Suklainen mansikkakakku

Ystävänpäiväksi halusin tehdä omalle perheelle jotain herkkua, varsinkin kun vietämme talvilomaviikkoa. Ajattelin kokeilla jotain juusto- tai hyydykekakkua pitkästä aikaa, esikoinen ehdotti mansikoita ja Kinuskikissan ihanien ihmeiden joukosta löytyi toki mansikkakakkuohje. En viitsinyt isoa kaakkua pystyttää ihan vain perheen kesken syötäväksi, joten puolitin ohjeen noin niin kuin suunnilleen.

Ja koska halusin mansikan kaveriksi suklaata, tein pohjan Domino-kekseistä (n. 100g) ja margariinista (n. 25 g). Vuoka on siis tuo aiemminkin esittelemäni, halkaisijaltaan 15 cm:n lasten kakkuvuoka, jonka reunoja jälleen kerran jatkoin vähän ylöspäin leivinpaperin avulla.

Vaahtoutuvasta vaniljakastikkeesta, sitruunarahkasta ja mansikkasoseesta sekoitettuun, sokerilla maustettuun kakkumassaan lisäsin vielä taloussuklaarouhetta. Niitä sattumia olisi oikeastaan voinut olla vielä vähän enemmänkin...

Vaaleanpunainen kakkunen sai rauhassa hyytyä jääkaapissa yön yli. Pikkuisen nuo leivinpaperireunat tietenkin kostuessaan kurtistuivat, joten kakun reunasta tuli aaltoileva. Toisaalta, haitanneeko.

Ystävänpäivän aamuna ennen kylpylään lähtöä tekaisin päälle vielä kiilteen mansikkamehusta ja liivatteesta: n. 2 dl mehua ja 2 liivatelehteä. Käytin pakasterasian pohjalle mansikoista sulaneen ja valuneen mehun. Se ei yksin ihan riittänyt, joten laimennettua mehutiivistettä lisäsin vähän.

Suurissa suunnitelmissani olin ajatellut tehdä kakun reunaan sellaisen hienon suklaaristikon ja päälle jotain kivoja koristuksia. Kylpylästä tultua ja päivällisen syötyä alkoi olla kuitenkin jo vähän kiirus kahville. Minulla ei ollut juurikaan minkäänlaista suunnitelmaa eikä sitäkään vähää kokemusta mokoman reunuksen tekemisestä joten ajatukseksihan se jäi.

Sydänkoristeita treenailin sulalla suklaalla ja vastikään hankkimallani silikonisella "kynällä", jonka voi täyttää haluamallaan aineella ja sitten vain pursotella vaikka minkälaisia hienoja kaunokirjoituskoukeroita. Saattaa vaatia vähän harjoitusta kuten kuvasta näkyy. Lopulta keksin kuitenkin tehdä pikkuruiset sydämet kahdesta pisarasta ja niistä tulikin oikein kivoja!

Suklaakoristeiden kanssa vain on se yksi ikuisuusongelma: kuinka kehvelissä ne saa siirrettyä siistinä kakun päälle, kun suklaa alkaa heti sillä sekunnilla sulaa kun sen sormiinsa ottaa? Lasten ruokailuveitsellä yritin tällä kertaa avittaa ja osittain onnistuinkin. Muutama sydän koki silti vähän kovia.

Kaikesta huolimatta kakku oli oikein hyvää, ei liian makeaa vaan juuri sopivan makoisaa. Kaik' män', kerralla.