Kakuttais, mutta kortteja syntyy

Niin pitkä aika on edellisestä kakkuprojektista, että alkaa jo vähän kakuttaa... Mutta sillä välin on syntynyt aika kasa kortteja. Minähän olen aina valittanut kuinka vaikeaa on miehille väkertää sopivia kortteja. No nyt olen harjoitellut sitä hommaa oikein urakalla ja lopputuloksiinkin olen oikein tyytyväinen!

Kas tässä vanha tuttu italiaano Tex Willer - kohotarroin kiinnitetty - onnittelee viisikymppistä. Kortti onkin varsinainen kielikylpy, sillä tekstipaperi on repäisty ruotsinkielisen pokkarikirjan sivulta 50. Tuo sivunumero kertoo siis vaivihkaa onniteltavan iän. Texin replan käännätin Googlen kääntäjällä, hän sanoo jotakin sellaista kuin "hiljaa, ihmiset!" Passaa siinä muiden hiljentyäkin, kun puolta vuosisataa juhlistava päivänsankari aloittaa puheensa, eikö totta. Mustan kehyksen vedin paksulla mustalla tussilla, vapaalla kädellä korttipohjan reunaan. Onnea-kirjaimet ovat myös omaa käsialaa.

Syntyi myös tällainen sinisävyinen pöllökortti, joka taitaa vaatia hiukan huumorintajua vastaanottajaltaan. Happy birthday you old bird. Minusta se on hauska, kaikki eivät välttämättä ymmärrä. Tekstipaperi on tällä kertaa ihan suomenkielinen, vanhasta aikakauslehdestä repäisty suikale. Siihen leimasin ikäluvun, tosin setin nollan asemesta käytin o-kirjainta koska se sopi mielestäni paremmin tuon vitosen kaveriksi.

Teksti on leimattu helmiäispaperille, jonka alareunan leikkasin kuviosaksilla. Pöllön leimasin mustalla pyöreälle kartonginpalalle, jonka reunat käsittelin vaaleansinisellä sekä mustalla leimavärillä ja kiinnitin kohotarroilla.

Ja lopulta syntyi vähän arvokkaampikin kortti. Tämä onkin varsinaista leimailun juhlaa: korttikaartogin koristelin osittain leimaamalla, käytin revittyä A4:sta suojapaperina. Maitokahvin ruskealle kartogin palalle leimasin lentokoneen valkoisella pigmenttimusteella ja ensimmäistä kertaa eläissäni embossasin, eli käytin kohojauhetta. Se oli itse asiassa helpompaa kuin luulinkaan, olen vain kerännyt rohkeutta tuohon aika pitkään. Valkoisella geelikynällä piirsin kehykset, kulmiin laitoin strassitarrat ja koko komeuden kiinnitin jälleen kerran kohotarroilla. Ja ikäluvun leimasin ruskealla korttipohjaan, samalla setillä kuin pöllökortissa.

Eihän se niin vaikeaa olekaan!

Rippilapsille

Meidän perheellä ei taida tänä kesänä rippijuhlia tiedossa olla, mutta naapureilla senkin edestä. Niinpä olen tässä männä päivinä tehtaillut rippilapsille kortteja. Yhdelle neitokaiselle lähtee jo aiemmin askartelemani mekkokortti napeilla, sen lisäksi toiselle neidolle tein samalla tekniikalla sanomalehtimekon vaaleanpunaisen ja lilan sävyiselle kortille. Tekstauksen hoidin taas ihan käsin. Jos näitä tähän tahtiin tulee tehtyä, niin kenties leimasimen hankkimistakin voisi harkita...

Pojalle oli taas kerran hankalampi tehdä korttia! 15-vuotiaat pojat ovat ehkä kaikkein hankalin kohderyhmä itse askarrellulle kortille... Tein yhden, mutta siitä tulikin selkeästi ylioppilaan kortti. Esittelen sen joskus tuonnempana. Tein toisen, joka on ihan jees... Ja sitten löysin jostain 60-luvun Seurasta tai vastaavasta reippaan näköisen nuoren miehen kuvan, ja johan alkoivat palaset loksahdella paikalleen.

Sanomalehdistä ja eräästä vanhasta pokkarikirjasta revin palasia taustaan. Nuorukaisen liimasin kartongille ja kiinnitin tarratyynyillä ihan korttipohjan reunaan, "kehyksen" yli siis. Teksti on tehty vanhalla Dymolla. Turkoosinsinisen nauhan ylle leimasin vielä allekkain rippipäivän numerot "one" "nine" "zero" "six" limenvihreällä VersaColorilla. Pienet mustat napit kortti vielä kaipasi, ei blingblingiä tähän väliin!

Jätin tarkoituksella värimaailman mustavalkoiseksi, pari väriläiskää korostuvat näin kivasti. Ei siis mitään lapsellisuuksia vaan tyylikäs nuoren miehen kortti.

Kortteja vauvoille

Männä viikolla urakoin oikein toden teolla vauvakortteja, kun tuntuu olevan tilausta vähän joka puolella! Kuvassa yllä ystäväperheen pojalle askarreltu kortti. Aika yksinkertainen, mutta papereilla saa näyttävyyttä ja kontrastiakin. Siinä on sekoitettu iloisesti Tildaa, vanhaa italiankielistä Tex Willeriä sekä muistaakseni Papermanian ruskea-sinistä paperia. Teksti on leimattu valkealle kartongille jonka reunoja tummensin vähän mustalla leimavärillä. Satiininauharusetti komistaa kokonaisuuden.

Ja samaa tyyliä tyttökortti. Keskimmäinen keltainen väri on samaa sävyä kuin muutamissa kukkapaperin kukissa. Siitä tulikin ihan näpsäkkä piristysraita, eikä tullut kortista liian lällyä kamaa. Teksti leimattu lilalle kartongille, jonka ylä- ja alareunoja vähän nyrhin saksilla rosoisemmiksi. Viimeistelin pitsinauhalla ja helmitarroilla. (Jotka muuten loppuvat kohta, ne ovat olleet näköjään aika suosittuja korteissani!)

Ja aika samaan sarjaan menee tämäkin nimiäiskortti, joka syntyi naapurin tilauksesta. Pojalle, kuten väreistä voinee päätellä. Tekstipaperi on vanhasta aikakauslehdestä leikattu ja revitty. Nimiäispäivä-teksti on leimattu (N-kirjain) ja kirjoitettu lahjapaperirullan hylsykartongin palaselle, joka puolestaan on liimattu järeämmälle kartongin palalle ja kiinnitetty teippityynypaloilla. Vai onko se tyynyteippi? Perhonen on kiiltokuva, jota vähän taivuttelin ja liimasin vain keskeltä kiinni. Ja kuinkas muutenkaan, sinisiä strassitarroja juhlistamassa ilmettä. Aika kiva, vaikka itse sanonkin!

Tein sitten vielä innostuttuani naapurille valinnanvaraa (kuvassa yllä). Toinen nimiäiskortti on enemmän unisex-mallia, kävisi mielestäni ihan hyvin tytöllekin. Kortti on pitkänmallinen, itse asiassa taitettu suoraan The Garden Party Stack-lehtiön arkista. Ja jälleen kerran lahjapaperirullan hylsyä, tällä kertaa hieman ruskeamman sävyistä. (Kyllä, niissäkin on eroja!) Nimiäispäiväteksti on kirjoitettu ruskealla kuitukärkikynällä valmiille pakettikortille, josta kylläkin leikkasin vähän korkeudesta pois. Perhonen on samasta kiiltokuva-arkista kuin ylempänä ollut sininen. Organzanauharusetti sulkee kaksiosaisen kortin.

Mekkoja, mekkoja, mekkoja!

Kevään ja kesän juhliin hankitaan vielä vallan kuumeisesti mekkoja - ja askarrellaan kortteja tietenkin. Kortteja, joissa on mekko.

Tämän ylioppilaan korttimallin varastin suoraan ihastuttavasta kirjasta nimeltään Kutsuvat kortit (Kaarina Korventaka & Päivi Forsström, WSOY). Paperit tietenkin kaivoin omista varastoistani, ja värit sen mukaan, mutta mielestäni kortin hempeä henki säilyi yhtä kaikki.

Oli siis ihan PAKKO käydä shoppailemassa mekko- ja tekstileimasimet, kun näin tuon kortin kirjassa. Mekko on kertakaikkiaan ihana, etten jopa käyttäisi ilmaisua ihQ. Samalla tuli testattua vähän erilaista leimailutekniikkaa, paperitilkkuleimausta. Eli henkari ja mekon olkaimet on leimattu vaalealle paperille ja mekko kuviopaperille, josta se sitten on leikattu irti ja kiinnitetty henkariin.

No se olikin sitten niin lystiä, että minäpä vähän innostuin aiheesta.

Samaa tekniikkaa soveltaen askartelin myös vähän rokimman onnittelukortin, jonka onnittelutekstin alapuolelle leimasin vielä onniteltavan nimen, mutta sitäpä en paljastakaan tässä! Nähkääs kun asettelu ontui mielestäni sikäli, että tarrateksti jäi lopulta kuitenkin vähän turhan ylös ja jätti isohkon tyhjän tilan korttiin. Sommittelin siihen strassitarrojakin, mutta en oikein keksinyt miten ne olisivat siihen asettuneet kivasti. Näin on minunkin minimalistinen luonteeni löytänyt kaipuun runsauteen, niin hämmästyttävää kuin se onkin.

Leimailukokeilujen tuloksena syntyi myös yksi ruskealla värillä leimattu mekko, joten siitä päätin vielä rakennella valmiin kortin varastoon. Tähän tuli käytettyä kierrätysmateriaaleja: vanhaa kukkatapettia taustaan, lahjapaperirullan hylsykartonkia kehystämään valkeaa mekkopaperia sekä nappeja kätköistä. Rusetti on organzanauhaa. Korttia voi käyttää tarpeen mukaan, vaikka jonkin sortin onnittelukorttihan siitä luultavasti tulee.

En vieläkään kyllästynyt ihastuttavaan mekkoon, joten näitä syntyy takuulla vielä lisää.

Suomalaisen voiton läjä

Tarkoitukseni ei ollut alunperin ollenkaan julkaista tätä "Ei menny niinku Strömsössä"-kakkuluomusta, sillä kuten kuvasta näkyy tätä projektia ei voi millään muotoa valehdella onnistuneeksi. Mies kuitenkin keksi tälle tekemykselle niin hillittömän nimityksen, etten voinut vastustaa kiusausta otsikoida postaus sillä.

Kyseessä on elämäni ensimmäinen kuivakakkuyritelmä, äitini reseptivihkosta kaivettu Paholaisen kakku. No, nimensä veroinen. Tosin äiti sai sen aina näyttämään vähän erilaiselta?! Syy tähän katastrofiin lienee kuitenkin niinkin yksinkertainen kuin liian iso taikina liian pienessä vuoassa. Ensi kerralla koitan änkeä tuohon meidän vuokaan vain puolikkaan annoksen...

Periaatteessa se on näin helppo juttu:

5 dl vehnäjauhoja

1 dl kaakaojauhetta

4 dl sokeria

1 tl suolaa

1 tl ruokasoodaa

2 tl vaniljasokeria

Nämä sekoitetaan keskenään ja niiden sekaan lisätään keskenään sekoitetut:

2 dl maitoa

2 kananmunaa

Ja lopuksi vielä:

1,5 dl sulaa rasvaa

Taikina kaadetaan vuokaan ja kakkua paistetaan 200-asteisessa uunissa noin 50 minuuttia. Ja sitten meillä pitäisi olla kakku. Tai vaihtoehtoisesti läjä. Hyvin se maistui, kaikesta huolimatta. Ehkä se oli tuon sinivalkoisen tomusokerikuorrutuksen ansiota. Tai sitten ei.

Myöhäisherännäinen äitienpäivä

Anoppi sai äitienpäiväkorttinsa melkein viikon myöhässä, mutta toivottavasti se sentään ilahdutti omakätisesti ojennettuna. Keväisen aurinkoinen putkahti korttitehtaasta tällä kertaa. Tykkään tästä itse vallan mahdottoman paljon, erityisesti juuri värien takia.

Tekstaus on taas itse väkerretty. Leimailut ovat jääneet viime aikoina vähemmälle, vaikka olisi kaikenlaisia uusiakin leimasimia tuolla odottamassa testailua, uusista Promarkereista puhumattakaan. No, siellähän odottavat.

Kesää kohti virkaten

Kaapissani odotti pari kerää valkoisesta lakanasta leikkaamaani matonkudetta, ja päässäni oli jo jonkin aikaa hautunut idea virkatusta parvekkeen mattosesta. Itse asiassa kai jo viime kesästä saakka. Vasta nyt löytyi mukamas aikaa tarttua toimeen.

Mutta tässä se nyt on. Yksinkertainen pyöreä pikku matto, joka syntyi numero 10 virkkuukoukulla kahdessa illassa jääkiekkoa katsellessa. Mieheni sanoin: nautitaan siitä nyt niin kauan kun se vielä on valkoinen.