torstai 16. kesäkuuta 2011

Rippilapsille

Meidän perheellä ei taida tänä kesänä rippijuhlia tiedossa olla, mutta naapureilla senkin edestä. Niinpä olen tässä männä päivinä tehtaillut rippilapsille kortteja. Yhdelle neitokaiselle lähtee jo aiemmin askartelemani mekkokortti napeilla, sen lisäksi toiselle neidolle tein samalla tekniikalla sanomalehtimekon vaaleanpunaisen ja lilan sävyiselle kortille. Tekstauksen hoidin taas ihan käsin. Jos näitä tähän tahtiin tulee tehtyä, niin kenties leimasimen hankkimistakin voisi harkita...

Pojalle oli taas kerran hankalampi tehdä korttia! 15-vuotiaat pojat ovat ehkä kaikkein hankalin kohderyhmä itse askarrellulle kortille... Tein yhden, mutta siitä tulikin selkeästi ylioppilaan kortti. Esittelen sen joskus tuonnempana. Tein toisen, joka on ihan jees... Ja sitten löysin jostain 60-luvun Seurasta tai vastaavasta reippaan näköisen nuoren miehen kuvan, ja johan alkoivat palaset loksahdella paikalleen.

Sanomalehdistä ja eräästä vanhasta pokkarikirjasta revin palasia taustaan. Nuorukaisen liimasin kartongille ja kiinnitin tarratyynyillä ihan korttipohjan reunaan, "kehyksen" yli siis. Teksti on tehty vanhalla Dymolla. Turkoosinsinisen nauhan ylle leimasin vielä allekkain rippipäivän numerot "one" "nine" "zero" "six" limenvihreällä VersaColorilla. Pienet mustat napit kortti vielä kaipasi, ei blingblingiä tähän väliin!

Jätin tarkoituksella värimaailman mustavalkoiseksi, pari väriläiskää korostuvat näin kivasti. Ei siis mitään lapsellisuuksia vaan tyylikäs nuoren miehen kortti.

4 kommenttia:

  1. hahhaa, ihan mahtava tuo mies-kortti :D tuollaisia kuvia kun löytyis jostain, niin varmasti käyttäisin omissakin korteissa :D

    VastaaPoista
  2. Eikö vaan ookin pontevan näkönen tyyppi! :D Appivanhemmat toivat taannoin tuliaisiksi mulle vinon pinon vanhoja aikakauslehtiä, oikea aarre! Olen minä joskus löytäny noita kirppareiltakin. Ihan mahtavaa matskua, mielettömiä mainoskuvia, sarjakuvia yms. Vaikka onhan se aikamoista kahlaamista. :)

    VastaaPoista
  3. ponteva on kyllä just se oikea sana kuvailemaan ton kaverin ilmettä :D mäkin oon joskus katellut kirpparilla noita vanhoja lehtiä, mut ei ole vielä tarttuneet mukaan. seuraavalla kerralla varmaan pakko ostaa.. :D

    VastaaPoista
  4. Kannattaa, niistä saattaa löytää todella (pontevia) helmiä! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)