lauantai 7. tammikuuta 2012

Ristiäiskakku häihin...

...vai toisinpäin? Kävi nimittäin niin, että väki kutsuttiin ristiäisiin, vaan kaupan päälle saatiinkin häät. Osa vieraista oli kuulemma jotain jo ounastellutkin, viimeistään nähdessään virsikirjat alttarilla. Vauva ja kummit saapuvat sakastista, mutta vanhempia ei näy missään. Urkuparvelta alkaa kuulua kanttorin soitto ja kaunis laulu. Hetkinen, tämä ei kyllä taida olla mikään ristiäisbiisi? Ja sieltähän ne vauvan vanhemmat astelevat paikalle pitkin kirkon keskikäytävää...

Tässä vaiheessa itseäni jännitti kaason paikalla takuulla yhtä paljon kuin morsiusparia. Vaikkei minulla juuri sillä hetkellä muuta tehtävää ollutkaan kuin seisoa paikallani. Ajatus siitä että juhlaväelle - ainakin osalle - tämä kaikki tuli yllätyksenä sai omatkin kädet tärisemään.

Kun vihkikaavasta siirryttiin ristäisseremoniaan, alkoivat kummintehtäväni.

Mutta ennen kaikkea tätä oli tietenkin kakkuprojekti. Kerroskakku, alla 8 munan ja päällä 4 munan sokerikakku. Kostutin kakun vichyllä. Täytteenä on mustikkahilloa ja valkosuklaavaahtoa.

Kuvassa näkyy kakun sisältö. Täytin pienemmän kakun reunakalvon avulla (isompi kakku sai reunavuoan ympärilleen). Ihan näppärästi se kävi näinkin.

Valmiin kakun sisällä oli grillitikuista ja muovitabletin palasta askarreltu tukirakennelma kerran aiemminkin kokeilemallani, alun perin Rouva Veen blogista löydetyllä ohjeella.

Kakun kuorrutus on ticcinomassaa, jota sattumalta löysin Ullanunelmasta ja jota myyjä siellä suositteli perinteistä sokerimassaa elastisempana. Ja tottahan tuo olikin. Massa ei repeillyt ollenkaan niin ärhäkästi kuin aikaisemmat tuttavuudet. Maussa oli ehkä hiukan eroa, pieni aavistus marsipaanista, kenties. Vai olisiko tuo voinut ottaa yön aikana makua reunan kapeasta sinisestä marsipaaninauhasta? En tullut maistaneeksi massaa ennakkoon.

Koristelu suunniteltiin sellaiseksi, että kakku käy kumpaankin juhlaan. Ruusuja oli juhlasalin pöydillä sekä morsiamen kimpussa. Sininen väri valittiin kastejuhlan päätähden sukupuolen mukaan. Väri oli todellisuudessa hitusen enemmän turkoosiin päin kallellaan. Sain sen aikaan sekoittamalla sinisen ja valkean marsipaanipötkön keskenään.

Reunanauhan lisäksi ruusut ja lehdet ovat marsipaanista. Sillä liukuhihnatyö sujuikin huomattavasti letkeämmin sokerimassaan verrattuna. Ruusun terälehtiä voi pyöreällä muotilla ottaa valmiiksi pöydälle, eikä tarvitse hätäillä että ne kuivuisivat ennen aikojaan. Kokemukseni mukaan harva syö koristeita kuitenkaan, olivat ne sitten marsipaania tai sokerimassaa. Jälkimmäiset ovat yksinkertaisesti liian makeita pahimmillekin sokerihiirille.

10 kommenttia:

  1. Herrkullisen näkönen kakku, mahto maistua hyvälle :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Tiia, kyllä se ihan makoisaa oli. :) Aina etukäteen vähän jännittää, mitä kakusta tulee, kun ei kokonaisuutta voi maistaa ennen kun se on kaikkien muidenkin maistettavissa! :D Siksi tosin luotankin aika paljon "varmoihin" yhdistelmiin näissä isommissa ja tärkeämmissä töissä. Mustikka ja valkosuklaa toimii!

    VastaaPoista
  3. Ihanan juhlavan näköinen kaakku!

    VastaaPoista
  4. Voi miten upea kakku! Kaunis, tasapainoinen kokonaisuus ja romanttinenkin juuri sopivasti. Tykkään todella paljon tuosta selkeästi linjasta!!

    VastaaPoista
  5. Kiitos, Kati! Ja tervetuloa lukijakuntaan. :)

    VastaaPoista
  6. Todella kaunis kakku! Ja siististi tehty :)

    VastaaPoista
  7. Kiitoksia, kiitoksia! Vähän sen siisteyden kanssa jännitti, kun välissä oli mustikkahilloa ja jos pääsee vähän lipsahtamaan valkoiselle massalle... No mut hyvin kävi! :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)