Kortteja kekoon

Kaiken maailman kaakkujen keskellä pitää välillä päästä värkkäilemään paperihommia. Ettei sentään ihan kaikkia hengentuotoksia tarvitse syödä suuhunsa. Näin pysytään linjoissa paremmin, ja sekalainen joukko ystäviä, tuttavia ja sukulaisia saa tarvittavat onnittelu- ynnä tervehdyskortit. Tapanani on askarrella varastoon. Kortteja onkin aikamoinen keko, mutta silti joskus tuntuu, ettei sopivaa korttia löydy millään ja sitten kun sitä pitäisi viimeisessä hädässä varta vasten askarrella, niin silloinhan ei tietenkään mikään onnistu...

Näitä onnittelukortteja oli oikein mukava värkkäillä keittiön pöydän ääressä samalla kun kuopus veteli päiväunia ja esikoinen piirteli omia juttujaan pöydän toisella puolella. Neiti teki mielenkiintoista tutkimusta violetin paperin ja väriliitujen yhteensopivuudesta. Minä sen sijaan kaivoin kätköistäni vanhoja tapetinpaloja, pitsinauhoja sekä vähän uudempia tarvikkeita ja aloin liimailla.

Ensimmäinen kortti syntyi valmiista korttipohjasta, tapetista, mustasta venyvästä pitsinauhasta sekä halpisleimasimella isketystä Onnea-tekstistä. En ollutkaan ennen ollut leimasimien kanssa juuri tekemisissä. Kultainen väri näkyi hiukan huonosti kartongilla, paremmin sitten tuollaisella "pilvi"-paperilla, jonka liimasin alkuperäisen tekstin päälle. Pientä kikkailua, johon en ollut itse ihan tyytyväinen...



Toisella yrittämällä teinkin leimauksen suoraan paperille. Liimasin jostain valmiista skräppäyspakkauksesta löytynyttä vihreää ohuen ohutta paperia kultakartogille, liimasin päälle itseliimautuvaa nauhaa ja siihen kaveriksi Onnea-lapun, kuin pakettikortiksi. Tällä kertaa itseliimautuva nauha oli uutta minulle, enkä saanut sitä aseteltua ihan niin suoraan kuin olisin halunnut. Nämä ovat taas ehkä niitä juttuja, joihin kortin saaja ei niinkään kiinnitä huomiota, mutta tekijän silmää häiritsevät armottomasti. Aion kuitenkin luultavasti käyttää tätä kikkaa uudestaankin, eiköhän siinä samalla hioudu tämäkin taito.



Kolmas kortti olikin ihan helppo nakki. Valmis korttipohja, pala tapettia ja kaksi kappaletta askartelukaupasta ohi mennen ostettuja, valmiiksi maalattuja puukukkia. Yksinkertainen on kaunista, ja tämä ei kerta kaikkiaan VOI epäonnistua!

Tipitii!

Pääsiäisen kunniaksi piti tietenkin askarrella kakku. Tipukakku. Vähän lisähaastetta hommaan tarjoili se tosiasia, että leivontapaikka on ehtinyt vuosien varrella tulla vähän vieraammaksi. Olimme nimittäin pääsiäisen vietossa lapsuudenkodissani, jossa koneet ovat erilaiset kuin omassa kodissani ja tavarat ovat ehkä vaihtaneet paikkaa sen jälkeen kun olen siellä enemmän leipomuksia harrastanut... Oli miten oli, pitihän lapsille pääsiäistipu saada.

Aloitin askareen sokerikakusta. Luottoresepti kun löytyy isänikin keittokirjahyllystä. Aura Liimataisen Parasta kotiruokaa tuntuu olevan sukumme käytetyin opus. Se löytyy paitsi omasta ja isäni hyllystä myös anoppilasta, veljeltäni sekä mieheni kaikilta sisaruksilta. Siellä sokerikakun leivonnan jalo taito opastetaan seuraavasti:

4 kananmunaa
1 1/2 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
Vuokaan: margariinia tai voita ja korppujauhoja

Kirja on siitäkin hyvä, että se neuvoo oikeasti asiat järjestyksessä. (Vihaan ohjeita, joissa käsketään "lisätä vaahtoon keskenään sekoitetut kuivat aineet".) Ensimmäiseksi tietenkin voidellaan ja jauhotetaan vuoka, ja laitetaan uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Sitten sekoitetaan leivinjauhe hyvin jauhoihin, minkä jälkeen tietenkin vaahdotetaan munat ja sokeri. Kannattaa malttaa vatkata kunnolla, sillä napakka vaahto on kakun kuohkeuden salaisuus! Lopuksi lisätään vaahtoon jauhot hellästi sekoittaen. Itselläni uhkaa välillä jäädä liiankin helläksi tämä sekoitus - se kostautuu ikävinä jauhopaakkuina kakussa. Valmis taikina kaadetaan vuokaan ja tyrkätään uuniin 20-30 minuutiksi. Kirjassa sanotaan "noin 30 minuuttia", mutta ainakin meidän kotiuunilla 20-25 minuuttia riittää. Isäni uunissa 35 minuuttia oli lähempänä totuutta. Siispä tilannetta kannattaa tarkkailla. Itse kokeilen kakkua keskeltä cocktail-tikulla paistamisen ollessa loppusuoralla. Jos tikkuun jää taikinaa, kakku saa vielä lämmitellä. Jos taas tikku on kuiva, kakku on valmista kamaa. Äitivainaan opetuksia.

Leikkasin kakun kahteen osaan. Omiin tekemyksiini tuppaa itsestään tulemaan suunnilleen keskikohtaan selkeä "raja", jota pitkin kakku on helppo jakaa.



Täytteeksi kehittelin eri reseptejä mukaillen pasha-tyylisen rahkan.

500 g maitorahkaa
2,5 dl vispikermaa
1 tl sitruunankuoriraastetta
1-2 rkl sitruunamehua
1/2 dl sokeria
1/2 dl mantelirouhetta
1 tlk säilykepersikoita (sokeriliemessä)
1 pss Vanhan ajan vaniljakastikejauhetta

Valutettuani persikoista mehut soseutin ne (liemen säästin kakun kostuttamiseen), vaahdotin vispikerman ja raastoin sitruunasta kuorta sekä puristin mehua. Sitten vain kaikki iloiseksi sekamelskaksi. Vaniljakastikejauhe tekee täytteestä mukavan jämäkän ilman liivatehommia - nopeaa ja kätevää! Tämän vinkin bongasin muistaakseni Kinuskikissan maanmainiosta herkkublogista, joka muuten on toiminut alun alkaenkin tukenani ja turvanani sekä innoittajanani kakkuvillityksessäni.



Täytteestä tuli mukavan raikkaan makuinen, ei liian makea. Ehkäpä näin jälkiviisaasti lisäisin siihen hiukka enemmän hedelmää. Joko tuota persikkaa tai sille jotain kaveriksi... Sokerimassakuorrutuksen kanssa ei kuitenkaan minun mielestäni saa olla liian makea täyte, sillä kakusta tulee herkästi ällömakea. Mutta makuasioistahan ei voi muuta kuin kiistellä, kuten veljeni luultavasti toteaisi. Valmis täyte sitten vain kostutetun kakkulevyn päälle ja kansi päälle.

Tässä vaiheessa otin tietoisen riskin. Täytettä jäi sen verran yli, että päätin oikaista ja sokerikreemin sijaan kuorrutin kakun ylijääneellä rahkalla. Kakun ei nimittäin tarvinnut seistä jääkaapissa pitkään.



No, värjäsin keltaisella pastavärillä sokerimassan ja kaulin sen isoksi levyksi, jonka asettelin taytetyn kakun päälle. Massa kiinnittyi ihan kivasti ilman kreemiäkin.





Leikkasin ylijäämät pois, leikkasin niistä tipulle siivet ja asettelin edellisiltana valmiiksi askartelemani nokan ja jalat sekä Kick-patukan pätkistä pyörittelemäni silmät paikoilleen. Painoin hiukan kuoppaa pallopäisellä apuvälineellä, että pysyisivät paremmin paikoillaan.



Joksikin aikaa tipunen vielä jääkaappiin odottamaan kahvihetkeä... Ja kaapista paljastui vielä ihan kelvollinen tipulintu, mutta kyllä se kreemittömyys oli jo selvästi nähtävissä: nestettä oli valunut aluslautaselle. Ei se tällä kertaa haitannut, kun kakku odotteli vain pari tuntia. Myöhemmin illalla sokerimassa oli jo aika vettynyt. Eli kreemi on toden totta paikallaan, jos kakun täytyy odotella pidempään, vaikkapa yön yli. Ei muuten vety, testattu on!

Kaikesta huolimatta tipupolo päätyi melko tarkkaan parempiin suihin. Saattoi sitä vielä palanen jäädä isäni, lasten ukin haitoiksi. Syököön vaikka iltapalaksi!

Piirakkaa, piirakkaa...

Tänään vietettiin ulkoilupäivää kaveriperheen kanssa. Olimme sopineet, että menemme ulkoilun päätteeksi heille laittamaan ruokaa, syömään ja leikkimään. No niinhän siinä kävi, että isäntämme (!) siellä hellan ääressä hyöri, kun me muut juoruilimme sujuvasti.
Mutta olinpas kerrankin kaukaa viisas. Pyöräytin eilen illalla viemisiksi "Mamman marjapiirakan", jonka ohjeen bongasin loppukesästä Yhteishyvän Ruokalehdestä (8/2009). Ohjeessa tosin oli käytetty mustikkaa, mutta tottahan siihen muutkin marjat passaavat. Joten ei muuta kun isäni herukkapensaiden satoa pakastimesta sulattelemaan...
Tosi simppeli ja nopea ohje, ja maistuva lopputulos. Muksutkin santsasivat ahkerasti, vaikka viinimarjat ovatkin melko kirpakoita.

Marjapiirakka:

100 g margariinia
1/2 dl sokeria
kananmuna
1 dl grahamjauhoja
1 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

n. 3 dl marjoja
1 purkki kermaviiliä
1 kananmuna
1/2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria

Pohjaa varten vaahdotetaan ensin rasva ja sokeri, ja sitten vatkataan sekaan kananmuna. Kuivat aineet sekoitetaan keskenään ja lisätään vaahtoon, pyöritellään taikinaksi. Ja taikina painellaan voidellun vuoan pohjalle ja reunoille. Marjat päälle ja marjojen päälle keskenään sekoitetut täytteen ainekset. 200-asteisessa uunissa alatasolla tulee kypsää jälkeä suunnilleen puolessa tunnissa. Nam!

Arkistojen aarteet

Muutama "vanha" tekemys löytyy näytille ennen uusien valmistumista:



Eddie Smiley. Iron Maiden -kakku rakkaalle miehelleni. Lakritsikinuskikuorrute, sisällä sitruunatäyte, koristeet sokerimassaa. Smiley on piirretty massan päälle elintarviketussilla.




Leppäkerttukakun tein 2,5-vuotiaan esikoiseni nimipäiväksi. Neiti oli silminnähden ihastunut! Värjätyllä sokerimassalla kuorrutettu herkku sai sisälleen hedelmäisen täytteen, ja kakun ja massan väliin kreemin. Mustat osat maalasin siveltimellä päälle pastavärillä. Slurps! Mutta kylläpä se tuijottaa...




Ystävämme Jonin kolmekybäsille askarreltiin tällainen herkkupeppu. Olihan se varsinainen palapeli kumpuineen kaikkineen, mutta apujoukkoina Elina ja Jonna olivat verrattomat. Kakun täytteet ovat samat kuin leppäkertussa. Stringien tekstaamisessa käytettiin taas elintarviketussia, lisäksi upotettiin hopeakuulia koristeeksi.

Vimma ja visio

Niinhän siinä sitten kävi, että pistin kuin pistinkin blogin pystyyn - yleisön pyynnöstä. Ja kun tarpeeksi kannustettiin, niin kävi tietty samoin kuin näiden kaikenmaailman askartelujen, käsitöiden ja leipomusten kanssa. Eli ne kuuluisat vimma ja visio iskivät ja meikä hurahti!
Tässä on nyt muutama päivä asiaa vatvottu, ja isäntäkin alkoi olla melekosen kypsä tyyliin "laitaha akka se ploki jo pystyyn ni ei tartte tätä lätinää enää kuunnella". Ehdotti nimeksi Pakkopullaa.
No, hänelle se luultavasti sitä onkin: kaakkuja on syötävä, puikkojen kilinää kuunneltava, askartelujen yli hypittävä tahi sohvalta papereiden seasta tilaa itselleen raivattava. Puhumattakaan siitä, että kaapit ja laatikot suorastaan pursuilevat ihanaakin ihanampia tarvikkeita - ja mihinkäs se isäntäparka omat paperinsa sitten säilöö?? Ne vähän vähemmän tärkeät vakuutukset ja sen semmoiset. "Et ainakaan siihen laatikkoon, siel on mun kakkureseptit/sisustusvinkit/sukkapuikot!!"
Olen kuitenkin huomannut, että varsinkin noissa leipomusasioissa on insinööri hyvä talossa. Askarteluhörhön medianomin aivot kun saattavat toimia ajoittain hiukka turhan monimutkaisesti - suoraan sanottuna sekavasti. Sitten saapastelee keittiöön isäntä ja sanoo, että "tosta noin", ja pulma on ratkaistu. On se jännä!
Kerrottakoon, että vimma ja visio ovat tällä hetkellä kohdistuneet neulomuspuuhiin ja sikäli mikäli hihattimesta tulee millään muotoa edustuskelpoinen, se lienee ensimmäinen julkaistava tekele. Ellei joku kakku sitten kiilaa väliin. Joskus (ihan vain silloin tällöin harvoin...) on nimittäin käynyt myös niin että nuo V&V hyppäävät kesken kaiken ihan toisille urille. Niistä koskaan tiedä...