perjantai 16. maaliskuuta 2012

Onnitteluperhonen

Sainpas taas korttitehtaan tauon jälkeen pyörimään. Vähän on ollut inspiraatio hukassa ja puhtikin poissa, mutta pienen lorvimisen jälkeen jaksaa taas. Jonkin verran saattavat innostusta lisätä ihan vahingossa sattumalta tehdyt askartelutarvikehankinnat... kuten tässä kortissa käytetty postikorttiperhosleima, joka löytyi Tiimarista.

Ihan helppoa ei tässä tapauksessa ollut kaksivärileimaus Distressin leimasintyynyjen kanssa, pitää ehkäpä kokeilla nestemäisillä väreillä siveltimen avulla. Ei muuta kuin täyttöpullojen ostoon, siis.

Taustapaperina on vanhasta aikakauslehdestä repäisty sivunpalanen. Onnittelutekstin tekstasin itse, kun ei ollut sopivankokoista leimaa, eikä tarroistakaan tähän oikein tuntunut mikään sopivan. Vielä lisää ostoksia tiedossa? Punaisen, pilkullisen paperisuikaleen lisäksi kortissa ei tällä kertaa muita koristuksia olekaan.

2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi! :)