torstai 26. huhtikuuta 2012

Kaunista päivää

Välillä on kiva tehdä kortteja varastoon ilman täsmällisen tarkkoja määritteleviä elementtejä. Tämä kortti sopii ihan vain tervehdykseksi, mutta käy hyvin myös onnitteluun. Värit ja materiaalit tosin määrittelevät sen verran, etten kenties ensimmäiseksi ajattelisi tätä kenellekään herrasmiehelle lähettäväni...

Porrastus syntyi nuuttausalustan ja taittoluun avulla.

Kortti suoraan edestä.

Takana on tilaa omalle tervehdykselle.

tiistai 24. huhtikuuta 2012

Tyttökortti, poikakortti

Varastoon kaipailen aika ajoin kortteja, se kun tuntuu kumman tasaiseen tahtiin hupenevan... Olen yrittänyt sitä viime aikoina vähän kartuttaa ja ylläpitää, koskapa välillä tuntuvat nuo muistettavat merkkipäivät yllättävän ihan puun takaa. Tulee kutsuja synttärijuhliin, lisää pirpanoita syntyy, joku menee kihloihin, ai niin miehelläkin on ne nimipäivät milloinkas - oho, huomenna!

Siispä tällä kertaa varastoon jotain prinsessaista, jotain poikamaista.

sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Brrrrrmm, brrrrrmmm.

Kummipoikanihan kastettiin kylläkin jo tammikuussa, mutta silloin oli suurempi kiirus kakun postauksen kanssa ja juhlallisuuksien kunniaksi askarreltu kortti livahti toviksi unholaan.

Tosi yksinkertainen ja pelkistetty tekemys tällä kertaa. Autopaperi on muistaakseni Tildaa, aaltopahvi on pelastettu jostakin pakkauksesta askartelun ylevämpiin tarpeisiin.

perjantai 20. huhtikuuta 2012

Pienet sievät rasiat

Innostuin kerrankin viikkaamisesta! Kumma juttu, miten nuo pyykkivuoret saavat odottaa viikkaajaa lähes maailman loppuun saakka, mutta paperin viikkaamiseen voi jäädä koukkuun??

Origamirasian taitteluohje löytyi kirjasta Made in home (Nygård, Nygård & Pettinen, WSOY 2012). Ihana kirja tuoksuukin ihan uutukaiselle!

Pikkuisiin rasioihin on kiva pakata vaikkapa korulahjat. Sarjakuvarasia on kooltaan suunnilleen sormusrasiaa vastaava ja se on taiteltu 14x14 cm sekä 15x15 cm papereista. Muut kaksi on taiteltu 23x23 cm ja 24x24 cm papereista sekä vanhan aikakauslehden sivun paloista. Kovin paksua paperin ei kannata olla, jotta taittelu ei muodostu mahdottomaksi tehtäväksi.

Rasioitahan voi sitten koristella lisää tarpeen ja tilaisuuden mukaan: nauhoilla, pitseillä, strasseilla, helmillä, napeilla...

keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Ritarillisia onnitteluja

Charmantti ritariherra (Doodle Factoryn Sir Silimus) kulkeutui minun haltuuni viime vuoden puolella, kun voitin Santun Maja -blogin arvonnan, johon muuten osallistuin nimenomaan tämän joviaalin hahmon saadakseni. Kerrankin lykästi!

Ja sympaattinen ritarihan on aivan omiaan pikkupoikien kortteihin. Miksei toki joskus voisi testata isommankin miehen korttiin... Leimakuvan väritykset on tehty Promarkereilla.


sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Ihastuttava leima

Muistan hyvin kuinka lapsena ihailin tädin mökillä serkkuni sängyn yläpuolella ollutta kaunista julistetta. Joka kesä. Se oli niin ihana kuva. Niin... herkkä.

Vasta paljon paljon myöhemmin, aikuisena, törmäsin samanlaisiin kuvituksiin uudestaan. Ja tunnistin ne oitis. Sarah Kay. Edelleen ihastuttava.

Tässäpä sitten ensimmäinen Sarah Kay -leimaukseni. Tilasin nimittäin päivänä eräänä aika paketin tarpeellisia, suorastaan ehdottoman välttämättömiä tarvikkeita Craftica-askarteluverkkokaupasta ja sieltä oli kerrassaan ihan pakko tilata myös pari ihastuttavaa Sarah Kay -leimaa. Kun siellä kerta oli. Sanoinko varmasti riittävän monta kertaa "ihastuttava"?

Hattu ja lappuhaalarit on leimattu pinkille kuviopaperille, josta ne on sitten leikattu irti ja liimattu mustavalkoisen leimakuvan ylle. Enkä ryhtynyt kuvaa sen kummemmin värittelemään, se kun tuntui toimivan tässä kokonaisuudessa ihan näin.

Haitarikortille löytyi muuten suomenkielisen nimityksen lisäksi teko-ohje senttimetreissä (sain kaverilta vinkin ja linkin Fiskarsin sivuille), sellaista kun ensimmäisellä yrityksellä hieman kaipailin. Tällä toisella yrityksellä haitaritkin kääntyilivät jo paremmin sinne minne pitikin...

lauantai 14. huhtikuuta 2012

Tähtien sotaa

Olin ihan innoissani kun sain pyynnön tehdä 7-vuotissynttärikakun pojalle. Kahden tyttölapsen äitinä kun en ole kovin paljon päässyt näitä "poikakakkuja" tekemään.

Lievää etukäteispaniikkia aiheutti sankarin toive: Star Wars, sekä tieto siitä että mallia kakkuun oli jo ehditty vähän netistä tutkailla. Satuin vilkaisemaan itsekin joitakin kuvia aiheesta ja niitähän riittää. Darth Vader, Yoda, Chewbacca... Toinen toistaan huikeampia luomuksia.

Huojennus valtasi mielen (ehkä vähän liiankin aikaisin), kun toive lopulta oli sentään ihan pyöreä kakku suunnilleen kymmenelle hengelle. Suuntaa antavaa mallia haettiin Helmeilevää-blogista. Lisäksi kakkuun toivottiin synttärisankarin nimeä ja ikää.

Pohjana on neljän munan sokerikakku, jonka kostutin kivennäisvedellä. Väliin laitoin mustikkahilloa ja valkosuklaavaahtoa - täsmälleen sama setti kuin tämän vuoden ensimmäisessä kakussani. Kuorrutus on ticcino-massaa ja sen alla on tietenkin vielä kreemi.

Osa koristeista on perinteistä sokerimassaa, osa ticcinoa. Ja siinäpä se helpotuksen huokaus meinasikin kostautua: ihan helpoin keissi ei ollut piipertää Star Wars -logoa melko pehmeästä ticcinosta niin, että muoto pysyisi kuosissaan. Lopputulos on kuitenkin tyydyttävä.

Väri ei ehkä ole se kaikkein oikein. Kultaisempaa yritin, oranssiksi meni, mutta väri sopii toisaalta sinisen kuorrutuksen kanssa. Kuvasta se ei käy ilmi, mutta tekstit on sivelty vielä kultaisella kristallipulverilla, eli kyllä ne jossain valossa kimaltavat.