkkailla. Itse kokeilen kakkua keskeltä cocktail-tikulla paistamisen ollessa loppusuoralla. Jos tikkuun jää taikinaa, kakku saa vielä lämmitellä. Jos taas tikku on kuiva, kakku on valmista kamaa. Äitivainaan opetuksia.

Leikkasin kakun kahteen osaan. Omiin tekemyksiini tuppaa itsestään tulemaan suunnilleen keskikohtaan selkeä "raja", jota pitkin kakku on helppo jakaa.



Täytteeksi kehittelin eri reseptejä mukaillen pasha-tyylisen rahkan.

500 g maitorahkaa
2,5 dl vispikermaa
1 tl sitruunankuoriraastetta
1-2 rkl sitruunamehua
1/2 dl sokeria
1/2 dl mantelirouhetta
1 tlk säilykepersikoita (sokeriliemessä)
1 pss Vanhan ajan vaniljakastikejauhetta

Valutettuani persikoista mehut soseutin ne (liemen säästin kakun kostuttamiseen), vaahdotin vispikerman ja raastoin sitruunasta kuorta sekä puristin mehua. Sitten vain kaikki iloiseksi sekamelskaksi. Vaniljakastikejauhe tekee täytteestä mukavan jämäkän ilman liivatehommia - nopeaa ja kätevää! Tämän vinkin bongasin muistaakseni Kinuskikissan maanmainiosta herkkublogista, joka muuten on toiminut alun alkaenkin tukenani ja turvanani sekä innoittajanani kakkuvillityksessäni.



Täytteestä tuli mukavan raikkaan makuinen, ei liian makea. Ehkäpä näin jälkiviisaasti lisäisin siihen hiukka enemmän hedelmää. Joko tuota persikkaa tai sille jotain kaveriksi... Sokerimassakuorrutuksen kanssa ei kuitenkaan minun mielestäni saa olla liian makea täyte, sillä kakusta tulee herkästi ällömakea. Mutta makuasioistahan ei voi muuta kuin kiistellä, kuten veljeni luultavasti toteaisi. Valmis täyte sitten vain kostutetun kakkulevyn päälle ja kansi päälle.

Tässä vaiheessa otin tietoisen riskin. Täytettä jäi sen verran yli, että päätin oikaista ja sokerikreemin sijaan kuorrutin kakun ylijääneellä rahkalla. Kakun ei nimittäin tarvinnut seistä jääkaapissa pitkään.



No, värjäsin keltaisella pastavärillä sokerimassan ja kaulin sen isoksi levyksi, jonka asettelin taytetyn kakun päälle. Massa kiinnittyi ihan kivasti ilman kreemiäkin.





Leikkasin ylijäämät pois, leikkasin niistä tipulle siivet ja asettelin edellisiltana valmiiksi askartelemani nokan ja jalat sekä Kick-patukan pätkistä pyörittelemäni silmät paikoilleen. Painoin hiukan kuoppaa pallopäisellä apuvälineellä, että pysyisivät paremmin paikoillaan.



Joksikin aikaa tipunen vielä jääkaappiin odottamaan kahvihetkeä... Ja kaapista paljastui vielä ihan kelvollinen tipulintu, mutta kyllä se kreemittömyys oli jo selvästi nähtävissä: nestettä oli valunut aluslautaselle. Ei se tällä kertaa haitannut, kun kakku odotteli vain pari tuntia. Myöhemmin illalla sokerimassa oli jo aika vettynyt. Eli kreemi on toden totta paikallaan, jos kakun täytyy odotella pidempään, vaikkapa yön yli. Ei muuten vety, testattu on!

Kaikesta huolimatta tipupolo päätyi melko tarkkaan parempiin suihin. Saattoi sitä vielä palanen jäädä isäni, lasten ukin haitoiksi. Syököön vaikka iltapalaksi!