keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Nykyään tämäkin sujuu

Ensi yrittämällä kakku näytti melko surulliselta (nimittäin tältä). Tosin mainetta ja kunniaahan kyseinen pläjäys on kerännyt; en malttanut olla laittamatta kuvaa Facebookin Ei menny niinku Strömsössä-ryhmän seinälle, ja sieltä se bongattiin samannimisen kirjan kakkososaan julkaistavaksi.

Vaikka kuinka kuuluisa läjä onkin, päätin skarpata ja opetella tekemään kakusta tarjoilukelpoisenkin version. Ja vikahan oli juuri siinä missä epäilinkin sen olleen: liian iso taikina suhteessa kakkuvuoan kokoon. Puolikkaalla ohjeella minunkin vuoassani saa aikaan ihan edustuskelpoisen paholaisenkakun.

Kakun kaverina maistuu mainiosti kotitekoinen caffe latte.

Vinkki: Juhlallisemman ilmeen kakulle saa helposti sulattamalla maitosuklaata ja valuttamalla sen kakun päälle. Loppusilaukseksi voi ripotella esimerkiksi pähkinärouhetta.

2 kommenttia:

  1. Kakku on kyllä niin hyvän näköistä ja varmasti myös makuista!

    VastaaPoista
  2. Kyllä se tosiaan maistuu - lapsillekin! On muuten kiva tehdä yhdessä mukulain kanssakin, koska ei tarvi muuta kuin mitata ja sekottaa. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)