sunnuntai 7. maaliskuuta 2010

Piirakkaa, piirakkaa...

Tänään vietettiin ulkoilupäivää kaveriperheen kanssa. Olimme sopineet, että menemme ulkoilun päätteeksi heille laittamaan ruokaa, syömään ja leikkimään. No niinhän siinä kävi, että isäntämme (!) siellä hellan ääressä hyöri, kun me muut juoruilimme sujuvasti.
Mutta olinpas kerrankin kaukaa viisas. Pyöräytin eilen illalla viemisiksi "Mamman marjapiirakan", jonka ohjeen bongasin loppukesästä Yhteishyvän Ruokalehdestä (8/2009). Ohjeessa tosin oli käytetty mustikkaa, mutta tottahan siihen muutkin marjat passaavat. Joten ei muuta kun isäni herukkapensaiden satoa pakastimesta sulattelemaan...
Tosi simppeli ja nopea ohje, ja maistuva lopputulos. Muksutkin santsasivat ahkerasti, vaikka viinimarjat ovatkin melko kirpakoita.

Marjapiirakka:

100 g margariinia
1/2 dl sokeria
kananmuna
1 dl grahamjauhoja
1 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

n. 3 dl marjoja
1 purkki kermaviiliä
1 kananmuna
1/2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria

Pohjaa varten vaahdotetaan ensin rasva ja sokeri, ja sitten vatkataan sekaan kananmuna. Kuivat aineet sekoitetaan keskenään ja lisätään vaahtoon, pyöritellään taikinaksi. Ja taikina painellaan voidellun vuoan pohjalle ja reunoille. Marjat päälle ja marjojen päälle keskenään sekoitetut täytteen ainekset. 200-asteisessa uunissa alatasolla tulee kypsää jälkeä suunnilleen puolessa tunnissa. Nam!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)