Ensimmäiseen juhlapäivään

Vintage-henkisen kastekortin kuorineen sai ystäväpariskunnan kummityttö tänään, ristiäispäivänään. Koko sommitelma lähti noista piirustelemistani vauvanvaunuista. Olen nähnyt tuon tapaisia leimasimia paljonkin, itselleni en vielä ole sellaista hankkinut. Päätin sitten vähän vetristää pitkään uinuksissa ollutta piirustuskättäni, ja ihan kivaa jälkeähän se saikin aikaan. Vielä kivempaa oli värittäminen uutukaisilla ProMarkereilla, olen niiiiin koukussa!

Kukkapaperi on jotain vanhaa tapettia, sen keksin yhdistää vaunujen kuomun väriin. Ja lopulta löytyi vielä punainen valkopilkkuinen paperi alle.

"Kummitytölle" tekstasin itse mustalla calligrafy-huopakynällä, ensin jonkin verran opeteltuani tekstauskirjan oppien mukaan. Lopulta se piti rohkeasti vaan vetää vapaalla kädellä. Vähänhän tuo taas loppua kohti suurenee tuo teksti. Niin siinä usein käy, minulle ainakin. Tekstipaperin leikkasin vielä muotoon, mustaa kartonkia liimasin alle kokonaisuutta kehystämään.

Helmenpuolikkaat ja rusetti viimeistelivät kokonaisuuden. Kortti oli jo olevinaan valmis ja kuvasinkin sen, mutta jokin siinä jäi vaivaamaan. Lopulta hoksasin haluavani siihen vielä pätkän pitsinauhaa tai vastaavaa kukkatapetin alareunaan. Vaunut oli jo kiinnitetty, joten koko matkalle se ei onnistuisi. Sopivaa pitsinauhaakaan ei varastossa ollut. Sitten älysin, ettei sitä koko matkalle missään nimessä pitäisikään laittaa ja että kuviosaksilla saan kevyen pitsireunan tapaisen aikaan. Isännällekin esittelin tätä heurekaani valmiina, mutta mies vain totesi lakonisesti: "En huomaa mitään eroa." Niinpä niin.

Kirjekuori syntyi sitten näistä aineksista melkoisen vapaalla kädellä. Tapettipaperi on pääosassa, pilkkupaperista leikkasin yksityiskohtia ja viimeistelin helmillä. Kuoren päälle voi sitten halutessaan tekstata vaikkapa päivämäärän, nimi kun ei etukäteen ollut suuren yleisön tiedossa.

Hattaraisen hempeää

Kävimme katsomassa ystäväperheen kolmatta prinsessaa ensimmäistä kertaa, ja onhan mukana toki oltava rotinoiden saatteeksi asianmukainen kortti. Minut tuntevat saattavat hieman hämmästyä. Ihan näin vaaleanpunainen ei nimittäin yleensä ole tyyliäni. Mutta arvatkaas mitä? Tykkään tästä kortista aivan hirmusti!

Söpön vaaleanpunaiset paperit, vähän pitsireunaa kuviosaksilla, valkoinen höyhen. Kehykset tekstille leikkasin itse käsintehdystä valkeasta paperista. Apumuottina käytin muuten leimavärikoteloa, tosi kätevä ja sopivan kokoinen! Teksti on omaa käsialaa ja pohjana lahjapaperirullan hylsystä leikattu kartonkipala. Vaaleanpunaiset tarrastrassit vielä yksityiskohtana.

Vaikka maaliskuulla jo mennäänkin, pikkuneidin varpaita lämmittämään neuloin vielä villasukat, hattaraisissa sävyissä totta kai. Lanka on Novitan Wool Neliraita, eli koko sukat raitoineen päivineen tulivat samasta kerästä.

"Kun on oikein pieni

voi lentää linnun untuvalla,

nukkua orvokinlehden alla,

kun on oikein pieni."

-Hannele Huovi-

Hyvää syntymäpäivää, isä!

Onnittelukortti sujahti postilaatikkoon pikkuisen myöhässä, joten se saapunee perille vasta lähipäivinä. Mutta matkalla se kuitenkin on! Luontoteemainen kortti luonnossa viihtyvälle miehelle. Pöllö on leimakuva, jonka väritin Promarkereilla kuten kuvan pyöreän ruskean reunankin. Reunaa nyrhin vielä saksilla rosoiseksi.

Taas siellä on sitä lahjapaperirullan hylsykartonkia, mutta mihinpä muuhun korttiin kierrätysteema paremmin sopisikaan! Lehdet ovat jostain valmiista paperisetistä joskus laatikon pohjalle jääneet. Ja teksti ja päivämäärä ovat taas omaa käsialaa. Vähän himottaisi kyllä erilaisia tekstileimasimia hommata lisää... Mutta pysyypähän käsiala kondiksessa.

Intiaanipäällikkö Iloinen Ipana ja papoose

Tuli äkillinen älli tehdä intiaanipäähine, ja siitäkös esikoinen innostui. Muistin omistavani pussillisen värikkäitä höyheniä, jotka on luultavasti alunperin hankittu virpovitsojen askarteluun. Sen verran keväiset ovat värit, että saattaa olla notta meiltä lähtee sitten aikanaan virpomiskierrokselle noitien sijaan pari pääsiäisinkkaria...

Nopealla pähkäilyllä syntyi jämäkankaasta ja kuminauhan pätkästä intiaanipäällikön päähine. Tuo jämäkangas oli reunoista valmiiksi huoliteltu, luultavasti joku vanha pöytäliina, joten eipä tuota tarvinnut kuin vähän surauttaa. Kuminauha jää takaraivolle. Höyhenet on ommeltu sauman väliin.

Pitihän tuon pikkusisko-papoosenkin tietenkin saada oma päähineensä, eipä siitä inkkarileikistä muuten mitään tule - muuta kuin tappelu. Samasta kankaasta samaan tapaan tein tuollaisen pantamallisen pikkupäähineen, johon tuli kolme sulkaa. Takana on pätkä kuminauhaa. Joustaa sitten vähän isompaankin päähän.

Nyt meillä hyppelehtii ympäri huushollia kaksi iloista intiaania ja huudattaa stereoista Intiaanin sotahuutoa. U-ii-u-ii-u-ih-hih-hu!

Mustikkaa ja valkosuklaata

Valkosuklaisen mustikkamoussekakun ohje löytyi tällä kertaa Hellapoliisin herkkujen joukosta. Ja namskis, että oli hyvää! Sitä sokeria muuten laitoin yhden desin, ohjeessa kun oli käynyt pieni unohdus tuon määrän suhteen. Minun ja muiden kakkua nauttineiden mielestä tämä oli juuri sopiva määrä, päälle tuleva valkosuklaa kun on aika makeaa kamaa. Viimeistelin päällisen vielä sulatetulla taloussuklaalla: lusikasta valutin epämääräisiä suklaaraitoja päälle.

Sen valkosuklaan kanssa kaikki ei muuten ihan mennyt niin kuin Strömsössä... Laitettiin sitä Heidi-apurin kanssa vähän reilummasti kun näytti niin vähäiseltä se määrä. Iski siis ahneus ja kyllähän se tiedetään millainen loppu ahneella sitten on. Vaikka suklaasulan joukkoon lorauteltiinkin öljyä, se jämähti kakun päällä ihan kovaksi. Lopulta oli otettava suklaapyörylä kakun päältä pois, leikattava se valmiiksi paloiksi ja aseteltava palat uudelleen kakun päälle.

Kakku hävisi herkkusuihin kuitenkin nopiaan, vaikka tämä olikin 24-26 cm halkaisijaltaan. Johtuneeko sitten siitä, ettei kakusta voinut ottaa kuin yhden koon paloja, sattuneesta syystä...

P.S. Pinkki kakkualusta on muovinen ikealainen, jonka voi pestä ja käyttää uudestaan. Paketissa on neljä erilaista, joita varmasti tulette täälläkin näkemään.

Rehellistä ruisleipää

Tampere on muuten oikein kiva kaupunki asua, mutta täällä marketista ei saa kunnon ruislimppua. Kaiken maailman riäviä kyllä on hyllyt pullollaan. Ajatelkaa mikä kulttuurishokki kymenlaaksolaisplikalle, joka on tottunut siihen että lähikaupan leipähyllystä voi valita mieleisensä paikallisen leipomon ruislimpun! Tähän asti olen siis aina muistaessani raijannut kotiseutumatkoilta tuomisiksi vaikkapa Tuomon Luomua.

Sitten eräänä päivänä isäntä otti ja luki Kotivinkkiä (17/2010) missä lie mielenhäiriössä. Ja löysi sieltä ruisleipäohjeen. Ja tuli ja ehdotti minulle - luultavasti puolileikillään - että pitäiskös kokeilla. Isäntäparka ei ehkä muistanut ottaa huomioon innostumaan herkkää luonnettani. Kun sitten ostoslistaan rustasin ruisjauhoja, piimää ja tuorehiivaa, mies katsoi minua hivenen hitaasti ja kysyi: "Ai meinasit sie ihan tosissaan?" No meinasinhan mie, kun kerta puheeksi tuli.

Siispä juurta laittamaan. Ensin hapatin: 2,5 dl piimää ja saman verran ruisjauhoja. Tämän annettiin tekeytyä reilut kolme vuorokautta (ohjeessa sanottiin 2-3 vrk), muutaman kerran välillä sekoittaen kunnes hapatin "kuplii ja tuoksuu raikkaan happamalta". 

Siitä kuplimisesta en kyllä mene vannomaan, mutta joka tapauksessa sitten tein itse juuren lisäämällä hapattimen haaleaksi lämmitettyyn 1,5 litraan vettä, lisäsin litran verran ruisjauhoja ja sekoitin puuromaiseksi. Ja taas odoteltiin, tällä kertaa kymmenisen tuntia - kunnes kuplii ja niin edelleen. Tässä kohtaa kyllä kuplikin, oikein selvästi joten ainakin jossain kohtaa meni ihan oikein.

Lopulta päästiin leipomaan. Taikinajuureen lisättiin 25 grammaa hiivaa, 1,5 ruokalusikallista suolaa ja alustettiin sekaan 1,5-2 litraa ruisjauhoja, siis kunnes taikina irtoaa reunoista. Joko olen onneton alustamaan taikinaa tai sitten ohjeet ovat aina alakanttiin, mutta minulla menee enemmän niitä jauhoja oli kyse sitten pullataikinasta tahi (näemmä) leipätaikinasta. Sitten ripoteltiin taikinan pinnalle jauhoja ja - yllätys, yllätys - odoteltiin. Enää pari tuntia ja sitten:

Kappas vain, johan on kohonnut! Otin tässä vaiheessa talteen parisataa grammaa taikinaa seuraavaa kierrosta varten juureksi, kuten ohjeessa kehotettiin. Sen säilöin pakastimeen.

Lopulta pyörittelin neljä limppua, jotka saivat taas puolisen tuntia liinan alla kohoilla ennen uuniin pääsyä. Haarukalla pistely tietenkin ensin. Paistamisessa oli tällainen jännä kikka: uuni lämmitetään ensin 250 asteeseen, limput uuniin ja heti loivennetaan 200 asteeseen. Sitä ei ohjeessa sen kummemmin selitetty, tietääkö joku viisaampi miksi näin?

Reilut 35 minuuttia leivät olivat uunissa, kahdessa erässä koska pellille mahtui vain kaksi limppua kerrallaan. Niin että yötöiksihän se taas meni. Mutta tulipahan limppua.

Kitarasankarin onnittelu

Armas pikkuveljeni viettää tänään synttäripäivää, ja viikonloppuna nopsaan kyhäsin hälle tällaisen onnittelukortin. Ammatti kirjaimellisesti loistaa tuolta taustapaperilta. Päästän itseni liian helpolla tekemällä veikalle aina jotain musiikkiaiheista. Mutta tuli taas vähän kiirus.

Plänttäsin sitten siihen tuon hassun, Tex Willeristä kaapatun kuvan, jonka olen halunnut käyttää jo pitkään. Tajusin vasta liimattuani, että olisihan tuon voinut ensin jollekin kartongin kappaleelle liimata, ja sitten vaikka tarratyynyillä korttiin. Olisi tullut siistimpää jälkeä. Vaan eipä auta enää.

Eloa pintaan tuovat satiinitarranauha, dymo-tekstit ja strassit. Rokkarimiehellehän voi aina laittaa vähän blingblingiä mukaan, eikö?