Huopukkapipo

Neuloin esikoiselle pipon huopuvasta langasta - tai huopukkalangasta, kuten lapsi itse sitä nimittää. Langan hän sai valita itse ja lopputulos onkin ihanan iloisenkirjava. Lanka on Vikingin Naturgarn, ja sitä haettiin Tampereen Lankamaailmasta.

Aikamoinen haaste on arvioida, kuinka paljon tekemys lopulta huovutuksessa kutistuu. Yritin kaivella netistä ohjeita ja löysinkin yhden kivan, joka oli ilmeisesti Novitan Huopaselle tehty ohje. Tämä Vikingin lanka olikin aika paljon paksumpaa kamaa, joten yrityksen ja erehdyksen kautta mentiin. Pari kertaa taisin purkaa ja vähentää silmukoita.

Lopulta numero 8:n pyöröpuikoilta putkahti sitten melkoinen huppu! 70 silmukkaa oli muistaakseni lopullisessa versiossa, ja sileää neuletta koko putki. Yläreunan ompelin käsin kiinni samalla huopukkalangalla.

Ensimmäisen pesun jälkeen (40-asteessa) pipo oli vielä hiukka reilu... Mutta toisessa neljänkympin pesussa huopuikin jo lopullisiin mittoihinsa. Jäihän siihen edelleen pikkuisen kasvunvaraa, mutta eipähän kiristä. Ja mahtuu kampauskin, kun on tuota tukkaa. Ehtiessäni yritän virittää pipoon trikoovuoren - tuo 100 % villa kun tuppaa kutittelemaan pikkuihmisen päänahkaa.

Kultaista Ystävänpäivää

Yksinkertainen on taas kaunista. Kermanvalkeaa ja kultaa, ripaus ruskeaa käsintehdyn paperin reunoissa, valkeaa pitsiä ja kimmeltävä timanttihaaraniitti puusydämen kruununa. Oikein mukavaa Ystävänpäivää kaikille!

Kihlaparin tilkkutäkki

Tähän riemunkirjavuuteen ei paljon koristeita enää tarvita: paperi hoitaa suurimman osan. Eli lintukuvakin on osa paperia. Tilkkutäkin taustalla on valkoinen piparireunasaksilla leikattu paperi. Koristeena on vain nauha rusetteineen sekä tagi. Sisäpuoltakin elävöitin tuolla tagin vihreällä raitapaperilla.

Dyykattu kehys

Löysin joskus syksyllä meidän talon roskakatoksesta ihan ehjän, nätin ja siistin kehyksen, enkä vain voinut jättää sitä dyykkaamatta. Ja hetihän siitä muodostui visio.

Isäni löysi omista pohjattomista (?) kätköistään vanhaa halltex-levyä ja leikkasi siitä minulle sopivan palan, jonka sitten kiinnitin kehykseen.

Nyt minulla on työhuoneen seinällä taulu, johon voin kiinnittää keskeneräisiä askarteluja - lähinnä koruja yms. lasten ulottumattomiin. Mies totesi kuivasti: "Ilmoitustaulu? Kuin kasaria se nyt on?" Mutta minäpäs en välitä. Taulu on käytännöllinen. Sitä paitsi kasarihan on muotia.

Ristiäiskakku häihin...

...vai toisinpäin? Kävi nimittäin niin, että väki kutsuttiin ristiäisiin, vaan kaupan päälle saatiinkin häät. Osa vieraista oli kuulemma jotain jo ounastellutkin, viimeistään nähdessään virsikirjat alttarilla. Vauva ja kummit saapuvat sakastista, mutta vanhempia ei näy missään. Urkuparvelta alkaa kuulua kanttorin soitto ja kaunis laulu. Hetkinen, tämä ei kyllä taida olla mikään ristiäisbiisi? Ja sieltähän ne vauvan vanhemmat astelevat paikalle pitkin kirkon keskikäytävää...

Tässä vaiheessa itseäni jännitti kaason paikalla takuulla yhtä paljon kuin morsiusparia. Vaikkei minulla juuri sillä hetkellä muuta tehtävää ollutkaan kuin seisoa paikallani. Ajatus siitä että juhlaväelle - ainakin osalle - tämä kaikki tuli yllätyksenä sai omatkin kädet tärisemään.

Kun vihkikaavasta siirryttiin ristäisseremoniaan, alkoivat kummintehtäväni.

Mutta ennen kaikkea tätä oli tietenkin kakkuprojekti. Kerroskakku, alla 8 munan ja päällä 4 munan sokerikakku. Kostutin kakun vichyllä. Täytteenä on mustikkahilloa ja valkosuklaavaahtoa.

Kuvassa näkyy kakun sisältö. Täytin pienemmän kakun reunakalvon avulla (isompi kakku sai reunavuoan ympärilleen). Ihan näppärästi se kävi näinkin.

Valmiin kakun sisällä oli grillitikuista ja muovitabletin palasta askarreltu tukirakennelma kerran aiemminkin kokeilemallani, alun perin Rouva Veen blogista löydetyllä ohjeella.

Kakun kuorrutus on ticcinomassaa, jota sattumalta löysin Ullanunelmasta ja jota myyjä siellä suositteli perinteistä sokerimassaa elastisempana. Ja tottahan tuo olikin. Massa ei repeillyt ollenkaan niin ärhäkästi kuin aikaisemmat tuttavuudet. Maussa oli ehkä hiukan eroa, pieni aavistus marsipaanista, kenties. Vai olisiko tuo voinut ottaa yön aikana makua reunan kapeasta sinisestä marsipaaninauhasta? En tullut maistaneeksi massaa ennakkoon.

Koristelu suunniteltiin sellaiseksi, että kakku käy kumpaankin juhlaan. Ruusuja oli juhlasalin pöydillä sekä morsiamen kimpussa. Sininen väri valittiin kastejuhlan päätähden sukupuolen mukaan. Väri oli todellisuudessa hitusen enemmän turkoosiin päin kallellaan. Sain sen aikaan sekoittamalla sinisen ja valkean marsipaanipötkön keskenään.

Reunanauhan lisäksi ruusut ja lehdet ovat marsipaanista. Sillä liukuhihnatyö sujuikin huomattavasti letkeämmin sokerimassaan verrattuna. Ruusun terälehtiä voi pyöreällä muotilla ottaa valmiiksi pöydälle, eikä tarvitse hätäillä että ne kuivuisivat ennen aikojaan. Kokemukseni mukaan harva syö koristeita kuitenkaan, olivat ne sitten marsipaania tai sokerimassaa. Jälkimmäiset ovat yksinkertaisesti liian makeita pahimmillekin sokerihiirille.

Kierrätystyyny

Niin se vaihtui taas vuosi, vaan näperrysinnostus on ja pysyy. Mihinkäs koira karvoistaan jne...

Kätköistäni kaivoin lisää äitini perintöpitsiliinoja. Tällä kertaa yhdistin liinan farkkuun, ja ompelin tyynynpäällisen. Aika kiva yhdistelmä minusta, sopivan kontrastinen.

Tyyny on kierrätyskamaa viimeisen päälle: silppusin vanhoista risoista farkuistani sopivia, isohkoja tilkkuja, jotka huolittelin reunoistaan siksakilla ja sitten ompelin pitkiltä sivuiltaan yhteen pitkäksi yhtenäiseksi kappaleeksi ja käänteet päihin.

Sovittelin pitsiliinan kohdalleen ja ompelin kiinni. Lopuksi ompelin kankaan tyynynpäälliseksi niin, että päät jäivät lomittain. Päällisessä ei siis ole vetoketjua tai muutakaan kiinnitystä, vaan aivan yksinkertainen pujotussysteemi. Farkku on sen verran napakkaakin, että varmasti reunat pysyvät siististi kuosissaan.

Glitteriä ja ihania pikku tarroja

Askartelin ystävättärelleni ja kesäiselle matkakaverilleni joululahjaksi scrapbookin Lontoon reissustamme. Tilasin nettikaupasta valmiin 8x8 tuumaisen kirjan, jossa on muovitaskusivut.

Melko haastava koko tuo! Tuntuu, ettei tila meinaa riittää kuvalle, otsikolle, kertomukselle ja vielä koristeillekin. Oikaisin siis useamman kerran, kun otsikko tuntui kertovan kaiken tarpeellisen. Pääasiahan on kuitenkin kivojen muistojen säilöminen.

Tässä muutama makupala kirjan sisäsivuistakin:

Sarjakuvasankaritar Nemin skräppäysriippuvainen ystävä totesi eräässä stripissä melko osuvasti: "Ne huijaavat sinut mukaan glitterillä ja ihanilla pikku tarroilla." Niinpä... ;)