Glitteriä ja ihania pikku tarroja

Askartelin ystävättärelleni ja kesäiselle matkakaverilleni joululahjaksi scrapbookin Lontoon reissustamme. Tilasin nettikaupasta valmiin 8x8 tuumaisen kirjan, jossa on muovitaskusivut.

Melko haastava koko tuo! Tuntuu, ettei tila meinaa riittää kuvalle, otsikolle, kertomukselle ja vielä koristeillekin. Oikaisin siis useamman kerran, kun otsikko tuntui kertovan kaiken tarpeellisen. Pääasiahan on kuitenkin kivojen muistojen säilöminen.

Tässä muutama makupala kirjan sisäsivuistakin:

Sarjakuvasankaritar Nemin skräppäysriippuvainen ystävä totesi eräässä stripissä melko osuvasti: "Ne huijaavat sinut mukaan glitterillä ja ihanilla pikku tarroilla." Niinpä... ;)

Pehmeä paketti

Pääkallolapaset paljastuivat erään ystävän joulupaketista (joka muuten on aikuinen mies). Design on omani muutaman vuoden takaa. Tuolloin neulomani tumput ovat kuulemma olleet niin mieluisat, että ne on jo pidetty puhki!

Joulutervehdyksiä

Sommittelin pari kynttiläasetelmaa ystäville joulutervehdyksiksi. Kynttilän juurella on neilikoita, tähtianiksia sekä muutama kanelitanko. Aluslautanen on itse asiassa crème brûlée -vuoka, joten kun kynttilä on poltettu pois, ei muuta kun kokkailemaan!

Leipomuspurnukkaan bongasin idean Kaikkien aikojen Joulu -lehdestä vuodelta 2010. Lasipurkissa on siis kuivat aineet brownien leipomiseen. Lisäksi tarvitaan kananmunia ja voita. Itse en ehtinyt reseptiä etukäteen kokeilla joten ne jotka tämän joulutervehdyksen saivat, voisivatkin leivottuaan jakaa kokemuksensa!

Postitontun säkkiin

Tämän vuoden joulukortit tein liukuhihnataktiikalla, yksinkertaisella mallilla ja ajoissa. Miksi Joulupukin nimeen kuitenkin kirjoittelin niitä ja osoitekuoria viimeisenä iltana hätäpäissäni yömyöhälle?? Sitä ei taida tietää parahinkaan tietäjä...

Sinne ne lopulta postitonttujen matkaan saateltiin punaisissa kuorissa. Toivon niiden ilahduttavan saajiaan ja tuovan hitusen valkeaa joulun tunnelmaa.

Makeaakin makeampaa

Piparminttu-kolakarkit vievät paatuneimmankin sokerinarkkarin makeanhimon vähäksi aikaa! Nämähän ovat käytännössä ihan silkkaa sokeria - ja siirappia. Olen tehnyt karamelleja jo muutamana jouluntienoona itselle ja muillekin. Resepti on napattu Yhteishyvän Ruokalehdestä (12/2009).

3 dl sokeria

2 dl kuohukermaa

1 dl siirappia

1 rkl voita

3 rkl Marianne-rouhetta

Sokeri, kerma ja siirappi mitataan kattilaan ja seoksen annetaan kiehua kunnolla parikymmentä minuuttia. Siitä pitäisi tulla paksuhkoa kinuskimaista kastiketta. Kattila nostetaan syrjään ja seokseen lisätään voi. Ennen karkkirouheen lisäämistä seos saa jäähtyä 10 minuuttia. Sitten vain lusikoidaan makeisvuokiin ja annetaan karamellien jähmettyä kuivassa ja viileässä paikassa.

"Joulukaramellit" ovat meillä lasten suurta herkkua. Ei liene vaikeakaan arvoitus, miksi näin...

Purnukan uusi ilme

Välillä on kuulkaas aika vaikeaa saada varsinkin pehmeät tai vähän erikoisen muotoiset paketit siistin näköisiksi. Jonkinlainen ratkaisu pulmaan saattaa piillä keittiön purnukoissa.

Erilaisia tuunattuja purnukoita esitteli blogissaan muun muassa Kati, jonka ansiosta sitten muistin taas tämänkin mahdollisuuden. Viime jouluksihan tuunasin kyllä pahvirasian sekä korkean sipsipurkin.

Täksi jouluksi oli sopivasti tyhjentynyt suklaavohvelipurnukka, joka niinikään sopivasti lojui tiskipöydällämme jatkotoimenpiteitä odottamassa, kun tuon Katin postauksen bongasin.

Värit valitsin tietoisesti ei niin perinteisen jouluisiksi. Se tuntuu itse asiassa olleen tänä jouluna suorastaan trendikästä. Kannelle en tehnyt mitään (tiskasin kyllä!), se on purkin oma kansi. Se kun tuntui sopivan väreihin ihan kivasti, joten mitäpä sitä muuttamaan. Toisaalta jos purkin haluaa ottaa uusiokäyttöön vaikkapa kynätelineeksi tms., voi kannen surutta heittää menemäänkin. Purkin voi toki käyttää uudestaan myös pakettina.

Lasten paketteihinhan tämä ei tietenkään ole mikään ratkaisu. Eikös se ole nimenomaan osa joulun viehätystä repiä hullunraivolla niitä papereita ja viskellä ne sikinsokin pitkin lattiaa niin, että lopulta ei voi olla varma menikö niiden mukana takkaan joku kallisarvoinen lahjuskin.

Mutta aikuisille, jotka ehkäpä jo osaavat avata pakettinsa maltillisesti seuraten välillä huvittuneina pikkuväen joulumaniaa ja jotka mahdollisesti ehtivät arvostaa lahjansa kääreenkin kauneutta, heille tykkään ojentaa ajatuksella koristellun paketin.

Porkkanarengas

Luin jostain akkainlehdestä, että kuivakakut ovat tekemässä paluuta kahvipöytiin. Mitäpä siitä muuta voi ajatella kuin että niinpä! Minäkin sentään aina kuvittelin, etten ikinä moisella vuoanrenkulalla mitään tule tekemään, vaan teenpäs sittenkin.

Vuokani on aika pikkuinen ja siksi sen kanssa on syytä olla tarkkana, ettei käy niin kuin ensimmäisellä kokeilulla kävi... Mutta kantapään kautta olemme tämän oppineet, kuten monta muutakin juttua.

Kokeilinpa kuitenkin tehdä myös porkkanakakun rengasvuokaan. Tein viiden munan porkkanakakkutaikinan, jota olen aiemmin käyttänyt myös 10 munan täytekakussa.

5 munaa

4 dl sokeria

n. 5 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

1 tl kanelia

1 tl kardemummaa

125 g voita

300 g porkkanaa raastettuna

Tämän taikinan jaoin kahteen vuokaan: neliöön sekä tähän renkaaseen. Toiseen kakkuun tein kuorrutuksen Pirkan appelsiinituorejuustosta ja tomusokerista. Rengaskakkuun halusin valuvan kuorrutuksen.

Siihen löytyi ratkaisu sattumalta: ystävättäreni oli tehnyt porkkanakuppikakkuja ja vahingossa kuorrutteesta oli tullut valuvaa vaikka hän olisi halunnut pursotettavaa. Syyllinen oli tuorejuusto: Valion 2% Viola maustamaton kevyttuorejuusto, jota sitten itse käytin tomusokerilla maustettuna. Heidille siis terveisiä: ei mennyt ihan hukkaan sekään "onnettomuus"!

Talvinen suklaakakku

Mmm, suklaata vaihteeksi. Teen näköjään nyt suklaakakut säännönmukaisesti tällä suklaalevyn sisältävällä ohjeella. Tässä talvisemmassa versiossa tosin on kuuden munan kakkupohja, eli 1,5-kertainen ohje, lukuunottamatta leivinjauheen määrää joka on sama 1 tl sekä suklaan määrää joka on se yksi levy (200 g). Kostutin kakun appelsiinituoremehulla ja kasasin sen kakkurenkaaseen.

Välissä on appelsiini-valkosuklaatäyte:
400 g appelsiinituorejuustoa
2 dl maustamatonta jugurttia
150 g valkosuklaata sulatettuna

Suklaakuorrute:
1 dl kuohukermaa
150 g taloussuklaata

Suklaa paloitellaan kerman joukkoon ja kuumennetaan varoen, niin että suklaa sulaa hiljalleen. En ole kovin tarkasti temperoinut suklaata, mutta pari viime kertaa olen onnistunut ilmeisesti vähentämään lämpöä sopivasti, sillä kuorrute on jäänyt kiiltäväksi. Tuurilla! Välillä on ihan kiva jättää reuna sen kummemmin koristelematta, suklaavalumat koristavat kakkua omalla tavallaan.

Lumihiutalekoristeet ovat sokerimassaa, tein ne painelemalla massaa silikonimuottiin. Yhteen (kuvassa taimmaiseen) jätin tarkoituksella "reunan". Olen käyttänyt muottia joskus aiemmin valumuottina valkosuklaan kanssa, toimii se niinkin mutta silloin täytyy aina odotella yhden koristeen jähmettymistä.

Vaniljainen puolukkajuustokakku

Joskus sitä vain onnistuu, ja voi taputella itse itseään olkapäälle. Pehmeän mutta raikkaan makuinen vaniljainen puolukkajuustokakku syntyi omasta päästä.

Pohja:

180 g kaurakeksejä

75 g margariinia

ruokokidesokeria

Murskaa keksit muruksi, sekoita joukkoon pehmeä rasva sekä sokeri. Laita irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi ja voitele reunat ohuelti rypsiöljyllä, jolloin kakku irtoaa vuoasta paremmin. Painele keksimuruseos tiiviisti pohjalle.

Täyte:

6 liivatetta

3 dl Flora Vanillaa

250 g mascarponejuustoa

n. 1 dl puolukkasurvosta/-hilloa

0,5-1 dl sokeria (maun mukaan)

0,5 dl puolukkamehua (tai vettä)

Laita liivatelehdet likoamaan runsaaseen kylmään veteen. Sekoita puolukkasurvos/-hillo sekä sokeri juustoon. Vaahdota Vanilla kovaksi vaahdoksi ja sekoita vaahto juustopuolukkaseokseen. Kuumenna puolukkamehu kiehuvaksi, purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi ja liuota lehdet kuumaan mehuun. Kaada liivateseos puolukkajuustovaniljavaahtoon ohuena nauhana koko ajan sekoittaen täytettä tasaiseksi. Kaada täyte vuokaan pohjan päälle ja laita jääkaappiin jähmettymään, mieluiten yön yli.

Kiille:
3,5 dl puolukkamehua
3 liivatetta

Valmista kiille hyvissä ajoin. Itse tarjoilin kakun illalla ja tein kiilteen aamupäivällä. Sen pitäisi kyllä hyytyä parissa tunnissa, mutta otan yleensä mieluummin varman päälle tässä kohtaa.

Siis laita liivatteet likoamaan kylmään veteen (5-10 min.). Laimenna mehutiivistettä maun mukaan. Kuumenna osa puolukkamehusta, vaikkapa 1 dl ja liuota siihen puristetut liivatteet. Lisää liivatemehuun loput 2,5 dl mehua, sekoita hyvin ja kaada vuokaan hyytyneen kakun päälle. Nosta kakku takaisin jääkaappiin hyytymään.

Irrota valmis kakku varovasti vuoasta ja koristele millä keksit. Koristeeksi voi laittaa vaikka kanelitankoja, suklaakoristeita, sokerimassa- tai marsipaanikoristeita, spritsauksia, valmiita sokerihelmiä... Listahan on lähes rajaton. Kovin painavia koristeita en suosittele, vaikka enpä ole kokeillut miten toimisivat. Jotenkin tulen epäilleeksi kiilteen kestävyyttä.

Minä aikani asiaa pohdiskeltuani juoksin hakemaan kaupasta ja käytin koristeluun tähtianiksia, ja mikä huumaava tuoksu! Kyllä kannatti hakea.

Oikeaa lunta odotellessa

Kun ei sitä lunta meinaa tänne Tampereelle sataa sit niin millään, niin nyt on ainakin muutama lumihiutale meillä sisällä talven ja joulun tunnelmaa tuomassa.

Olen jo pitkään hautonut mielessäni visiota tästä lumihiutalekoristeesta. Löysin nimittäin äitini jäämistöstä viisi kappaletta näitä pieniä pitsiliinoja, hänen itse tekemiään. Oikein sieviä, mutta enhän minä osaa pitsiliinoja joka kukkapöydälle ripotella, mutta luopuakaan en niistä tunnearvon vuoksi raaskinut.

Lopulta sain tietooni pätevän ohjeen liinojen "tärkkäämiseksi". Nämä on kovetettu yleisliiman (esim. Erikeeper) ja veden seoksella. Suhteet ovat ihan omia arvioitani, en ryhtynyt niitä kovin tarkkaan mittailemaan. Tuoreimmassa Suuressa Käsityölehdessä (11-12/2011) oli muistaakseni ohje 1 osa liimaa, 5 osaa vettä, mutta oma seokseni taisi olla jonkin verran ytympää.

Levitin liinat piirtoheitinkalvoille kuivumaan ja ne kuivuivat hyvin suunnilleen vuorokaudessa. Ne irtosivat kalvosta ihan hyvin, kun varovasti nyhti. Ripustusnauhoiksi löysin kapeita satiininauhoja, joita olen leikannut ostopaidoista talteen. Tiedättehän niitä nauhoja, joilla ne vähän avarammat paidat ja mekot saadaan pysymään henkareissa paremmin ja jotka aina tunkevat kaula-aukosta ulos käytön aikana. No nyt ne on taas kerran valjastettu hyötykäyttöön.

Siinä ne olohuoneen korkeimman ikkunan ääressä roikkuvat ja pyörivät hiljaa omia aikojaan. Ja saavat roikkuakin koko talven.